Roihu

Luku 7: Katse (Olga)

Kun Evangeline ja Viktor viimein löysivät toisensa, elämämme alkoi hiljalleen valua kohti sitä muotoa, jossa se nyt on. Heidän väliinsä ei tuntunut pääsevän enää mitään, he nivoutuivat yhteen tiiviimmin kuin yksikään pariskunta, jonka yhteiseloa olin koskaan saanut todistaa. Se ei ollut samanlaista, ja vaikka en uskonut erityisyyteen ajatuksena, Evangelinella ja Viktorilla oli jotakin vain heidän omaansa. Kenties kaikki taitelijapariskunnat olivat sellaisia. Valtavan intohimoisia ja tunteissaan polttavia.

Amadeus reagoi uutisiin olemalla aiempaakin vaikeampi. Hän niskuroi pienimmästäkin asiasta ja sähähteli Evangelinelle. Viktor ei tuntunut näkevän koko tilannetta, mies oli haltioissaan kaikesta siitä, mitä oli vihdoin saavuttanut. Hän sävelsi Evangelinelle uusia lauluja kuin liukuhihnalta ja ryhtyi suunnittelemaan yhdessä kanssani seuraavaa suurempaa kierrostamme.

Sana Evangelinesta alkoi kiiriä. Nuori nainen, jonka kaltaista laulajaa ei maailmassa ollut. Ja sirkus, joka oli tehnyt töitä aatelispiireissä jo yli vuosikymmenen. Vihdoin meidän maineemme kiiri meidän edellemme. Yli kymmenen työvuoden jälkeen kaikki alkoi tuottaa tulosta. Viktor sai vihdoin sen, mitä halusi. Yleisön, joka todella ymmärsi hänen taiteellisen visionsa. Rekrytoimme jokaisessa esitysmaassa uudet esiintyjät, mutta vakioporukkamme pysyi kasassa säröistään huolimatta.

Sivussa teimme sitä, josta yksikään sielu ei koskaan saanut kuulla. Pelastimme hirviöitä. Tahrasimme kätemme vereen. Sitä puolta elämästämme ei saanut tietää kukaan, emme puhuneet siitä edes keskenämme enempää kuin oli pakollista.

Sellaisina vuodet kuluivat aina tähän päivään saakka. Meidän sirkuksemme täyttää kolmetoista vuotta. Juuri tällä hetkellä emme ole kiertueella, sillä Viktor on kivenkovaan päättänyt etsiä meille viimeisen vakioesiintyjän. Kolmessatoista vuodessa luulisi hänen jo löytäneen joukkoonsa ne, joita tarvitsee, mutta Viktorin tuntien hänellä kestää vähintään toiset kolmetoista vuotta tottua siihen, millainen joukkiostamme on tullut.

Tänä iltana me menemme juhliin. Sirkus poikii meille nykyään jatkuvasti kutsuja erilaisiin tapahtumiin siellä, missä milloinkin satumme olemaan. Tämän illan juhlat järjestetään vanhan teatterin tilassa. Valitsen punaisiin hiuksiini sopivan turkoosihtavan vihreän leningin, joka jättää olkani paljaaksi. En ole enää nuori tyttö, en voi esitellä itseäni sillä tavalla kuin Evangeline voi, mutta olen yhtä kaikki hienostorouva, tai se, mitä siitä on jäljellä. Vedän valkeat käsineet käsiini ja sidon hiukseni monimutkaiselle korkealle kampaukselle.

En huomaa Evangelinen seisovan takanani, vaikka tuijotan itseäni ovaalinmuotoisesta peilistä, jota kirkkaat valot kiertelevät.

"Olga."

Hätkähdän. Evangeline on laittanut hiuksensa kiinni. Hänellä on yllään tavanomainen valkea asunsa, se sama, jonka ompelin hänelle kahdeksantoistavuotislahjaksi. Evangeline ja Amadeus eivät osallistu juhliin tänä iltana, he jäävät leirialueelle ja voin vain toivoa, että he eivät revi toisiaan hengiltä.

"Hei, Evangeline."

"Millaisilla tuumilla menet tänä iltana juhliin?"

Nielaisen. En ole totta puhuakseni ajatellut asiaa. Viktor on etsinyt viimeistä puuttuvaa jäsentä kaikkialta tuloksetta.

"En usko, että Viktor löytää etsimäänsä tänäänkään", hymähdän.

"Senkin realisti."

"Se on pelastanut minut ennekin."

"Niinpä niin."

Evangeline vetää tuolin alleen ja ristii sirot jalkansa.

"Millaisen esiintyjän sinä toivoisit hänen löytävän? Trapetsitaitelijaahan hän etsi, mutta sen lisäksi – mitä sinä toivoisit?"