Roihu

Luku 16: Raja (Viktor)

Me löydämme kuin löydämmekin väliaikaiset esiintyjämme sirkuksen pohjoismaiden kierrokselle. Jokaisesta muusta ilmansuunnasta joutuisimme jälleen etsimään uudet, mutta en mieti sitä nyt, kun olemme päässeet alkuun. Väliaikaisissa esiintyjissämme on monenlaisia kasvoja. Anna, ruotsalainen akrobaatti, jonka sulavuus ja notkeus tekivät sekä minuun että Olgaan vaikutuksen. Vaikka en nähnyt hänen ensimmäistä koe-esiintymistä, luotin Olgan ja Amadeuksen arvioihin. Amadeus vastaa tällä kierroksella veitsenheitosta ja taikatempuista, häneltä on aina onnistunut näyttävä ja kohahduttava esiintyminen. Annan lisäksi löysimme norjalaiset tanssijasisarukset, jotka osaavat myös erilaisia jonglööraustemppuja ja trapetsitaidetta. En tahdo korvata Liviä, tämä on hänen ensiesiintymisensä trapetsilla meidän sirkuksemme virallisena jäsenenä.

Olen yrittänyt maanitella myös Olgaa lavalle kaikkien näiden vuosien jälkeen. Hän ei ole osoittanut kiinnostusta, hän tahtoo edelleen pitää tyylikkään etäisyyden. Olen ajatellut Olgaa paljon; hänen sulkeutuneisuuttaan ja kylmän rationaalista otettaan elämään. Ilman sitä en pärjäisi, mutta hän pakenee aina tunteitaan ja itseään. En ole haastanut häntä läheskään riittävästi kuluneina vuosina.

Olen yrittänyt integroida väliaikaisia jäseniämme osaksi ryhmää, sillä he kiertävät kaikki pohjoismaat kanssamme. Ensimmäinen esitys on Norjassa, jonne olemme olleet leiriytyneenä jo pitkään. Liv on kuin kotonaan, hän on kasvanut elämänsä ensimmäiset vuodet orpokodissa täällä.

Makaan sängyllä selaamassa Evangelinen nuotteja, kun Amadeus ilmestyy teltan suuaukolle.

"Ai. Hei."

"Oletko kiireinen?"

"Ainahan minä olen." Nousen istumaan ja taputan sänkyä. "Käy peremmälle. Oliko sinulla asiaa?"

"Ei oikeastaan." Amadeus istuu aivan viereeni, miltei kiinni minuun. "Minulla oli vain ikävä sinua."

Minulla on ollut ikävä meitä kaikkia. Tämä on kiireistä aikaa, emmekä ehdi olemaan toistemme seurassa juuri muuten kuin työasioiden puitteissa. Amadeuksella on ilottomat merenturkoosit silmät ja pitkä vaalea letti. Muistan, miltä tuntui koskettaa hänen kuulasta ja pehmeää ihoaan seitsemän vuotta sitten, ja vielä vähän sen jälkeenkin. Amadeus on aina ollut yhtä nuorekas ja kaunis. Minä ja Evangeline olemme sopineet, ettemme omista toistemme kehoja. Saamme tehdä missä vain mitä vain, mutta tutut ihmiset eivät käy, se ei sovi kuvioon. Näen, että Amadeuksen katseessa on yhä sama jano kuin vuosia sitten, mutta en saata tarttua siihen.

"Viktor... Miten sinä voit? Kysyn tätä ystävänä, en alaisenasi."

Huokaisen syvään. Ajattelen metsässä kohtaamaani hirviötä ja sen matalaa, vihaista sihinää. Sillä oli kaikki oikeus halveksia minua koko olemuksellaan.

"En tiedä", huokaan. "Tuntuu, että alan menettää otettani."

Amadeus hivuttaa varoen kätensä omalleni. Puristan häntä lujaa.

"Minua pelottaa. Pelkään itseäni ja sitä, että minulla on elämä, jota joudun jatkuvasti raahaamaan mukanani."

"Tiedän sen", Amadeus sanoo madaltaen ääntään. "Se kohtaaminen hirviön kanssa... Minusta sinun kannattaisi pitää taukoa niistä touhuista."

"Niin minä aionkin. Muuten en pysty keskittymään tulevaan kauteen."

"Alat olla hermoraunio, eikä meillä ole vielä edes koko show'ta suunniteltuna."

Kiristelen hampaitani.

"Kuule. Minä autoin sinua vähän. Olen pohtinut koreografioita ja tehnyt suunnitelmia, haluatko nähdä?"

"Kiitos. Myöhemmin. Nyt tarvitsen pienen hetken. Olisitko vain siinä kanssani?"

"Totta kai."

"Kiitos, olet korvaamaton."