Roihu

Luku 23: Avuton (Olga)

Se esitys oli ensimmäinen esitys, jonka koskaan jouduimme keskeyttämään. Olin varma, että nainen, jonka kimppuun hirviö ehti hyökätä, olisi kuollut haavoihinsa. Se olisi saattanut merkitä kaiken loppua, ja minä löysin itseni jälleen kuvottamassa itseäni omalla löyhällä moraalillani. Minä en toivonut hänen jäävän eloon siksi, että hän oli ihminen ja ansaitsi elää. Toivoin sitä, jotta voisimme jatkaa toimintaamme sirkuksessa. Itsekkyydelleni ei todella ole rajoja. On vain ajan kysymys, milloin se tappaa jonkun.

Mutta.

Hän ei kuollut. Kuin ihmeen kaupalla osuman saanut nainen ei kuollut vammoihinsa. Tapaus pääsi useampaan paikalliseen sanomalehteen, mutta huomio keskittyi enemmän alueen kasvavaan hirviökantaan kuin sirkukseemme. Tapaturma oli kammottava sattuma, eikä sirkustamme yhdistetty siihen muuten kuin Viktorin sankaruutta korostaen. Viktoria pidettiin sankarina, joka tappoi paikalle osuneen hirviön. Minä näin jotakin aivan muuta Viktorin palatessa hysteerisenä ja vereen tahriutuneena takaisin. En ollut koskaan pitkän ystävyytemme aikana nähnyt Viktoria sellaisena.

Viktorin keho oli veren peitossa ja ainut näkyvä silmä ei räpytellyt laisinkaan. Jokin lajitoverin surmaamisessa sai hänet niin tolaltaan, ettei hän puhunut meille muille kahteen päivään laisinkaan. Ei edes Evangelinelle. Amadeus oli ainut, joka sai mennä hänen lähelleen, enkä tiedä siihen syytä. Amadeus itse oli myös pahasti tolaltaan, hän menetti tajuntansa hirviön vahingoittaessa ihmistä hänen edessään. En ymmärrä siitäkään mitään. Mies oli monta päivää erittäin vaitonainen ja poissaoleva.

Kaikesta tapahtuneesta huolimatta Viktor tahtoo jatkaa esityksiä sovitussa aikataulussa. Yritän ylipuhua hänet, mutta hän ei suostu siihen.

"Entä, jos vetäytymisemme tulkitaan luovuttamisena? Miksi yksi hirviö muuttaisi pitkään harkittua ja suunniteltua kuviotamme?"

"Yksi hirviö sattui olemaan sinun lajitoverisi, joita juoksee tällä alueella paljon vapaana! Eikö sinun pitäisi olla suojelemassa heitä kuten tähänkin saakka?"

"Miksi yhtäkkinen moraalisaarna? Etkö muka itsekin tahdo, että esitykset jatkuvat kuten tähänkin saakka?"

"Toivon, tottakai!"

"Älä sitten valita! Me esiinnymme sovitun aikataulun mukaisesti."

"Viktor. Sinä et nähnyt, miltä näytit sinä päivänä."

"Minua ei kiinnosta. Amadeus ymmärtää kyllä. Missä Amadeus on? Haluan nähdä hänet."

"Entä Eva?"

"En halua nähdä Evangelinea juuri nyt."

"Ahaa?"

"Älä kuulosta tuolta. Älä kehtaa kuulostaa tuolta. En jaksa sinuakaan juuri nyt. Tehdään, kuten on suunniteltu ja sillä se."

Viktor ei tarvitse sanojani juuri nyt. Käännyn ympäri ja olen aikeissa suunnata omalle teltalleni, kun Viktor huikkaa vielä perääni.

"Olga! Viitsisitkö puhua Liville? Hän ja Evangeline puhuivat sivu suun suunnitelmiamme yleisölle."

"Millaisia suunnitelmia?"

"Esityksiä. Aasian haaveita. Kaikkea, mitä ei ikinä pitäisi kertoa yleisölle."

"Olivatko he todella niin ajattelemattomia?"

Viktor nyökkää.

"Hoidin Evangelinen jo. Puhuisitko Liville, kun ehdit?"

"Tietysti. Emme katso tällaista läpi sormien."

"Hyvä. Kiitos."

Käännyn. Sydämeni sykkii.