Roihu

Luku 28: Rakas ystävä (Viktor)

 "Eva. Meidän täytyy puhua."

On yö metsän reunalla, kun löydän Evangelinen istumassa sammaleiselta kiveltä. Hänellä on yllään pitkähaaluksinen valkea mekko. Se on vanha esiintymismekko, joka on muovattu hänen arkikäyttöönsä. Se saa yhä edelleen hänet näyttämään lentoon pyristelevältä joutsenelta. Evangeline kääntää päänsä minuun, ja hänen kauneutensa lävistää minut jälleen kerran. On omalla tavallaan humalluttavaa nähdä toinen siten. Niin kauniina ja hehkuvana.

"Niin täytyy, mutta en vieläkään tiedä, miten puhua kanssasi niin, että siitä tulisi jotakin."

"Sovitaanko, että emme pakene seksiin tällä kertaa?"

Evangeline puree huultaan ja naurahtaa sitten.

"Olemme toivottomia."

"Sanopa se."

"Viimeaikoina minusta on alkanut tosissaan tuntua siltä, ettei meidän pitäisi seurustella lainkaan. En tiedä, miksi koskaan kuvittelimme, että se olisi hyvä idea. Olen aina ollut sinulle enemmän muusa kuin rakastettu."

"Oletko tosissasi? Kuvitteletko, että voisin koskaan haluta rinnalleni ketään muuta kuin sinut?"

"Se on vain osa sinun harhaasi. Et sinä minua halua. Haluat vain jumaloida sitä visiota, joka sinulla on siitä, millainen minä olen. Ehkä se kiihottaa sinua, en minä sitä voi tietää."

"Puhut aivan kuin sinulla itselläsi ei olisi tunteita lainkaan."

"Totta kai minulla on. Ja ihan helvetisti onkin. Rakastan sinua aivan liikaa."

Hän katsoo suoraan minuun. Joskus olen varma, että hän on vain untani. Kaunista, viipyilevää unta, joka pysyy luomien takana vielä hetken ennen kuin kalpea todellisuus piirtyy verkkokalvoille.

"Joskus en ymmärrä sinua yhtään", tokaisen.

"Ymmärräthän. Kuuntele tarkemmin." Evangeline tulee lähemmäs, painaa käden rinnalleni. "Viktor... Totta kai minä rakastan sinua. Ja se pelottaa minua. Se antaa minulle juuret. En pidä siitä, että mikään sitoo minua mihinkään."

"Eva rakas. Tästä on keskusteltu."

"Se on kahle. En kestä sitä... se pelottaa minua aivan liikaa."

"Joskus sinä pelotat minua."

"Ymmärrän sen. Mutta kai sinä tiedät, mitä tarkoitan?"

"Olen yrittänyt ottaa tämän huomioon suhteessamme. En minä näe sinua minään laululintunani, joka laulaa, kun käsken. Kyllä sinä sen tiedät."

"Ei, en tarkoita sitä. Tarkoitan, että rakkaus itsessään pelottaa minua. Olen niin heikko ja hauras ja sidoksissa pelkästään sen vuoksi. En kestä sitä. Minun täytyy saada olla omillani, täytyy."

"Eva, en pidä tästä keskustelusta yhtään."

Evangeline vetää minut takinkauluksesta lähemmäs ja upottaa päänsä paitaani. Hän hengittää minua syvään, miltei kuin hyvästiksi. Huomaan täriseväni, kun hän kohtaa katseeni. Hänen kätensä lepää hetken poskellani.

"Olga sanoi, että et aio enää pelastaa omiasi."

Nyökkään.

"Niin. En pysty enää. Se vaatii liikaa. Olen päättänyt priorisoida sirkusta kaikessa."

"Viktor, sinä olet muuttunut."

"Niin olen. Pelkään itseäni. Sitä, miksi olen tulossa."

"Olet enemmän ihminen kuin mitään muuta."