Roihu

Luku 8: Yksi meistä (Viktor)

Kun sirkuksemme viimeinen puuttuva, pysyvä jäsen on saapunut allekirjoittamaan sopimustaan, minä vedän tytön hetkeksi kahden kesken syrjään. Evangeline ja Amadeus odottavat jo palavasti, että saavat tavata uuden tytön ja hyväksyä tämän joukkoon. Evangeline on erityisen innoissaan lähes saman ikäisestä nuoresta naisesta. Livin paperit kertovat hänen olevan kaksikymmentävuotias, vain kaksi vuotta Evangelinea nuorempi. Rakkaimpani on kasvanut sirkuksen kuopuksena eikä malta odottaa uuden jäsenen tapaamista. Jopa Amadeus, joka on ollut viimeaikoina tavanomaistakin äksympi, suhtautuu uuteen tulokkaaseen myötämielisesti.

On kuitenkin vielä yksi este. Lappu silmäni päällä. Tiedostus siitä, että vaikka esiinnyn julkisesti ja annan muiden katsella minua, en ole sitä, miltä näytän, enkä tule koskaan täysin olemaankaan.

Sirkukseen ei pääse pysyväksi tähdeksi, ellei tiedä ja hyväksy sitä, mikä minä olen ja mitä minä teen. Minä ja sirkukseni pelastamme yhdessä kaltaisiani ihmisiltä, ja se on asia, joka tulevan jäsenen täytyy hyväksyä. On vain kaksi vaihtoehtoa. Hän ymmärtää sen, mikä olen ja miksi toimin kuten toimin. Ja sitten on toinen vaihtoehto, se pahempi, se, jota en tahdo ajatella. Se jättäisi minulle vain yhden mahdollisuuden, enkä toivo sitä. Liv on poikkeuksellisen lahjakas ja herkkä, mutta silläkään ei ole niin paljon merkitystä kuin katseella, jonka Olga tytölle suo. En tahdo Olgan menettävän tätä mahdollisuutta.

Olgalla on merkitystä. On aina ollut. Hän jättäytyy mielellään sivummalle, pienentää omaa olemustaan, jotta muut saisivat loistaa. Mutta Olgalla on merkitystä, ja hänen sanansa on viimeinen sana. Kenenkään muun arviointikykyyn en luota kuin henkeni riippuisi siitä, mutta Olgaan minä luotan.

Meidän pitkän ystävyytemme aikana on ollut vain kaksi hetkeä, jolloin Olgan täydellisen tyyni ja hillitty olemus on päässyt rakoilemaan. Ensimmäinen oli se, josta hän ei puhu. Tapaturma, joka muutti hänen elämänsä ja sai hänet muuttamaan mieltään sirkuksesta. Toinen on hetki, jolloin hän näki Livin ensi kertaa. En ole koskaan nähnyt ystäväni kasvoilla sellaista ilmettä. Se haltioituminen, se syvä liikutus ja kauhu ja järkytys. Tunne, jolle ei ole yhtä suoraa nimeä. Tunnistaisin sen missä vain. Se täytti minut silloin, kun kuulin ensimmäistä kertaa Evangelinen laulun palavassa kaupungissa. Siksi minä toivon, että tämä menee hyvin. Olgan vuoksi.

Liv on jälleen viisi minuuttia myöhässä, tasan viisi, ei enempää eikä vähempää. Hän saapuu paikalle laukku rennosti olallaan roikkuen. Tänään hiukset eivät ole kiinni. Mekko on aiempaa tavanomaisempi ja peittää tällä kertaa hartiat kokonaan.

Viralliset keskustelut on jo käyty, olen nähnyt hänen paperinsa ja todennut hänet päteväksi. Livin syntymämaaksi on merkitty Norja, mutta todellista taustaa ei pysty sanomaan varmaksi. Tyttö on kasvanut orpokodissa, kunnes hän omaksui kiertelevän elämäntyylin ponnahdettuaan tanssimaailmaan. Livillä ei ole pysyvää kotia eikä satavarmaa kansallisuutta, eikä se tee hänestä levotonta tai uhkaavaa vaan kiinnostavan. Hän on eläväinen kuin keväinen perhonen, eikä hänen liikkeissään ja olemuksessaan ole rahtustakaan häpeää. Ymmärrän, miksi Olga on tytöstä niin vaikuttunut. Hienostopiirien naiset kasvavat häpeä toisena vanhempanaan. Liv poikkeavine elämäntyyleineen ei ole koskaan joutunut osaksi sitä kierrettä.

"Sinä olet siis tanssinut suurimman osan iästäsi."

Olen nähnyt todistuksia ja palkintoja. Liv ei ole huono, ei vähääkään.

Liv nyökkää. Hänen kasvoillaan on jälleen sama aavistuksen siloteltu hymy.

"Miksi sinä tahdot sirkukseen, jos voisit luoda täydellisen uran tanssimalla?"

"Minulle tärkeintä on, että saan olla lavalla ja esiintyä. Kunhan minulta ei ota esiintymistä ja musiikkia pois, minä pärjään."

"Pärjääminen ei riitä meidän kanssamme. Me tahdomme omistautuneisuutta ja paloa."