Teenage Angst || Aleksi x Joel [VALMIS]

11.

POV: Aleksi

Timeskip pari päivää

Nousen varovasti istumaan sängyn laidalle hoitajan tukiessa minua. Tämä on ensimmäinen kerta neljään päivään kun voin tehdä jotain muutakin kun maata paikallani. Tosin tässä on vielä pitkä paraneminen edessä mutta pienin askelin eteenpäin.

Sain vaihdettua omat vaatteet päälleni mutta pienellä avustuksella sillä kumartuminen sattuu.
Ähkäisen kivusta kun hoitaja auttaa minut nousemaan ylös.

Minua harmittaa kun loma menee nyt pilalle enkä pääse laskettelemaan. Tuskin edes lähdemme koko mökille koska olen vielä toipilas.

"Sulle on kotona pieni yllätys odottamassa" äiti sanoo ja silittää hiuksiani. "Mmh.." mutisen ja katselen kengän kärkiäni. Odottelemme vielä, että lääkäri tuo minulle jotkut ohjeet. "Kulta kaikki järjestyy kyllä ja sä paranet ennalleen" äiti sanoo.

"Tässä olis sulle vielä ohjeet kotiin ja reseptit kipulääkkeisiin" lääkäri sanoo ja ojentaa lapun äidilleni. "Jos tulee jotain niin ottakaa tänne vaan yhteyttä ihan matalallakin kynnyksellä. Ei muuta kun paranemisia!" lääkäri jatkaa.

——
Istudun äitin avustamana etupenkille. Huokaisen syvään. Minua vituttaa kun joku joutuu koko ajan auttamaan minua.

"Käydään apteekissa ja haetaan sitten mäkkäristä ruokaa mukaan" äiti sanoo istuduttuaan kuskin paikalle. "Mmh" mutisen ja katselen vain ikkunasta ulos. "Lähetäänkö me sinne mökille lomalla?" kysyn hetken hiljaisuuden jälkeen. "En oikeen tiedä. Oot vielä toipilas" äiti vastaa. "Arvasin.." mutisen.

"Kulta.. Äiti ja isä ajattelee vaan sun parasta" äiti yrittää. "Niinpä niin.. Kaikista paras olis jos pääsis mökille rentoutuun" sanon hieman ärsyyntyneenä.
"Mä tiedän mutta mietitään vielä asiaa" äiti vastaa.

Äiti ajaa apteekin pihaan. "'Mä ootan tässä" mutisen. "Okei. Käyn äkkiä hakemassa ne" äiti sanoo ja nousee autosta.

Otan puhelimen takkini taskusta ja avaan snapchatin. Hymy nousee huulilleni kun huomaan, että Joel on lähettänyt minulle snäpin. Hän on kuvan perusteella juuri tullut suihkusta sillä hänen hiuksensa ovat märät ja hän on ilman paitaa. Väkisinkin hymy nousee huulilleni ja näytän varmaan erittäin typerältä kun hymyilen itsekseni.

"Mikäs sua noin hymyilyttää?" äiti kysyy kun hän istutuu takaisin autoon. "Ei mikään" mutisen ja sullon puhelimen takaisin taskuuni.

——
Astun eteiseen ja potkin kengät jaloistani. Äiti auttaa minulta vielä takin pois päältäni. Otan mäkkärin kassin kantoon ja lähden kohti keittiötä.

"Moro mäntti" kuulen siskoni ärsyttävän äänen. "Oo hiljaa" mutisen. "No no älkää alottako" isä sanoo kun hän istuu olohuoneessa. "Tuu Aleksi muuten katsomaan" isä sanoo. Huokaisen ja laahustan olohuoneeseen. "No mitä?" tiuskaisen. Isä osoittaa kädellään takan suuntaan. Käännän katseeni tuon osoittamaan suuntaan ja nään pienen karkeakarvaisen mäyräkoiran pennun.

"O-onks se meidän?" kysyn hämilläni. "On se sun" äiti sanoo hymyillen. "Mun?" kysyn edelleen hämilläni. Äiti ja isä nyökkäävät.

Istudun varovasti lattialle ja ojennan kättäni koiran suuntaan. Tuo tepastelee varovasti luokseni ja nuuhkii kättäni. "Mikä sen nimi on?" kysyn ja käännyn katsomaan vanhempiani. "Se on kulta sun koira. Sä saat ite päättää" äiti vastaa.

Rapsuttelen koiraa ja yritän miettiä jotain hyvää nimeä. "Rilla" sanon hetken kuluttua ja katselen kun tuo koira nuuhkii paikkoja. En tiedä kuinka kauan hän on ollut meillä mutta vaikuttaa siltä, että ei kovin kauaa. "Se on oikein hyvä nimi" äiti ja isä sanovat yhteen ääneen.

"Me Aleksi myös päätettiin, että lähdetään sinne mökille mutta tällä reissulla kukaan meistä ei mene laskettelemaan" äiti sanoo ja nyökkään hymyillen.
"Sä et voiskaan mennä" isä sanoo ja silittää äidin vatsaa.

"Tässä on muuten Rillalle kaikkea" äiti sanoo ja ojentaa ison paperikassin minulle.

——
Rillakin pääsi mukaan tarinaan🐶💕