Teenage Angst || Aleksi x Joel [VALMIS]

30.

POV: Sari

Istudun takaisin Aleksin viereen ja pidän tuota kädestä kiinni. Painoin kutsupainiketta ja ei mene kauaa kun lääkäri ja hoitajat tulevat huoneeseen.

Aleksi on jo hereillä ja on pelokkaa näköinen. Ihan kun hän ei tunnistaisi minua ollenkaan. Ei pitäisi maalailla piruja seinille ennen kun lääkäri on tutkinut Aleksin. Olen varautunut jo siihen, että joudumme ehkä hoitamaan Aleksia koko loppu elämän. Toivon koko sydämestäni, että kaikki olisi hyvin.

Siirryn hieman sivumpaan sillä lääkäri alkaa tutkimaan Aleksia.

"Kaikki näyttäisi olevan hyvin. Silmät reagoi ja puristusote on hyvä" lääkäri sanoo. "Selkä täytyy kuitenkin kuvata ja tutkia vähän tarkemmin" lääkäri jatkaa ja nyökkään. Tuo ottaa vielä intubaatioputken pois ja Aleksi alkaa yskimään vimmatusti.

"Ä-äiti" tuo sanoo käheällä äänellään. "Äiti on tässä sanon ja silitän hellästi tuon poskea. "M-mitä on käyny?" hän kysyy. "Jouduit pahaan mopokolariin" sanon.

En tiedä kuinka hyvä idea tätä asiaa on alkaa avaamaan Aleksille mutta jostain hän saa sen kuitenkin tietää joten ehkä on vain parasta kertoa suoraan.

"M-mites muut?" hän kysyy. "Muut sai pieniä vammoja" kerron ja Aleksi nyökkää pienesti. "M-missä J-joel?" Aleksi kysyy ja huomaan tuon jännittyvän kysyessään tuota.

"Joel on kotona käymässä mutta se on tulossa pian tänne" sanon. Tosiaan ehdin näpytellä Joelille viestin, että Aleksi on herännyt. Laitoin myös Matille viestin ja hän ilmoitti myös tulevansa Hannan kanssa mahdollisimman pian.

"Joel on istunu sun vierellä monta päivää" sanon ja silitän tuon hiuksia hellästi. Aleksin kasvoille leviää pieni hymy.

——
POV: Joel

Juoksen sairaalan ovista sisään ja suuntaan Aleksin huonetta kohti. Olin juuri syömässä kun sain viestin, että Aleksi on herännyt ja voitte vain kuvitella, että ruoka jäi kesken ja suorastaan juoksin sairaalalle.

Olen odottanut tätä hetkeä mutta pieni pelko minulla on siitä, että Aleksi ei tunnistaisi minua tai hänellä ei olisi mitään muistikuvia meidän yhteisestä ajasta.

Avaan huoneen oven ja astun sisään. Onneksi saan huomata, että Aleksi alkaa heti hymyilemään minun saapuessa.

"Rakas" sanon ja kiiruhdan tuon toiselle puolelle. Otan häntä kädestä kiinni ja silitän. "M-mä heräsin" Aleksi sanoo ja kuulostaa iloiselta. "Sitä on odotettu" sanon hymyillen.

"Mä en vaa tiiä koska mä pääsen täältä pois" Aleksi sanoo harmistuneena. Käännyn katsomaan Saria kohti joka katselee meitä hymyillen.

"Kukaan ei valitettavasti osaa ennustaa, että miten Aleksin kuntoutuminen lähtee etenemään" Sari sanoo. Nyökkään ja käännyn takaisin Aleksin puoleen. "Mä ainakin lupaan käydä sun luona joka päivä ja auttaa kaikessa missä sä ikinä vaa tarviit apua" sanon ja Aleksi vastaa minulle vain hymyillen.

Pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi. Aleksi on yllättävän iloinen vaikka hän on juuri herännyt ja käynyt läpi ison leikkauksen ja pitkä kuntoutus on vielä edessä.

Olen aika onnellinen tällä hetkellä.

——