Teenage Angst || Aleksi x Joel [VALMIS]

29.

POV: Sari

"Valitettavasti mitään muutosta Aleksin tilassa ei oo tapahtunut" Aleksin hoitava lääkäri sanoo kun hän on tutkinut poikani. "Entä se käden puristus?" Joel kysyy. "Se on todennäköisesti ollut pelkkä refleksi sillä mitään heräämisen merkkejä ei ole" lääkäri sanoo. "Kiitos kun ehdit käydä" sanon.

Joel painaa päänsä käsiinsä ja huomaan tuon alkavan itkemään. Kierrän sängyn toiselle puolelle ja kierrän käteni tuon ympärille. "Kaikki järjetyy vielä" sanon vaikka en ole itsekkään enää varma asiasta vaikka olin ihan varma vielä muutama päivä sitten, että kyllä Aleksi herää ja palaa ennalleen. En tunne edes koko Joelia mutta kai suru yhdistää?

Istahdan Joelin viereen ja silittelen tuon selkää kun hän itkee. "Sä taidat selkeesti tykätä Aleksista tosi paljon" sanon hymyillen ja Joel nyökkää.

"En tiiä onko Aleksi kertonu mut meillä on bändi mun kavereiden kanssa ja Aleksi on nyt tullu mukaan jamitteleen" Joel kertoo. Aleksi on kyllä puhunut musiikista paljon ja osaa soittaa pianoa mutta hän on aina ollut urheilullinen lapsi. "O-oltiin puhuttu, että jos Aleksi olis halunnu liittyä meidän bändiin" Joel kertoo ääni väristen.

"Meidän oli myös tarkotus kertoo teille ja mun vanhemmille, että me ollaan alettu seurusteleen" Joel kertoo ja nyökkään. "Aleksi olis eka halunnu pitää sen salassa ku se pelkäs sitä, että miten ihmiset suhtautuis siihen kun meillä on kuitenkin 3-vuotta ikäeroa" Joel jatkaa. "Mun on pakko myöntää, että olin tosi huolissani teidän ikäerosta" sanon. Joel vain nyökkää ymmärtäväisenä.

"Mutta nyt kun oon vähän tutustunut suhun niin en oo enää" sanon. "Mulle on kaikista tärkeintä, että Aleksi on onnellinen ja sitä se on sun kanssa" jatkan. Joel nyökkää ja nyt jo hän hymyileekin pienesti. "Toivon vaan maailman eniten, että Aleksi heräis pian" Joel sanoo. "Sitä mäkin todella toivon" vastaan.

——
"Menisit käymään kotona välillä" sanon Joelille mutta tuo pudistaa vain päätään. "Oot ollu täällä tosi kauan ja oot tosi väsyneen näköinen. Millon oot viimeks nukkunut?" kysyn. Okei joo varaa minun on sanoa mitään kun olen nukkunut vaan muutaman tunnin mutta Joel on vielä nuori.

"Ei mua väsytä" Joel sanoo. "Okei mutta kävisit edes syömässä" vastaan. "Ei mulla oo nälkä" Joel mutisee. "Mutta sä et jaksa muuten jos et syö tai nuku" sanon.

"Oot ehkä oikeessa" Joel huokaisee hetken kuluttua. "Mä lupaan ilmottaa heti jos Aleksin tilassa tapahtuu jotain muutosta" sanon ja Joel nyökkää. Hän silittää vielä hellästi Aleksin poskea ennen kun nousee ylös. "Tuun myöhemmin takas" Joel sanoo ja nyökkään.

"Heräisit nyt kulta" sanon ja silitän Aleksin kättä.
"Kaikki odottaa, että heräisit" puhelen Aleksille. Puhuminen voi joskus edistää potilaan heräämistä mutta tämä on myös terapeuttista jutella.

"En tiiä kuuletko sä rakas mutta äiti, isä, Hanna, Joel ja kaikki kaverit odottaa, että heräisit" sanon ja pyyhin kyyneleen silmäkulmastani. Silittelen tuon kättä hellästi.

Haukottelen ja hieron silmiäni. Vilkaisen kelloa ja se näyttäisi olevan jo puoli yhdeksän illalla. Tästä olisi tulossa pitkä yö.. Taidan hakea sairaalan kanttiinista kupin kahvia.

Nousen ylös tuoliltani ja pidän edelleen Aleksia kädestä kiinni. "Äiti tulee ihan kohta takaisin" sanon. Olen irrottamassa otettani mutta tunnen kun Aleksi puristaa kättäni. Käännyn salaman nopeasti ja huomaan, että tuo avaa hiljalleen silmiään.

——