Teenage Angst || Aleksi x Joel [VALMIS]

20.

POV: Hanna

Istun keittiönpöydän ääressä ja Anette istuu minua vastapäätä. Edessäni on kuppi teetä mutta minun ei tee mieli juoda yhtään mitään. Minulla on vain huono-olo eilisen takia.

"Laitoin sun vanhemmille viestiä, että oot mun luona ja, että sulla on kaikki hyvin ja oot turvassa" Anette sanoo ja hörppää omasta teemukistaan. En olisi halunnut, että kerrot minusta heille mitään mutta kai se oli sitten pakko. Kaikista helpointa olisi jos olisin jo täysi-ikäinen niin voisin vain muuttaa omaan kotiin ja olla kaikessa rauhassa.

"Haluutko kuulla iloisen uutisen?" Anette kysyy. "Ei tarvi.." mutisen ja tiedän kyllä mitä hän olisi sanonut. Minulle olisi oikein hyvin riittänyt pelkkä pikkuveli. Aleksi on minulle rakas vaikka olenkin välillä ollut täysi mulkku mutta sehän on vain sisarrakkautta.

"Miks sä karkasit kotoa?" Anette kysyy ja katsoo minua. Kohautan vain harteitani. En jaksaisi nyt mitään ristikuulustelua tai saarnaa siitä kuinka tein typerästi ja tiedostan sen kyllä itsekkin mutta minun oli pakko lähteä. Ei kukaan ymmärrä sitä.

"Mä ymmärrän, että sulla on pahamieli mutta puhuminen vois helpottaa sun oloa" Anette ilmaisee mielipiteensä. Kyllä minä senkin tiedän mutta minulla on vaikeuksia avautua asioista kenellekkään. En ole pystynyt edes omalle äidilleni. "Mä lupaan kuunnella ja auttaa sua jos sä vaan kerrot mikä sua painaa" Anetta sanoo ja nyökkään pienesti.

——
Vedän syvään henkeä. "Kaikki alko siitä kun äiti ja isä kerto, että meille syntyy pikkusisarus ja ahdistuin heti siitä mutta ei kukaan huomannu sitä. Aloin oleen poissa kotoa koska en halunnu nähä ketään meidän perheestä" aloitan kertomisen ja Anette nyökkää merkiksi, että hän kuuntelee ja, että voisin jatkaa kertomustani. "Aloin käymään kotibileissä mun kavereiden kanssa ja poltin muutaman kerran kannabista ja se toi mulle tosi rentoutuneen olon ja alkoholilla sain mun tunteet pois hetkeks mutta ne vaa palas voimakkaampina kun olin selvinpäin" kerron. "Hanna rakas, sä oot vasta 16-vuotta. Tietääkö sun vanhemmat tästä?" Anette kysyy ja nyökkään. "Joo tietää kun jäin poliiseille kiinni siitä. Olin mun parhaan kaverin Mirandan ja sen poikaystävän kavereiden kanssa ajelemassa kun poliisi pysäytti meidät" jatkan kertomista.

"Sain kerran juteltua äidille siitä kuinka mulla on huono olla mutta ei me sit enää koskaan juteltu siitä kun karkasin" kerron ja Anette nyökkää. "Mitä sä olisit mieltä jos lähdettäisiin yhdessä Ouluun ja jutellaan sun vanhempien kanssa ja selvitellään asioita yhdessä" Anetta sanoo ja kohautan harteitani. En minä haluaisi kotiin palata kun olen jo kerran lähtenyt sieltä. Ei minulla ole siellä hyvä olla.

"Juteltaisiin yhdessä ja yritetään keksi jokin ratkaisu miten voidaan auttaa sua parhaiten" Anette jatkaa ja tyydyn vain nyökkäämään. Ei minulla taida olla mitään muitakaan vaihtoehtoja.

"Soitan Matille illemmalla ja sovitaan jos me tultaisiin jo huomenna sinne" Anette sanoo ja nyökkään. Katselen pöydän pintaa ja ahdistun kun kuulen edes sanan Oulu. Ei minulla ole siellä edes mitään tai ketään. En olisi edes halunnut alunperin muuttaakkaan sillä kaikki kaverini jäivät Nummelaan mutta äiti ja isä eivät antaneet minun muuttaa omaan kotiin. Olen jo 16-vuotias niin olisin vallan hyvin pärjännyt yksinkin.

"Mitäs sanot jos woltataan jotain hyvää ruokaa ja katsotaan yhdessä jotain sarjaa? Onko sulla jotain sarjaa jota tykkäät katsoa?" Anette kysyy. "Alotin eilen kattoo netflixistä The Watcheria" hymähdän.
"Noniin sitten me katsotaan sitä" Anette sanoo hymyilen.

Väännän pienen hymyn kasvoilleni mutta sekin on feikattua..

——