Teenage Angst || Aleksi x Joel [VALMIS]

27.

POV: Matti

Istumme tyttömme kanssa jälleen sairaalan aulassa ja odotamme, että pääsemme takaisin Sarin luokse. Hän meni äsken sydänfilmiin sydänkohtaus epäilyn takia niin emme luonnollisesti voineet mennä mukaan.

Hörppään kahvistani jonka juuri hain kanttiinista. On kamalaa elää epävarmuuden keskellä kun emme tiedä miten lapsemme voi ja olemme vieläkin suuressa epätietoisuudessa koko kolarista vaikka poliisit jotain tietoja kävikin antamassa.

Aulan televisiossa pyörii uutiset jossa kerrotaan kolarista ja näytetään uutiskuvaa tapahtumapaikalta. Järkytyn suuresti kun joku on kuvannut kun kolme nuorta makaa maassa ja kaksi istuu rotvallin reunalla. Miten tuollaista edes kehdataan näyttää televisiossa?!

Pyörittelen kahviamukia kädessäni ja toivon, että saamme pian edes jonkinlaista tietoa. Niin vaimoni kun poikamme tilasta. Tämä on ihan sietämätöntä.

Hetken kuluttua kaksi lääkäri tulevat luoksemme.
"Tuutteko tonne sivummalle juttelemaan?" toinen heistä kysyy ja nyökkään. Nousemme ylös ja lähdemme lääkäreiden perässä yhteen huoneeseen.

"Sarilta löyty sydänfilmissä rytmihäiriöitä ja sydänkohtaus saatiin rajattua pois. Nyt hänellä aloitetaan siihen lääkitys" lääkäri kertoo. Nyökkään.
"Mistä tällainen sit tuli? Koskaan aiemmin ei oo ollu mitää tällasta" sanon. "Todennäkösesti kova stressi ja järkytys on laukassu sen" lääkäri vastaa.

"Aleksi on juuri viett teholle ison ja vaikeen leikkauksen jälkeen. Voitte mennä katsomaan häntä hetken kuluttua" lääkäri jatkaa. Nyökkään ja olen helpottunut vaikka muuta emme vielä tiedä.

"Voiko Saria mennä nyt katsomaan?" kysyn. "Joo voi" lääkäri vastaa ja lähtee ohjaamaan meitä oikeaan paikkaan.

——
"Hei kulta" sanon ja istudun tuolille. Tuo makaa apean näköisenä sängyllä ja hän on juuri itkenyt.

"Hanna rakas menisiks sä hetkeks käytävää?" pyydän ja tuo blondi tyttö nyökkää ymmärtäväisenä. Odotan, että tuo on mennyt ja sulkenut oven perässään.

"Kulta me selvitään tästäkin asiasta yhdessä" sanon ja silittelen tuon vaaleita hiuksia.  "Mä en vaan tiiä et kauan mä enää jaksan tätä paskaa" tuo parahtaa ja kyyneliä valuu hänen poskiaan pitkin. "Mä tiedän.." huokaisen ja otan vaimoani kädestä kiinni.

Olemme olleet yhdessä 19 vuotta ja aina tuettu toisiamme ja ollaan selvitty mitä hankalemmista asioista. Uskon ja toivon, että selviämme myös tästä.

"On mulla hyviäkin uutisia" sanon. "Aleksin leikkaus on nyt ohi ja se on siirretty teho-osastolle ja sitä voi mennä kohta katsomaan" jatkan ja Sari nyökkää itkuisena. Silittelen tuon olkapäätä hellästi.

"Eka Hannan ongelmat, annetaan meidän oma lapsi pois, Aleksin uudet kaverit, Aleksin kolari ja nyt nämä rytmihäiriöt" tuo parahtaa. "Mutta mä lupaan, että me selvitään näistäkin vastoinkäymisistä kun ollaan selvitty aiemmistakin" sanon ja yritän olla mahdollisimman kannustava vaikka minusta tuntuu myös äärettömän pahalta.

"Jaksaisitko sä nousta ylös ja lähdettäisiin katsomaan Aleksia?" kysyn ja Sari nyökkää pienesti. Autan hänet istumaan ja siirrän hiussuortuvan tuon kasvoilta korvan taakse.

"Mä rakastan sua"

——