Pahoinvoiva Sukupolvi || Niko Moilanen & Reader

26. Missä sä oikeen olit

Aurora:

Juna saapui juuri helsinkiin. En tiiä mitä matkan aikana tapahtui mutta en oikee osaa tuntea enää mitään tunteita. Otan kitaran ylhäältä ja lähen junasta pois.
Kävelen pitkin helsingin öisiä katuja ilmeettömänä. Määränpääksi valitsin nikon osoitteen. Hän tuskin oli enään tähän aikaan hereillä mutta no ihan sama. Minnan teot olivat pyörineet päässäni. Ihan ekana hän kidnappas mut ja nikon johonkin kellariin jonka jälkeen hän kohteli minua kuin jotain vaasia joka voisi hajota milloin vain. Lopulta hän kuiteskin rupesi käyttäytymään vittumaisesti ja ahdistamaan ihan helvetisti.

Kerrostalo jossa niko asuu tulee näkyviin. kävelen sen ala ovelle ja laitan siihen kuuluvan ovi koodin että pääsen sisälle. Kävelen rappusia 4 kerrokseen. Katson ovea jossa lukee Moilanen. Seison paikoillani varmaan 10 minuuttia. Tuijotan vain ovea ja huokaisen syvään. Koputan oveen ja astun pari askelta taaksepäin. Oven takaa kuuluu kolinaa kunnes ovi aukeaa.

"Joel oikeesti kaikki hyv- " mustilla silmän alusilla varustettun brunen vihreät silmät suurenevat lautasen kokoisiksi. Kyyneleet puskevat silmiini.

"A-aurora?" Niko kuiskaa. Näen yksittäisen kyyneleen valuvan hänen poskelleen. Käännän katseeni maahan.

"A-anteeks.." sanon hiljaa samalla kun kyyneleet valuvat silmistäni. Niko astuu lähemmäs minua ja ottaa minut haliin. En tajunnutkaan kuinka ikävä minulla oli häntä. Niko vetää minut sisälle ja vetää oven kiinni perässään. Lasken kitaran nojaamaan seinää vasten ja heitän takkini ja kenkäni pois.

"Missä sä oikeen oot ollut?" Niko kysyy hiljaa.  Katson vain maahan. En mä voi kertoo. Enhän?..

"Aurora?." Niko kysyy. Kyyneleet virtaavat poskilleni.

"Hei älä itke" brune sanoo ja vetää minut haliin. Itken hänen olkapäätään vasten. Taisin siinä sitten myös nukahtaa.

Aamulla

Säpsähän hereille ja nousen äkkiä istumaan. vihdoin tunnistan olevani tutussa paikassa. Huokaisen helpotuksesta. vihdoin olen täällä. Katson kelloa puhelimestani. 10.27 ei paha. aika hyvään aikaan heräsin.
Päätän nousta ylös puen housut jalkaan ja lähen pois makuuhuoneesta.

"Mä tein aamupalaa tuutko syömään" niko kysyy hymyillen pienesti. Pudistan päätänä tunteeton ilme kasvoillani.

"Kaikki hyvin?" Vihreet silmät omistava mies kysyy ja tulee lähemmäs minua. Kohautan olkiani ja lasken katseeni maahan. Voi rakas kumpa voisin kertoa.

"Hei hetkinen" tuo sanoo äkisti ja ottaa leuastani kiinni. Hän kääntää päätäni niin että näkee vasemman poskeni. Ainii eihän mulla oo meikkiä se huomas sen arven. Kyyneleet nousevat taas silmiini.

"M-mistä tää tuli" niko kysyy järkyttyneenä ja huolestuneena. Huomaan pari kyyneltä hänen silmissään. hän vetää sormellaan arven päältä hellästi. Olen vain hiljaa.

"Aurora kiltti puhu mulle.. " niko kuiskaa ja ottaa minut jälleen haliinsa. pudistan vain päätäni. Joku varasti nyt kyllä minun puhekykyni.

"Kerro kaikki sitten kun oot valmis mut kiltti älä enää ikinä lähe minnekkään kertomatta minne meet." Niko sanoo tiukentaen otetta minusta.

"Voinko mä kertoo jätkille että sä oot takas täällä ja pyytää ne tänne." Niko kysyy ja irrottautuu halista. Mietin hetken mutta päätän nyökätä vain.

"Okei hyvä" niko sanoo ja ottaa puhelimensa laittaakseen viestiä bändi ryhmään.

Niko:

Nallekarhu ja Terror twins + kolme alienia.

Minä: Aurora tuli eilen illalla takas kotiin ihan uupuneena ja itkeneenä.