Pahoinvoiva Sukupolvi || Niko Moilanen & Reader

(3)37. Loppu?...

Minna:

Tänään on kulunut joku melkein kuukausi auroran kuolemasta. Tänään olisi sitten auroran hautajaiset. Olin ostanut itselleni mustan mekon sinne.

Koko kuukausi on menny aikalaillaa kauheessa sumussa. Tuntuu että aika on vaa hujahtanut ohitse. Onneksi sain jäädä asumaan nikolle en nimittäin olisi kotiin halunnut mennä.

Hautajaisiin olisi noin pari tuntia aikaa. Pitäisi varmaan ruveta valmistautua.

"Minna ois aika nousta sieltä sängyn pohjalta" Lyydia tulee. Nii tuohan tulee hautajaisiin vaikka ei nyt edes tunne auroraa.

"Lyydi mä en jaksa enää.." sanon hiljaa kyynelten noustessa silmiini.

"Minsku hei. Kyl sä jaksat mä oon täällä sun tukena" Lyydi muistuttaa ja istuu viereeni. Joo tuo on ruvennut kutsuu mua yhellä lempinimistäni nii kutsumpa tuota sitten lyydiksi.

"Mhm" mutisen ja nousen istumaan. Tuo vieressäni istuva saman väriset hiukset kuin minulla omaava nainen halaa mua sivusta päin.

"Kaikki järjestyy" tuo kuiskaa.

"Niin kai.." vastaan hiljaa.

Meikkasin pienesti jotain ja puen mekon päälleni. Laitan hiukseni nutturalle jättäen  vähän etu hiuksia vapaaksi. Katson itseäni koko vartalo peilistä.

"Sä oot kaunis tossa mekossa ja muutenkin" lyydi sanoo takaani. Hymähdän. Käännyn ympäri ja katson tuota. Lyydia ei pidä mekoista nii tuolla on päällä musta toppi, nahkanen lyhyt hame, mustat sukkahousut ja musta bleiseri. Hiukset ovat hänellä auki.

"Toi asu on hieno" sanon pieni hymy huulillani.

"Kiitos mut ootko valmis lähetään" tuo kysyy.

"Joo." Huokaisen syvään ja nappaan laukkuni. Tarkistan nopeasti että siellä on kaikki.
Kävelen lyydin perässä eteiseen pukemaan kenkiä jalkaan. Takkia en jaksa laittaa. Lyydi avaa talon oven. Olimme siis nikolla mut se oli lähtenyt jo aikasemmin valmistelemaan paikkoja. Laitan oven lukkoon ja suuntaam hissiin. Nyt ei jaksa kävellä.

Avaan apukuskin puoleisen oven ja hyppään ulos autosta. Lyydi suostui ajamaan koska minulla siitä ei tulisi mitään tässä mielentilassa. Huokaisen syvään ja katson edessäni olevaa kirkkoa näen kirkon edessä muita. Kävelemme lähemmäs noita ja alan tunnistamaan ketä siellä on.
Jätkät, Ellen, Rasmus ja pari jotain muutakin joita en tunnista. Jopa auroran isä oli vaivautunut tulemaan paikalle. Mitä vittua tuo edes täällä teki eihän sitä tietääkseni edes kutsuttu tänne.

"Tuolla on auroran isä. Se on täys hullu. Mä en ymmärrä miten se on vielä vapaalla jalalla" kuiskaan lyydille. Tuo hymähtää.

"Näyttääki sille" lyydi jatkaa. Kävelemme jätkien luo.

"Moi" sanon hiljaa. Niko tulee halaa mua heti ekana.

"Muista ettet oo yksin" tuo kuiskaa. Hän tietää että tää on ollu aika kova pala mulle. Onhan aurora toinen joka tappaa itsensä silmieni edessä. Mutisen jotain vastaukseksi.

"Mitä helvettiä muuten tuo yks täällä tekee" kysyn hiljaa osottaen pienesti valtteria.

"Se on helvetin hyvä kysymys ei sitä oo kutsuttu tänne" niko vastaa yhtä hiljaa.

Pääsemme kirkkoon sisälle. Jätkät olivat halunneet kantaa auroran arkun sisälle kirkkoon. Kaikkien kirkossa olevat nousi seisomaan kun urut alkoivat soimaan. Katson oville päin. Arkun etu osaa kantaa Niko ja aleksi, keskellä on joel ja joonas, vikana sitten tommi ja olli. Käännän katseeni pois. En mä pysty katsomaan. Lyydi vetää minut lämpimään haliinsa. Purskahan itkuun. Hautaan kasvoni tuon olkapäähän mutta hyvin pian Käännän pääni niin että nään arkun. Arkku lasketaan varovasti alttarille tai mikä ikinä onkaan.
Siinä sitten laulettii parit virret tai no en mä pystynyt laulaa. Istuin puoliksi lyydin sylissa samalla kun tuo rauhotteli mua. En mä oo tottunut hautajaisiin. Nyt olisikin sitten aika laittaa kukat ja lukea muistovärssyt ne keillä niitä oli tai jotain jäähyväispuheita.
Ekana tuonne menee Ellen, Rasmus, Niko ja Valtteri.

"Aika liitetty on aikaan uuteen, hän lähti hiljaa kauas ikuisuuteen. Rakastan sua Aurora pieni. Paras siskon tytär ikinä." Ellen sanoo hiljaa kyyneleet poskillaan ja laskee punaisen ruusun arkun päälle.

"Aurora oli parhain iso sisko mitä vaan voi toivoa. Hän toi elämäni parhaat ja tärkeimmät hetket. Hän oli aina tukenani jos sitä tarvitsin. Hankala kuvitella että hän on nyt poissa..
Vaikka tiemme erkani päällä maan, jäi minulle muistojen silta.
Sillä sillalla kanssasi olla saan
joka ainoa päivä ja ilta." Rasmuksen ääni säröili kun hän luki tuon. Hän laski arkun päälle valkoisen ruusun. Rasmuksen värssy oli kaunis. Seuraavaksi olisi nikon muistovärssy.

"Surun rannalle luo muistot valoaan.
Ei koskaan muistosi valoisa jää meiltä unholaan. Rakastan sua Aurora." Niko kertoo ääni väristen ja laskee vuorostaa mustan ruusun arkun päälle. Jaha sitten Valtteri tästä ei seuraa mitää hyvää.

"Ei kipua, ei vaivaa enää,
olet saapunut rannalle
Rauhan maan.
En ollu se paras isä auroralle en todellakaan. Kadun sitä etten ollu hänen tukenaan taikka auttamassa häntä niinkuin vanhemman ois pitänyt. Olen pahoillani etten ollu vaikeina hetkinä läsnä. Mut silti rakastan sua aurora pieni.." Valtteri sanoo. Tuon poskelle valuu kyynel. Hän jättää sinisen kukan arkun päälle. Olen yllättynyt tuon värssystä.

Seuraavaksi olisikin loppujen jätkien, auroran joittenkin tuttujen, sekä minun ja lyydian vuoro. Kävelen arkun viereen. Arkku on musta. Siinä kyljessä on kaksi hopeista ruusua Ja hopeinen lintu. Mun ja lyydian värssy luottaisiin ihan viimeisenä. Mieleeni painui aleksin, joelin ja joonaksen värssyt

Aleksin värssy meni jotakuinkin näin.

"Ei lähtöäs todeksi uskoa vois,
niin äkisti lähdit sä luotamme pois.
Vain muistot ja rakkaus jäljellä on,
vain kaipaus suuri ja sammumaton."

Joonas värssy oli

"Ei syki enää sydän lämpöinen,
on poissa rakas, läheinen.
Kuvasi kultaisen suljemme,
kätköihin sydämen."

Joelin taas lyhyt mutta ihana.

"Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät,
kullaten muistojen kirkkaimmat päivät."

Seuraavaksi olisi meidän värssy. Pystynköhän mä tähän.

"Auroralla oli vahva ja välittävä sydän.
Jäi ahkera työsi muistoksi meille,
hyvän sydämes ohjeet elämän teille.
Sä aina muistit ja huolta kannoit,
et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. Rakkaudella Minna ja Lyydia. " Luen lapulle kirjotetun tekstin samalla kun kyyneleet valuvat poskilleni. Lyydia laittoi punaisen ruusun arkun päälle. Minä laitoin taas violetin ruusun niinkuin aikoinaan Linnean arkulle.

Laulettiin veilä yksi virsi siinä kunnes lähettiin hautapaikalle.
Katson kun arkku lasketaan syvälle maan alle. Kyyneleet valuvat silmistäni katsoessani tota. Onko tämä sitten se.. Loppu?...

-----------

Tämä kirja onkin sitten saapunut päätökseen. Kiitos kaikille lukioille ootte ihania<3

Tää luku toi muute iha helvetisti flash backeja mun iso mummon hautajaisiin jotka järjestettiin joku reilu 1 vuotta sit.

Sit tää kirja oli aikalailla kirjotettu mun oman mielialan mukaan.

Jatko osaa katellessa😉

Kiitos vielä❤️

Sanoja: 972❤️