Eternal Love [In Finnish]

2. Kappale

"Ei mitään, ainakaan vielä", Niall vastasi.

Nyökkäsin, sillä en halunnut pilata tunnelmaa liialla kyselemisellä. Jatkoimme matkaa käsikkäin valojen vaihduttua vihreiksi. Päässäni pyöri ajatuksia, mitä mahtaa tapahtua. Tietysti ensimmäisenä mielessä oli jättäminen. Syitä jättämiseen keksin monta: etäsuhde ei toimi, hänellä on joku toinen tai hän olisi ihastunut faniin. Hän olisi myös voinut olla ollut sängyssä jonkun kanssa ja tyttö olisi nyt raskaana. Vaikka mikä tahansa noista olisi tapahtunut kännissä, sattuisi se silti yhtä paljon.

Niall vei minut hienoon ravintolaan syömään. Onneksi hän oli sanonut siitä etukäteen ja olin osannut pukeutua oikein. Hänellä oli päällään myös hienot vaatteet. Ei ihan pukua, mutta silti tiesin hänen harkinneenkin sitä. Toisaalta paparazzien takia hänellä on aina siistit vaatteet päällä. Paparazzeja alkoi kerääntyä ympärillemme samalla, kun saavuimme ravintolan ovelle. Ovimies avasi oven ja pujahdimme sisään.

Tarjoilija saattoi meidät pöytään. Niall otti takkini ja laittoi sen tuolin vieressä olevaan naulakkoon. Paparazzit kerääntyivät ravintolan ikkunoiden eteen sankoin joukoin. Ihmettelin heidän hitauttaan. Yleensä, kun saavun rautatieasemalle 10 minuuttia ennen junan saapumista, kuvaajat ja toimittajat ovat siellä jo. Niall istuutui vastapäätä minua ja hymyili leveästi. Tarjoilija saapui kohdallemme ja Niall kääntyi häneenpäin.

"Mitä haluaisitte juoda?", tarjoilija kysyi.

"Jäävettä, kiitos", vastasin hymyillen.

"Samoin minulle", Niall sanoi.

Tarjoilija nyökkäsi ja kiiruhti pois. Katsoin Niallia silmiin ja näin sen säihkeen, jota olin kaivannut näiden viikkojen ajan, kun hän oli Brightonissa. Hänen silmiinsä ensimmäisenä hänessä ihastuinkin, enkä siihe kuka hän oli silloin ja on vielä nykyäänkin. Rakastuin häneen itseensä.

Tarjoilija laski vesikannun ja lasit pyödällemme. Hän kaatoi laseihin vettä ärsyttävän hitaasti. Kiitin, jotta tarjoilija lähtisi, eikä jäisi häiritsemään meitä. Hän kuitenkin jäi seisomaan viereemme ja katsoi Niallia kysyvästi. Sekunnin murto-osan ajattelin, miksei kukaan sano mitään. Saman tien sen jälkeen tarjoilija alkoi puhua:

"Voinko tuoda ruokanne, jotka tilasitte valmiiksi?".

"Mieluusti, kiitos", Niall sanoi hymyillen.

Katsoin häntä ja avasin suuni kysyäkseni mitä hän oli tilannut ja miksi. Hän kuitenkin ehti ensin.

"Tahdoin tilata sulle jotain yllätykseks. Ja se mitä tilasin on kuulemma tämän paikan suosituimpia annoksia ja super hyvää. Ja halusin, että syödään jotain erilaista", Niall sanoi.

Nyökkäsin hymyillen ja hän hymyili takaisin maailman suloisinta hymyään. Tarjoilija toi alkupalat. Ne olivat hyviä. Olin niin ajatuksissani, ettei aivoihini mahtunut enää mitään. Niall selitti kaikkea, mitä Brightonissa oli tapahtunut. Pojat olivat kuulemma sekoilleet aika ahkerasti, mutta kuvaukset ja keikat olivat kuulemma menneet hyvin. Eleanor oli ihmetellyt miksen ollut lähtenyt mukaan ja oli kysellyt onko kaikki hyvin. Kuuntelin hänen jokaisita asiaa tarkasti, vaikken sisäistänyt kaikkea kunnolla. Olin aika paljon omissa ajatuksissani ja mietin mitä asiaa hänellä voisi olla. Olin kuintenkin kohtelias, enkä alkanut udella mitään, ettei hänelle tulisi kiusallinen olo. Niall kysyi minulta välillä jotakin ja vastailin kysymyksiin. Hän tiesi, että päästämällä minut kyselemään, siitä ei tulisi loppua. Päässäni pyöri satoja kysymyksiä ja ne hyppivät mielessäni vuorotellen. En pystynyt keskittymään syömiseen ja juomiseen. En edes muista miitään muuta ruuasta, kuin sen hyvän maun. Muistan myös hänen silmiensä säihkeen, kun hän katsoi minua samalla, kun hän puhui minulle.

"Minun pitää käydä vessassa", sanoin, kun olin syönyt ja nousin pöydästä.

Niall nyökkäsi hyväksyvästi ja lähdin kävelemään naistenhuoneeseen päin. Avasin oven ja astuin sisään. Menin peilin luokse ja tarkistin meikkini. Pesin kädet ja katsoin itseäni peilistä monta minuuttia. En tiennyt mitä ajatella tästä kaikesta. En ollut varma oliko Niall haluamassa eroa vai mikä oli kyseessä. Sen tiesin, että haluaisin vain käpertyä sohvalle hänen kainaloonsa ja unohtaa kaiken muun. Huokaisin syvään ja lähdin takaisin.

Kun saavuin pöytään, jälkiruuat olivat tulleet. Istuuduin tuolilleni ja avasin suuni sanoakseni jotain, mutten saanut sanaa suustani, joten suljin sen. Otin lusikan käteen ja aloin syödä jälkiruokaa. Silloin Niall nousi tuoliltaan ja polvistui pöydän viereen. Hän otti käteni hänen käteensä ja hymyili. Toimittajat ravintolan ulkopuolella villiintyivät. Salamavalot välähtelivät ikkunan läpi. Hän kaivoi rasian taskustaan avasi sen ja hymyili vieläkin. Kyyneleet alkoivat virrata poskiani pitkin. Nyt tiesin, ettei hän jättäisi minua. Ikinä.

"Emily, voisitko mitenkään kuvitella tulevasi vaimokseni?", hän kysyin ja naurahti nyyhkytykselleni.

"Tottakai!", vastasin ja heittäydyin hänen kaulaansa.

Hän halasi takaisin ja naurahti taas. Irrottauduin halauksesta leveästi hymyillen. Hän otti käteni käteensä ja pujotti sormuksen vasempaan nimettömääni. Hän piti kättäni vielä kädessään ja nosti sitä hieman niin, että sai annettua suukon kämmenselkääni. Hän auttoi minut ylös ja nousi itsekin. Hän käveli läheiselle naulakolle, otti takkini ja auttoi sen päälleni. Taskustaan hän otti lompakkonsa ja heitti sieltä muutaman setelin pöydälle. Laitettuaan takkinsa päälleen Niall ja minä lähdimme ulos salamavalojen välähdellessä ympärillämme. Monet toimittajat yrittivät kysellä meiltä kaikenlaista, muttemme välittäneet heistä vaan kävelimme kotiin päin.

Pysähdyimme risteykseen, eikä mistään tullut autoja. Niall lähti ylittämään tietä, vaikkei valot olleet vihreät. Hän pääsi tien yli nopeasti. Minä jäin kuitenkin odottamaan, valojen vaihtumista. Tiesin, ettei koskaan pitäisi lähteä ylittämään tietä, jos liikennevalot olivat punaiset.

"Tule vaan!", Niall huuteli tien toisella puolella.

Nyökkäsin nopeasti ja lähdin kävelemään tien yli. Olin keskellä tietä, kun mutkasta kurvasi auto. Kuljettaja huomasi minut ja teki äkkijarrutuksen. Auto lähti vesiliirtoon, koska oli satanut ja tie oli vielä märkä.

"Emily! Juokse!", Niall huusi täyttä kurkkua.

En tajunnut mitään vaan katsoin suoraan autonkuljettajaa silmiin. Kaikki muu sumeni ympärilläni. En kuullut toimittajien huutoja, en nähny muuta kuin vain auton, joka lähestyi minua uhkaavan nopeasti. Laitoin silmäni kiinni ja avatessani ne toivoin herääväni unesta. Avasin silmäni ja tajusin, ettei mikään ollut unta. Tunsin pienen tönäisyn, joka sai aikaan hirveän rusahduksen. Ääni tuli sisältäni. Makasin auton konepellillä ja olin aivan veressä. En tuntenut mitään ja hengittäminen oli raskasta. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. En halunnut kuolla vielä, en ollut viettänyt tarpeeksi aikaa Niallin kanssa. Kuulin sireenin soivan. Ambulanssi oli tulossa, tiesin sen.

"Jaksa vielä hetki, ambulanssi on täällä ihan kohta", Niall kuiskasi korvaani.

Hengitin raskaasti ja korvissani soi edelleen. Yritin vastata hänelle, että aijon sinnitellä. En kyennyt siihen joten hymyilin hänelle.

"Olet vahvin ja ihanin henkilö, jonka olen tavannut. Sinun on kestettävä. Anna anteeksi, tämä on minun syytäni. Jaksa hetki vielä. Rakastan sinua", Niall sanoi.

Viimeinen lause auttoi eniten, mutta hengittäminen oli hyvin vaikeaa. Yritin silti.

"Minäkin rakastan sinua", kuiskasin ja toivoin samalla, ettei nämä olisi viimeiset sanani hänelle.