Eternal Love [In Finnish]

4. Kappale

Seuraavana aamuna Niall tuli taas käymään naisen kanssa, joka oli ollut minua katsomassa eilenkin. Naisella oli kyyneleitä silmissään ja silti hymy kavoillaan. Hänellä oli kädessään paksu kirjan tapainen esine. He tulivat molemmat tulivat sänkyni vierelle. Niall antoi suukon otsalleni ja istui sitten lähemmälle tuolille. Nainen istui toiselle tuolille ja laski käsissään olevan esineen sängylleni. 

"Niall, kuka hän on", kysyin varovasti.

"Hän on äitisi", Niall sanoi hymyillen ja äitini hymyili myös hänen vieressään.

Nyökkäsin hyväksyvästi. Hän olisi siis toinen vanhemistani. Olisiko se mies, joka oli täällä eilen myös, sitten isäni? En kehdannut kysyä, kyllä se tulisi ilmi myöhemmin. 

"Tuo on valokuva-albumi, siellä on sinun kuviasi siitä asti, kun synnyti", äitini sanoi. 

Otin albumin syliini ja avaan ensimmäisen sivun. Valokuvissa on pieni vauva punaisine kavoineen. Katson kaikkia kuvia tarkkaan samalla kun äitini selostaa keitä kuvissa on. Välillä hän näyttää kuvan jostakusta henkilöstä tänäpäivänä. Kuuntelen tarkkaan ja yritän muistella kaikkien nimiä ja ikiä. Vaikeata se on, mutta yritän parhaani.

Kuvat vaihtuvat ja lapselle tulee lisää ikää. Kun kuvan lapsi on menossa ensimmäistä päivää kouluun, mielessäni välähtää: muistan tuon päivän kuin eilisen. Muistan, kun äiti repi minut sängystä ylös aivan väkisin. En olisi millään jaksanut nousta, mutta kouluun oli pakko vain mennä. Onneksi päivä sujui hyvin, ja tuli jokainen yhdeksästä vuodesta suoritettua. Kuvia katsellessa mieleeni tuli paljon asioita, ja muistot alkoivat palautua mieleeni. Kun kuvissa oleva minä, on ehkä 17 Niall alkoi kertoa kuvien henkilöitä. Äitini ei enää tunnistanut heitä ja hän kuunteli myös tarkkaavaisena. Välillä hän osoitti jotakuta ja kysi olisiko se esimerkiksi Joelle. Välillä äiti tiesi jonkun nimen ja välillä ei, minä en piitannut, sillä itse en muistanut ketään heistä. Turhautuminen iski minuun: enkö ikinä muistaisi parhaiden ystävieni kanssa elettyjä hetkiä, enkö muistaisi Niallin esittelyä vanhemmilleni, enkö muistais mitään mitä olin Niallin kanssa kokenut. Kyyeneet alkoivat valua poskiani pitkin ja yritin pyyhkiä niitä pois Niallin ja äitini huomaamatta. Niall huomasi, pyyhkimis yrityksistäni huolimatta,  kyyneleeni pyyhki ne puolestani pois. Hymyilin hänelle kiitokseksi samalla, kun äitini katsoi meitä kahta kummallisesti.

"Minä taidan mennä kahvilaan, jätän teidät kahdestaan", hän sanoi ja nousi ylös. 

Niall katsoi minua hassusti ja aloin nauraa hänelle. Äiti katsoi peräämme kummastuneena, muttei kysynyt mitään. Kun ovi sulkeutui hänen peräsään, Niall tuli sänkyyn viereeni makaamaan. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja hymyili suoloisesti. Hän suuteli minua otsalle minun laitettua silmäni kiinni. 

"Mä muistan kaiken mun lapsuudesta, mutten susta mitään", sanoin haikeasti ja pidin edelleen silmäni kiinni, jotten alkaisi itkeä.

"Ei se mitään, kyllä sun muisti vielä palautuu. Eletään päivä kerrallaan ja luodaan uusia muistoja", Niall sanoi ja kuulin hymyn hänen äänessään.

Avasin silmäni ja hymyilin hänelle takaisin. Hänen kasvonsa lähestyi omiani ja sydämmeni alkoi hakata tuhatta ja sataa. Monitori vieressä alkoi piipittää kovasti sykkeeni noustessa. Niall naurahti ja suuteli minua silti. 

"Pitää ehkä odottaa, että pääset noista laitteista irti, ennekuin suutelen sinua uudelleen. Hoitajat eivät välttämättä oikein tykkää", Hän sanoi edelleen naurahdellen.

Minua ei naurattanut, sillä suudelma oli ollut kuin taivaasta. Niallin huulet olivat olleet täydelliset omiani vasten. Nyökkäsin silti ja käänsin katseeni taas albumiin. Niall alkoi taas kertoa, keitä kuvissa oli ja missä olimme, kun kuva oli otettu. En saanut enää sinä päivänä lisää muistoja mieleeni, mutta ne jotka sain, pyöri päässäni koko ajan. Silloin katseeni kohdistui vasempaan käteeni: Nimettömässäni oli sormus. Katselin sormusta monta minuuttia, ennenkuin Niall huomasi katseeni. 

"Pidätkö siitä?", hän kysyi.

"Ai pidänkö? Tottakai! Se on niin kaunis! Kuka sen on minulle antanut? En ole naimisissa, mutta olenko siis kihloissa?", puhe ryöppysi suustani. 

"Mukavaa, että pidät siitä", Niall sanoi hymyillen.

"Hetkinen, sinähän sanoit eilen kosineesi minua. Ja minä olin suostunut!", sanoin innostuneena.

"Niin siinä kävi", hän jatkoi yhä hymyillen.

Olen niin iloinen, etten saa sanaa suustani. Alan jälleen itkeä, tälläkertaa kylläkin ilosta. Niall pyyhkii kyyneleeni taas pois. Yritän koota ajatukseni, jotta pystyn sanomaan jotain. Olenko oikeasti saanut noin ihanan miehen itselleni? Tuskin tämä vitsi olisi, ajattelen ja naurahdan omille ajatuksilleni. 

"Kai vastauksesi on vieläki myöntävä, vaikket muistakkaan mitään?", Niall kysyy yllättäen katsoen minua suoraan silmiin.