Eternal Love [In Finnish]

33. Kappale

APUA! Näitä kappaleita tulee ihan kauheella vauhdilla :o Oon kirjottanu jo melkeen kaks seuraavaakin :D Hei mitä olisitte mieltä, jos kirjoittaisin toistakin ficciä? Kun mulla olis vähän ideaa, mut en tiiä sitte kuitenkaan:/ jaja kertokaa kenestä haluisitte et se olis? Joku muu 1d:n pojista? 5sos? Joku näyttelijä? Koska mä en vaan osaa päättää! D: 

Jos saatte 24 tunnin aikana 7 kommenttia ja 10 votea ni saatte heti uuden kappaleen!;)

xx Laura

------

- Emliy - 

Jack alkoi kiskoa minua astuntoaan kohti. Koko matkan yritin taistella vastaan, mutta niinkuin ennenkin hänellä oli tarpeeksi voimaa silti. Jackin talossa oli hissi, joten en pystynyt vastustamaan häntä portaissa. Hän työnsi minut hissiin ja painoi vasten takaseinää. Pysyin aivan paikallani, hyvä jos rintani kohoili hengityksen tahtiin. Tiesin hänen ärsyyntyvän, jos en liikkunut tai puhunut ollenkaan. Jack katsoi minua suoraan silmin. Tuijotin takaisin, noihin ruskeisiin silmiin. Muilla ihmisillä ruskeat silmät ovat lämpimät ja kutsuvat, Jackin täysin päinvastaiset.

Pian hissin ovi avautui ja Jack alkoi taas repiä minua eteenpäin.

"Hei mä osaan kyllä kävellä itekki", sanoin kärttyisesti.

"En ota riskiä", Jack vastasi tyynesti.

Hänen otteensa käsivarressani senkuin tiukkeni. Alussa käteeni sattui hieman, mutta vähän ajan päästä totuin kipuun ja käteni alkoi ennemmin puutua. Jackin kanssa seurustellessa tämä oli ihan arkipäivää, joten voisi sanoa, että olin tottunut. Tulimme ilmeisesti Jackin asunnon ovelle, kun hän irroitti kädestäni. Tiesin, etten voisi juosta karkuun, sillä hän saisi minut kiinni samalla sekunnilla. Jack otti avaimen taskustaan ja avasi oven. Astuin sisään Jack heti perässäni. Kumarruin ottamaan kenkäni pois, mutta Jackillä oli ilmeisesti eri suunnitelmat. 

Hän tönäisi minut maahan. Jatkoin kenkien pois ottamista, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä oli ihan normaalia. Jack lähti olohuoneeseen ja rojahti sohvalle. Hän nosti jalkansa rahille ja taputti paikkaa vieressään. Kuin käsien koiranpentua viereensä. Nousin ylös ja menin hänen osoittamaan paikkaan sohvalle. 

"Tiesitkö, että sun täytyy jättää sun poikaystäväs", Jack sanoi.

Nyökkäsin, sillä en pysytynyt sanoa muutakaan. Tiedän myös sen, ettei se tule olemaan helppoa ja toiseksi jossen tee sitä, Jack kyllä hoitaa hommansa. 

"Noh, ota puhelin käteen ja jätä se", Jack hoputti.

"Ei mulla oo puhelinta mukana", valehtelin.

"Mä tiedän millon valhetelet, joten toi ei auta", Jack vastasi ärtyneenä. 

Nousin ylös ja kävelin eteiseen laukulleni. Kaivoin puhelimeni ja valitsin Niallin numeron. Se tuuttasi muutaman kerran ja Niall vastasi. Kyyneleet alkoivat jo valua poskiani pitkin.

"Hei Emily, meinasin just soittaa sulle! Mullon hyviä uutisia!", Niall huudahti iloisesti toisessa päässä.

"Hei, Niall mulla ei oo sulle hyviä uutisia", yritin sanoa mahdollisimman vakavalla äänellä, mutta tiesin Niallin kuulevan itkun äänessäni.

"Emily, mikä on? Mitä on tapahtunu?", hän kysyi hätääntyneenä.

"M-un.. tai siis T-tää... eikun M-mä... Apua mä en pysty tähän", aloin itkeä ja kaaduin maahan täristen. Puhelimeni lensi jonnekkin. En nähnyt minne, enkä nähnyt mitään muutakaan, koska silmäni olivat sumeat kyyneleiden takia. Tiesin paniikkikohtauksen tulevan ihan näillä sekunneilla. Hengitykseni meni epätasaiseksi ja tunsin oksennuksen nousevan kurkkuuni.

"Sä löydät tän tytön kuolleena osoitteesta Townshend Rd 89, A 201 ja sitten et voi enää millekkään mitään", Jack sanoi Niallille. Hetken oli hiljaista tai jos ei ota huomioon minun hyvin epätasaista hengitystä, itkua, sekä yskimistä. Sitten Jack nauroi. Ehkä Niall oli sanonut hänelle jotain.

"En mä sun tytölles mitään tee, se tekee sen ite", Jack nauroi ivallisesti. 

Kuulin ikkunan avutuvan, hän heitti ilmeisesti puhelimeni alas. Tai niin ainakin olettaisin. Jack laski viereeni jotain, en onneksi nähnyt mitä. Hän käveli pois ja pian kuului oven pamaus. Olin yksin, vieraassa asunnossa. Hapuilin vieressäni olevaa esinettä. Halusin tietää mikä se oli. 

Puukko. 

Eieieiei. En halua tehdä sitä itselleni. Tai Niallille. Mutta se on aino mikä helpottaa. Otin puukon täriseviin käsiini ja nostin hihani ylös. Eiei. En tee sitä enää. Lupasin itselleni silloin.

Heitin puukon seinään ja toivoin sen jäänen siihen sojottamaan. Itkin lattialla kauan enkä pystynyt hengittämään kunnolla. Nostin polveni koukkuun ja kiedoin käteni jalkojeni ympärille. Suljin silmäni ja yritin tasata hengitystäni. Pian vaivuin syvään uneen.

 -----

Muistakaa kommentoida!