Eternal Love [In Finnish]

10. Kappale

Heips kaikki :) Kesän ja 10. kappaleen kunniaks laitan tänne tän tarinan alkuperäsen kirjotuksen. Se on lyhyt, mutta mä tykkään siitä ite :) Tää oli eka kirjotus, jonka oon näyttäny kellekkään ja se kyl kannatti :) Tätä fan fictionii on nyt luettu yli 700 kertaa, tietysti toi määrä vähenee nyt näissä uusiissa kappaleissa, ekassa kun on joku n250. Mut ääh, miten voisin ikinä kiittää teitä kaikkia, jos teitä nyt siellä ees on. Ja erityisesti gärää, se kyl tietää ketä tarkotan, muitten ei sit tarviikkaan. Ilman sua en olis ikinä EN IKINÄ uskaltanu julkasta tai ees näyttää yhtään kirjotusta kellekkään. Ne on liika romanttisii :D Mut joo KIITOOOOOS!

Ps. Se loppu on sitte erillainen :D

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Astuin ovesta sateeseen. Olin unohtanut sateenvarjoni jonnekkin, nyt täytyisi siis kärsiä. Nostin hupun hiusteni suojaksi ja lähdin kävelemään rautatieasemalle. Jokainen askel lähemmäs sai sydämeni sykkimään nopeammin. Tiesin, mikä minua odottaisi kun pääsisin perille. Monen viikon odotus palkittaisiin; näkisin hänet viimein.

Kun saavuin asemalle, juna ei ollut vielä saapunut. Löysin tyhjän penkin ja kävin siihen istumaan. Katsoin kelloa, se näytti 20 vaille kolmea. Viisi minuuttia enää, sitten se tapahtuu. Sanonta "Odottavan aika on pitkä", kertoo totuuden loistavasti. Otin puhelimeni taskusta. Tarkisitin, etten ollut saanut uusia viestejä. Käteni hikoilivat kellon lähestyessä 15 vaille kolmea. Kuulutus kohosi ilmoille: "Juna Brightonista Lontooseen saapuu laiturille 8". Nousin ylös ja lähdin kävelemään hitaasti kohti laituria kahdeksan. Näin junan valojen lähestyvän, luulin saavani sydänkohtauksen, niin kovasti minua jännitti. Kolme viikkoa on ikuisuus, kun tarkemmin miettii. Juna pysähtyi, aloin etsiä häntä katseellani.

"Emily!", kuulin huudon takanani.

Käännyin. Se oli hän. Hän, jota olin odottanu lähdöstään asti. Niall. Kyyneleet alkoivat virrata. Yritin kävellä hänen luokseen mahdollisimman ripeästi. Kun pääsin hänen luokseen halasin häntä niin lujasti kuin vain pystyin ja hän halasi minua takaisin . Olin niin onnellinen ja painoin pääni hänen rintaansa vasten. Mikä on sen ihanampaa kuin nähdä rakas henkilö pitkän ajan jälkeen? Hän suuteli minua otsalle ja nostin pääni. Hymyilin hänelle silmät kyyneleitä täynnä. Kun yksi kyynel vierähti poskelleni hän pyyhki sen pois ja suuteli minua. Otin häntä kädestä kiinni, hän nosti laukkunsa maasta ja lähdimme kävelemään ravintolaan.

"Tiesithän sä et mä tulin tänne näin pian vaan sen takii, et mulla on tosi tärkeetä asiaa sulle", hän sanoi.

Pysähdyimme liikenne valoihin ja katsoin häntä kysyvästi ja sanoin: "Tiesin, mut en tienny et se on noin vakavaa. Mitä on tapahtunu?". 

"Ei mitään, ainakaan vielä", hän vastasi.

Nyökkäsin, en halunnut pilata tunnelmaa liialla kyselemisellä. Jatkoimme matkaa käsikkäin valojen vaihtuessa vihreään. Päässäni pyöri ajatuksia mitä mahtaa tapahtua. Tetysti ensimmäisenä mielessä oli jättäminen. Etäsuhde ei toimi ja pitää erota. Hänellä on joku toinen. Joku fani tyttö oli flirttaillut ja hän oli ihastunut tyttöön. Hän oli ollut sängyssä jonkun kanssa ja tämä olisi nyt raskaana. Kännissä tai ei, kummatkin sattuisivat yhtä paljon.

Niall vei minut hienoon ravintolaan syömään, onneksi hän oli sanonut, että pitää pukeutua hyvin. Niallilla oli myös hienot vaatteet, toisaalta paparazzien takia hän ei voi koskaan olla räsy vaatteissa, mutta kuitenkin. Tarjoilija saattoi meidät pöytään. Niall otti takkini ja laittoi sen tuolin vieressä olevaan naulakkoon.