Muuttumaton | Louis Tomlinson FanFiction in Finnish |

holiday

Kiitos ja kumarrus teille kaikille ! 😛🌚❤️✊🏼

Sandra:

Ei tästä lukemisesta tulisi yhtään mitään, kaavat vain pyörivät päässäni. Aloin selvästi hermostua. Muksautin kirjat komeassa kaaressa lattialle, kunnon rymähdyken saattelemana. En yleensäkkään kohtele kirjoja näin kova kouraisesti. Saisin hävetä. Ja kunnolla.

Huokaisin itselleni ja tälle mitättömälle elämälle, jonka kanssa kamppailin. Tunnit vierivät hitaasti eteenpäin, pian ne vaihtuvat hitaiksi minuuteiksi, siitä edelleen tuskallisen pitkiksi sekunneiksi. Ja boom, oveeni koputettiin. Aika oli koittanut.

Vilkaisin itseäni nopeasti ohimennen peilistä, näky olikin tyydyttävä, äh, menkööt tällä kerralla läpi. Pörrötin hieman vaaleita hiuksiani, jotteivat ne olisivat kovin lytyssä.

Ovi napsahti turvalukosta auki ja rappukäytävän hiljaisuus tunkeutui sisään asuntooni. Tuttu ihana tuoksahdus tanssahteli neneäni edessä, valmiina ottamaan kaiken haltuunsa. Kodikkuus nousi taas huippuunsa.

- Helöuh, my sunshine !

Ryntäsin suoraan tuohon lämpimään ja turvalliseen syliin, olin tullut vihdoinkin kotiin, tai kotini oli vihdoinkin täydellinen. Että elämä osasikaan yllättää.

- Hej, sain sanotuksia ja vedin samalla tuon otuksen sisälle.

Hän näytti edelleenkin samalta, kuin lähtiessäänkin. Ei se paha juttu ole alkuunkaan, tuttu on aina turvallista.
Tuttu naurahtava ja virnistävä hymy, tuo ruskea hiuspöhkö ja tuo hyvinkin tuttu vakaa ääni.

Suljin silmäni ja annoin aistimusten kuljettaa itseni eteenpäin, kohti nautintoa. Samassa tunsin pienet sähköiskut kehossani, kun hän tarrasi minua kevyesti kädestä kiinni ja veti itsensä vastan minua. Värähtelin.

Huulemme koskettivat ensin varoivaisesti, hennosti toisiaan. Täydellistä. Aikakin tuntui pysähtyvän, elämä on täydellisistä, siitä pitää osata nauttia. En laskenut sekunteja, mutta jonkin ajan päästä vihdoinkin erkanimme ja naurahdimme toisillemme.

Louis

Istuin Sandran vieressä lämpimällä sohvalla, kodikkaassa olohuoneessa, tv möllötti edessämme, mutten itse ainakaan ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota viimeiseen pariin tuntiin. Minulle riitti vain Sandra, ainut asia mitä haluan.

- Mä tajusin siellä reissussa...

Sandra heräsi horroksestaan ja pompahti terävänä hereille.

- Että, jotenkin se vain tuntuu epäreilulta. Toiset voi kömpiä rakkaansa viereen joka ilta, milloin huvittaa. Mä lasken kuukausia, viikkoja, päiviä, tunteja, minuutteja ja sekunteja, että saan nähdä sut, pitää sua omanani. Sitten se aika vaan viipottaa ohi ja taas laskun on alettava alusta. Mä tarviin sua mun rinnalle jokaisena hetkenä. Mä pyydän nyt, älä ikinä jätä mua ?

Näin kuinka Sandra päästi kyyneleen, ja myöskin toisen sen perään. Onnenkyyneliä kaiketi ?

- Hah, Tomlinson. Mä pysyn sun omanas, niin kauan kun mua tarviit ja haluat, hän sanoin ja tarrasi kädestäni.

- Älä nyt laske niitä sekunteja, vaan nauti tästä hetkestä !

Naurahdin itselleni ja suljin silmäni.

Tämmöinen töräytys näin keskiviikko illalle, jäi vähän suppeaksi, koeviikko painaapi päälle 😍☝🏼️😆😂