Muuttumaton | Louis Tomlinson FanFiction in Finnish |

i have one thing to you honey

Joo, kommentit ja votet on aina tervetulleita :) kiitän teitä niistä :D

Viikon kuluttua
Sandra:

- Lupaathan sitten laittaa viestin ? sanoin ja halasin Louisia yhä tiukemmin.  En halunnut päästää irti, en missään nimessä, mutta kohtahan se on pakko.

- Tuun sun kanssa Skypeen, vaikka heti kun astun tohon koneeseen, Louis sanoi ja viittoi kohti valkoista konetta.

- Mä en vaan pysty tulemaan mukaan, mulla on niin paljon hommaa, sanoin ja tirautin muutaman kyyneleen.

- Hei, kulta ! Älä itke, en haluu nähä sua surullisena, kaksi viikkoa.

- Niin, kaksi viikkoa mä istun sohvannurkassa sulta tuoksuvan viltin kanssa ja ahmin ruokaa, kuulostaako kivalta ? sanoin jo hieman naurahtaen.

Louis nosti katseeni ylöspäin pitäen hellästi kiinni leuastani ja voisin hyvin vaikkapa hukkua noihin silmiin. Näin niissä myös kyyneleitä, kaipauksen kyyneleitä.

- Älä ajattele liian vaikeesti, niin
kuin itse sanoit, annat vaan mennä, hän sanoi ja silitti poskeani.

Hän sulki hennosti silmänsä ja suuteli ensin alahuultani, pian hän imaisi mukaansa myös ylähuulen, tunsin myös pehmeän kielenkärjen kutittelevan huultani kevyesti. Naurahdin, tai pikemminkin hirnahdin ja vastasin tuohon suudelmaan.
Vastasin siihen yhä uudelleen ja uudelleen. Jokaisen kosketuksen myötä kaipaukseni lisääntyi hetki hetkeltä, vaikkei hän ollut vielä edes lähtenyt mihinkään.

- Anteeks puluset, mut meidän pitää lähtee, Harry sanoi ja veti minut ja Louisin hiljalleen eroon toisistamme.

Vilkaisin häntä nopeasti ja lähdin kävelemään pois. Parempi mennä nopeammin kotiin ja päästää vyöry irti, piilossa muilta.

Viikon kuluttua
Louis:

- Mä en kestä ! huusin.

- KESTÄT ! pojat huusivat kuorossa ja nykäisivät minut mukaansa.
Kauhujen kauhu, painajainen, hirvitys, kammotus....
Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

- Montako lippua ? ylipirteä nuorehko mies kysyi tiskillä.

- 4, meille kaikille, Harry sanoi ja viilasi korttiaan.

- Jätkät, en mä oikeesti pysty !

Kaikki kolme vilkaisivat minua ja nyökkäsivät.

- Tästä hyvästä saat istua etuvaunuun, Liam sanoi ja tyrkkäsi minut istumaan pehmustoituun penkkiin.
Olin hyvin syvässä paniikissa.

Vaunu lähti rullamaan hitaasti ylöspäin, tuskallisen hitaasti. Suljin silmäni, jotten näkisi tuota maisemaa. En nimittäin pidä
kovinkaan paljoa korkeista paikoista. Samassa hetkessä vaunu syöksähti jyrkästi oikealle ja lähti syöksymään vinhaa vauhtia alaspäin. Kuulin Nialin huudon takaani ja hymyilin vähän, ei tämä niin kamalaa ollut. Vaunu lähti uudestaan nousuun ja kiihdytti vauhtiaan, samassa se jysähti taas alas vielä
kovempaa kuin äsken. Nyt kuulin kuinka Liam ja Harry huusivat kurkku suorana. Huudahdin hieman itsekkin. Vaunu saapui pimeään ja luultavasti pitkään tunneliin, jossa sen vauhti hidastui olemattomaan. Pian se jatkoi matkaansa suoraan alaspäin ja olin vähällä
lyödä pääni läheiseen tolppaan Nialin karjuessa ilosta takanani.
Jossakin syvyyksissä vaunun vauhti kiihtyi kiihtymistään ja pulpahti takaisin maanpinnalle ja singahti samantien uuteen nousuun, ja pian tulisi niin sanottu grande finale. Mutka, jonka perään vähän suoraan, vauhti hipoo pilviä, uusi mutka ja nousu korkealle, syöksy alas ja pieni nousi ja boom.
Minä, Louis Tomlinson roikuin pää kohti maata hiljalleen lipuvassa vaunussa Nialin edelleen huutaessa takanani. Tämähän on mahtavaa !
Muutaman hetken kuluttua vauhti pysähtyi ja pojat nousivat pois kyydistä vilkuillen minua.