Muuttumaton | Louis Tomlinson FanFiction in Finnish |

Paluu.

Parin viikon kuluttua.

Odotin Louisia edelleen takaisin, vaikka poliisin mukaan toivoa paluusta ei juuri ollut. Näillä seuduilla kadonneet nuoret palasivat harvoin kotiin elävänä. Jaksoin silti toivoa. Kävin koulussa normaalisti ja tein normaaleja asioita. Kuulin useasti härnäystä muilta "Etsi nyt se Tomlinson"
"Käytä viisauttas hyväks"
Ja ne sanat tuntuvat harmittomilta, mutten sitä ne eivät todellakaan olleet.

Tänään sain kuitenkin halvauksen, joka pysäytti elämäni.

Olin tulossa kotiin normaalisti, oli perjantai, aivan normaali muiden joukossa. Työnsin avaimen ulko-oveen. Pysähdyin kuuntelemaan. Joku tai jokin liikkui asunnossa. Sain jo siinä vaiheessa puolittaisen halvauksen. Hiivin sisään ja jätin oven puoliksi auki. En erottanut mitään, oli aivan pimeää. Kuulin kuinka joku asteli minua kohti, ilmavirta lähestyi. Sitten kuulin tutun rääkäisyn, aivan liian tutun.

- Tomlinson ! Mitä helvettiä ? sain huudettua.

Napautin valot päälle ja siinä hän oli, suoraan edessäni. En saanut sanaa suustani. Tuijotin vain.

- Taisit ällistyä, hän sanoi nauravasti.
Aivan kuin tämä olisi normaalia.

Hetken kuluttua

Kun olin saanut rauhoututtua ja istuin sohvalla teekuppi sylissäni ja annoin Louisille tilaisuuden kertoa.

- Mä menin aikan sekaisin siitä sun jutusta, siis tosi sekaisin. Mun ei olis pitäny ilmasta sitä niin. Mä palasin mun vanhaan porukkaan, mä tiiän ettet ota tätä hyvin, mut mä poltin ja join ennen aika paljon, okei, ihan valtavasti. Mulla ei ollu mitään sisältöä mun elämässä, kunnes vaihdoin koulua ja näin sut.

Tunsin selvästi punastuvani. Toivottavasti hän ei nähnyt sitä.

- Mä join itteni humalaan, enkä tienny mistään mitään. Mua hävettää, ihan hirveesti. Nyt ne jätkät vihaa mua, ne jahtaa mua, oon nille velkaa kun jätin sen jengin. Ne haluu mut takas, ja jos en maksa velkoja ne voi tehä mitä vaa. Siis ihan mitä vaan. Ne pystyy kaikkeen. Enkä mä todellakaan haluu mun vanhempien luo, ne ei ees huomaa mua ikinä, ne on vaa helpottuneita kun en oo paikalla. Pääsivät eroon musta. Mun pitäis....

Lause jäi kesken kun näimme että poliisiauto kaarsi pihaan. Minuun iski paniikki, nyt jäätiin kiinni.

- Mihin mä meen ? Louis kysyi selvästi hädissään.

Sain kuningasidean, keittiön alakaappi. Sinne hän mahtuisi. Tungin hänet tavaroineen päivineen pieneen kaappiin ja odotin poliisin tuloa.
Siistin olemukseni ja pian ovelta kuuluikin voimakas koputus.

- Päivää, sopiiko tulla sisään ? Vanha mies kysyi.
Hän oli selvästi ollut poliisina vaikka kuinka kauan.
- Juu, tottakai.
Tein tilaa miehelle joka tarkasteli selvästi minua ja asuntoa.

- Teen nopean kotietsinnän.

Siinä samassa hän oli rymynnyt läpi melkein koko huoneiston. Sydämeni hakkasi kun hän meni keittiöön. Odotin sohvalla kauhuissani. Kohta se paljastuisi, kohta, kohta.

- On varmasti raskasta menettää poikaystävä, vieläpä noin nuorena.

Hymähdin vain.

- Mutta en kiusaa sinua enempää, asiat on ok. Hyvää jatkoa, mies hymyili ja lähti.
Huokaisin helpotuksesta ja lösähdin sohvalle. Kuulin myös keittiöstä ähinää, Louis yritti ahtautua ulos kaapista. Nauroin jo pelkälle mielikuvalle.

- Vai että poikaystävä, kuulin Louisin sanovan.

Nousin istumaan ja katsoin häntä silmiin. Nyt voisin sanoa että ne olivat ihanat, voisin olla ylpeä siitä.

- Niin, no joo, sain sanottua ja hymyilin.

Louis istui viereeni. Tunsin kuinka hän hipaisi kättäni, tässä oli jotain erilaista. Kuin sähköä.

- Saitko sä mun viestin ? kysyin ujosti.

- Sain, ja en halunnu vastata.

Katsoin häntä järkyttyneenä, hyvällä tavalla siis, että tuo kehtasi.

Naurahdin ja huomasin Louisin tulleen lähemmäs minua, tunsin ja kuulin hänen hengityksensä. Hän silitti sormillaan kättäni.

- Mä haluisin olla sun poikaystävä.

Katseeni lipui Louisin silmistä hänen huuliinsa. Hän lähestyi entisestään ja kuulin kuinka hänen sydämensä syke kiihtyi.

- Ole vaan, sain vastattua.

Tunsin Louisin huulet omillani, kutkuttava tunne. En ollut ennen suudellut, enkä ollut kenenkään kanssa näin lähekkäin. Hän piti kättään alaselässäni, se tuntui niin hyvältä. Tajusin näyttäväni tyhmältä ja siirsin käteni sohvalta hänen niskansa taakse.

Jäin tuijottamaan noita kauniita silmiä, en uskonut hänen olevan minun, kokonaan minun. Suutelin häntä takaisin ja hän kaatui päälleni. En voinut olla onnellisempi.

Kiitoksia teille kaikille mahtaville lukijoille 😼✋ jatkoa tulossa jos sitä haluatte 😆🙈