Muuttumaton | Louis Tomlinson FanFiction in Finnish |

best day of my life

Sandra:

- Louis, rykäisin.

Ei reaktiota. Hölmö.

- Louisss, sanoin uudelleen.

Nyt hän inahti ja nyrpisti nenäänsä.

- Turhaan sä siinä nyrpistelet, en mä täällä haise, naurahdin ja muksautin häntä kylkeen.

- Tää aamu tuoksuu hyvältä, tästä tulee täydellinen päivä. Mä tiedän sen nyt, hän sanoi hymyillen ja ummisti silmiään.

- Sä oot ihan sekasi, naurahdin ja heitin itseni tuon otuksen viereen.

Hän nappasi minusta kiinni ja veti lähelleen, pitäen kättään selälläni.

- Ei nousta vielä, hän huokaisi.

- Kello on jo yheksän, älä hulluja puhu poikaseni, vastasin ja kutitin häntä nenänpäästä.

Louis tirskahti ja läväytti nuo iloiset silmät auki. Hänen suunsa kaartui tuttuun hymyyn.

- Jos sä nyt oikeesti niin vaadit, hän sanoi ja kappasi minut uudelleen tiukkaan otteeseensa.
Hän piti toista kättään selkäni päällä, toista niskallani, tunsin myös kuinka viekkaat väreet ottivat minut taas haltuunsa. Itse tuunailin hänen hiuksiaan, ne ovat tummat ja vahvat, vähän kiharaiset. Niillä on kiva leikkiä ja lettejä niihin saa myös helposti tehtyä.

- Mitäs me tänään oikein keksitään ? hän hymähti.

- Käppäillään vain, vastasin.

- Syödään, hän täydensi.

- Uidaan, jatkoin virnuillen.

- Sä haluat kuitenkin ostoksille, oon varma, hän naurahti ja teki kasvoillaan hupsun ilmeen.

- Loma ilman ostoksia ei ole loma, usko mua, sanoin hymyillen ja painauduin vasten tuota vahvaa miestä.

Hän hymähti ja painoi poskelleni hennon suukon.

Päivällä
Louis:

- Mennäänkö tonne syömään ? kuiskasin Sandran korvaan.

Hän katsoi katsellaan arvioiden läheistä kuppilaa. Mielestäni siellä on juuri sopivan rauhallista, vain muutama ihminen. Ja tietysti siellä näyttää olevan siistiä.

- Mennään, hän tirskahti ja nykäisi minut reippain askelin mukaansa.

Kuppilassa on mukava terassi, paljon kukkia ja pehmeitä kalusteita. Täydellistä.

- Mitä sä otat ? Sandra kysyi ja tihrasi samalla seinällä olevaa ruokalistaa.

- Mitä toi on ? kysyin ja tihrustin pientä printtiä.

- Kanaa ja kasviksia, hän hymähti.

- Otan sen. Sä ?

- Toi piiras kuulostaa kivalta, kokeilen sitä, rakkaani naurahti ja suuntasi tiskille.

- Säkö maksat ? huudahdin ja vilkuilin olkani yli.

Sandra viipotti jo kohti tiskiä ja näytti minulle sormellaan peukkua.

Mikäs siinä jos hän haluaa maksaa. Tietysti normien mukaan minunhan pitäisi maksaa. Olenhan herrasmies, ainakin syvällä unelmissani.

Istuin mahdollisimman  syrjäiseen pöytään. Sohva oli mahtavan upottava, sellainen hyvin jännä. Löllykkä. Olipas taas hauska juttu.

- TOMLINSON ! kuulin tutun äänen huhuilevan.

Tuo sama äänensävy. Nyt en ole tehnyt mitään tyhmää tai sotkuista, ainakaan vielä. Kuulen tuon aina kun en tartu imuriin tai tiskiharjaan, tai en hae pyykkejä tai....

- Missä sä olet ? hän huhuili uudelleen ja vilkuili kaikkiin mahdollisiin suuntiin, paitsi tänne.

Rykäisin äänekkäästi ja sekunnin murto-osassa hän jo kipitti luokseni kasvot punertaen.

- Oliko noloa ? tivasin virne kasvoillani ja tein hänelle tilaa viereeni tänne löllykälle sohvalle.

- Ennen kuin alat nauramaan mulle niin puhutaan häistä....

Huokaisin. Puhuimme tästä viimeksi tunti sitten.

- Kertaus. Kutsut on lähetetty. Kukat ja tarjoilut on tilattu. Paikka ja esiintyjät varattu. Pappi paikalla. Mikä se sun yllätys oikein on ? hän kysyi mietteliäs katse kasvoillaan.

- Näät sitten, ei see muuten olis mikään yllätys, höpönassu, lällyttelin.

- Väsynköhän mä koskaan tohon sun leikittelyyn ? Leikki-ikä tais mennä jo, samain uhmaikä, hän jatkoi pilkallinen ilme kasvoillaan.

- Nyt jätetään tämä keskustelu vaikkapa tähän näin, ögei ? sanoin naurahten ja tartuin Sandran kädestä kiinni.
Jäimme hiljaisuuden vallitessa odottamaan annoksiamme.

----------------------------------------
Myöhemmin:
Louis. 😎

- Mä en kykene, otatko mut kantoon, Sandra huokaili.

Nyökkäsin ja tarjosin avuliaana sieluna kyydin reppuselässä. Noh, tämä reissu oli Sandralle kohtalokas. Ensiksi hän kaatusi hyvin pahannäköisesti väistäessään pyöräilijää. Noustessaan ylös hän kaatui sillä minulla ei ollut tarpeeksi tukevaa otetta. Jysähdin hänen päälleen.
Kuului mukava raksahdus ja valtava mustelma valtasi hänen nilkkansa ! Mukavaa....

- Wow, hän henkäisi ja nosti samalla katseeni ylös.

Kaupunkia varjostavat kukkulat näyttäytyivät edessämme. Toista kilometriä meilkein suoraan ylöspäin, kalliomaista maata. Jonkin verran täysin vihreitä puita ja hyvin paljon eri värisiä kiviä, pieni joki laski kukkulaa pitkin alas, hitaasti liplatellen. Rinteeseen on rakennettu pieni hauska kirkko jostakin valkoisesta kivestä. Hupsua. Aurinkokin paahtoi yllättävän kuumasti. Se poltteli keveästi iholla. On päästävä suojaan, uimaan. Jos Sandra nilkkansa kanssa siihen pystyy. Tottakai hän veteen tulee. Olen siitä varma.

- Mä juoksen nyt, valmis ? hönkäili  ja ruovittelin hetken paikallani kuin mikäkin sonni.

- Antaa palaa ! hän hihkaisi.

Lähdin ensin löntöstelevään juoksuun, kuulostin ja näytin varmasti mammutilta tai sotanorsulta, ainakin päästäväni sotahuudon seurauksena. Pian juoksu alkoi kulkea eikä Sandra painanut juuri ollenkaan selässäni, hän on kuin kevyt enkeli. Sitä hän on ainakin minulle. Elämästäni tuli hyvin huoletonta ja kevyttä kun hän saapasteli siihen mukaan. Mikä on äärettömän hyvä asia.

Hyvää viikonloppua vaan kaikille 😍❤️👋🏻 tosiaan, lukukertoja aivan järjetön määrä, voin vain kiittää niistä yhä uudelleen ja uudelleen. Sitten, seuraava juttu. Muutama teistä on kommentoinut ahkerasti 😀 kiitos siitä, jokunen on myös pyytänyt enemmän tietoa minusta :D "minkäslainen hippi siellä ruudun takana pyörii" ja jos teillä on jotain kysyttävää, siis ihan mitä
Vain, niin jättäkää ihmeessä
kommenttia alas. Vastaan kysymyksiin enemmän kuin mielelläni 😎❤️ tack ! Tack !