Muuttumaton | Louis Tomlinson FanFiction in Finnish |

Love u goodbye

Sandra.

Hivuttauiduin sentti sentiltä lähemmäs. Olin taas yön aikana vierinyt pois tuosta syleilystä. Hamuilin ensin sormet otteeseeni, yksi kerrallaan. Tunsin, kuinka lämpö otti minut haltuunsa, huokaisin taas samalla helpotuksesta.
Kuulin myös tuttua ininää, tai muminaa, miten sen nyt tulkitsee.

Painoin pääni vasten tuota olkapäätä, ja samassa nuo vahvat kädet tempaisivat minut otteeseensa. Se siitä romanttisesta hetkestä. Kiljuin sen minkä äänelläni sain aikaiseksi, rimpuilua unohtamatta.
Nousin hitaasti ylös Louisin otteen mukana, hänen vain nauraessaan minulle. Rumilus..

Lopetin rimpuilun ja annoin vain olla. Ei tämä hassumpi asento ollutkaan, mutta silti, kyseenalaistan aina kaiken.

Louis sipsutti minut sylissään kohti parvekkeen ovea, halusin pysyä ehjänä, en tippua lattialle. Mutta samassa hetkessä tunsin viimaisen ulkoilman valtaavaan kasvoni, minua puistatti, hyi kylmää ilmaa.

- Istuppa alas, neitoseni, Louis sanoi.

- Hölmö, sä pidät mua edelleen sylissäs ! huudahdin.

Louis naurahti ja tömäytti minut alas pehmeälle parvekematolle. Lattian pinta kutitteli jalkapohjiani.

- Istuisitko nyt alas ? Louis sanoi.

- Kyllä, kiitos, sanoin ja käänsin selkäni hänelle.

Näky oli kieltämättä ihastuttava, okei, hurmaava. Ihmettelen, miten tuo höynähtänyt yksilö on pystynyt tähän, huijausta tämä on.
Louis on asetellut valtavasti kynttilöitä, ympäri parveketta. Isoja lyhtyjä, tuoksukynttilöitä ja tuikkuja.
Kaksi valtavaa ja pörröistä huopaa tyynyillä päällystetylle sohvalle. Taivaallista.

- Taidat olla häkeltynyt, hiljaisuudesta päätellen, Louis naurahti ja halasi minua  takaapäin.

- Enemmän, kuin häkeltynyt, sanoin ihmeissäni ja tarrasin Louisin käsistä kiinni.

- Noh, istuppa alas.

Otin muutaman askeleen ja heittäydyin sohvalle, se olikin hyvin upottava. Vajosin sen syvyyksiin ja pongahdin takaisin pinnalle. Louis vain nauroi minulle.

- Tule tänne, röhnö !

Yritin napata hänen kädestään kiinni, mutten saanut. Yritin toisenkin kerran, ei tulosta. Kolmannella kerralla, hän antoi jo periksi, ja tuli viereeni sohvalle. Kietouduin omaan vilttiini, hän omaansa. Voisin kylläkin jäädä tähän, tähän hetkeen. Taianomaista !

Kello ei varmastikkaan ollut paljoa, jotakin vaille kuusi, veikkaisin. Silti, kaupunki alkoi hiljelleen herätä, ääniä kuului sieltä täältä. Aloin myös itsekkin herätä tähän todellisuuteen. Voi juukelispuukelis.

- Mun pitäis keksiä joku biisi, joku aihe...

Vilkaisin Louisia sivusilmällä.
Minullahan niitä aiheita riittää.

- Oisko sulla joku aihe ? Louis sanoi ja tarrasi minusta hyvin tiukasti kiinni.

- Mä mietin vielä, mietin, sanoin ja naurahdin.

Pyörittelin hetken ajatuksia päässäni.

- Jos tästä tulee hittibiisi, saanko puolet voitoista ?

Louis nauraa räkätti, mutta ojensi kätensä eteeni.

- Okei, sovittu !

Paskasimme käsiämme yhtee, niin että
läimähti.

- Miten olisi joku sellainen herkkä biisi, jostakin henkilöstä, joka ei uskalla paljastaa tunteitaan, ei millään. Aika vaan vyöryy eteenpäin ja toinen muuttuu yhä houkuttelevemmaksi. Jotain tälläistä..

- Itseasias, toi on aika hyvä vaihtoehto. Danke ! Louis sanoi ja paino hellän pusun poskelleni.
Hymähdin. Tunnistin niin tuon laulun sanoista itseni. Taas tuttu epätietoisuus hiipi luokseni. Mutta, tunsin kuinka välillämme oleva lämpö lisääntyi hetki hetkeltä, emme olisimme välttämättä tarvinnut edes näitä peittoja. Kaupunki heräili hiljalleen ympärillämme, mutta aika jysähti paikoilleen.