Muuttumaton | Louis Tomlinson FanFiction in Finnish |

night with stars

Kiitän teitä lukijoita ❤️ jos tykkäsitte edes jostakin sönkötyskohdastani, niin painakaas ihmeessä tuosta tähden kuvasta, ja kommentit ovat myös tervetulleita :) ! Mitä tykkäsitte uudesta musavideosta ? Mä niin rakastan sitä ! daam :D etenkin sitä Nialin kohtaa ;)

Sandra:

Otin edelleen muutaman askeleen eteenpäin. Olin kääntänyt katseeni pois Louisin suunnasta. En vain halunnt nähdä sitä hymyä nyt. Olihan tämä aivan uutta, pakkani oli täysin sekaisin.
Sain tarpeekseni ja valuin varjojen turvin syrjäiseen kolkkaan. Halusin omaa rauhaa, kaikki ei ollut hyvin.

Louis:

Vilkuilin katsomon suuntaan. Etsin katseellani Sandraa. Äskenhän oli ollut tuolla, tuon katsomon reunassa. Tuolla noin... Minne himskattiin hä...

- Louis ! LOUIS !

Hätkähdin hereille poikien huhuilessa minua. Ääh, tämäkin vielä. Ei nyt tässä. Sandra on vain jossakin kävelyllä. Ei tässä nyt suurtaa vaaraa ole, ihminen nyt vain on sellainen.

- LOUIS ! NYT VIPINÄÄ NIIHIN KINTTUIHIN ! Liam karjahti ja viittoi minua luokseen.

Tiesin mitä tästä seuraisi. Hyvin vakava keskustelu.

- Okei, nyt olisi siis vuorossa kysymyksiä, teiltä ! Olette twiittailleet ihan kiitettävästi, hah, katsotaanpa mitä täältä löytyy, Liam jatkoi.

Hienoa, sopisi vain odottaa sitä kysymystä.

Ensimmäinen kysymys läjähti näytölle.

- Niall, mitä siis tykkäät tehdä eniten vapaapäivinäsi ? Harry luki screeniltä.

- Erittäin helppo kysymys, yksinkertaista, syödä & penkkiurheilla ! hän sanoi.

Kaikki, paitsi minä nauroivat. Ei tehnyt mieli esittää showtani. Miksi olen nyt tälläinen ?

- Seuraava tulee... Harrylle ! Niall luki.

- Tämähän ei ole kysymys, mutta hyvä on, hän lausahti ja hyppäsi lavalta yleisön luokse.

Harry käveli vartioiden varjostamana catwalkin puoleenväliin asti, sitten hän kumartui eteenpäin ja halasi nopeasti jotakin fania. Ehti hän ilmeisesti myös raapustaa nimmarin hänen käteensä.

- Louis, lueppa seuraava kysymys, hän huikkasi samalla kun hän rymysi takaisin lavalle.

- Oletko Louis sinkku ? luin taululta.

Tätähän minä odotinkin. Tietysti he tämän kysymyksen valitsivat. Mutta en tuntenut vihaa.

- En, en ole, sanoin kevyesti ja väläytin yleisölle hymyn.

Tunnin kuluttua

Jätimme huutomeren taaksemme ja poistuimme lavalta. Aivan perinteinen keikka. Nyt, haluan Sandran luokse...

- Hei ! Louis...Harry huusi.

- Ei, ei nyt, sanoin kylmästi ja jatkoin kävelyäni.

Tunsin samalla kuinka kaksi kättä tarttui minusta kiinni. Kevyesti, mutta samalla vahvasti.

- Sulla on nyt joku ongelma, tai sanotaan vaikka, että joku vaivaa sun mieltä, mikä ? Ei se saa häiritä showta näin paljoa, hän sanoi.

- Anteeks, en mäkään oikeen tiedä, sanoin ja hymähdin.

- Soita, jos haluut puhua, Harry sanoi ja kopautti olkapäätäni.

Nyökkäsin ja lähdin kävelemään. Mikä mua vaivaa ? Mikä meitä vaivaa ?
Aamulla kaikki oli hyvin, loistavasti ! Mikä nyt tuli ? Kyllä mä oon varma mun tunteista, mä rakastan sitä ihmistä. Mikä tässä se ongelma nyt oikeen on ?

Etsin katseellani uudestaan Sandraa. Minut oli vallanut suunnaton huoli. Tunsin, ettei kaikki ollut hyvin. Tuntui samalta, kuinka koko maailma olisi kääntynyt ympäri. Hän ei vastannut puhelimeeni, eikä ollut hänen tapaistaan jättää konserttia kesken.

Käännyin vasemmalle ja näin jonkun istuvan maassa. Siitä paistoi väsymys. Asiaa ei parantaisi se, jos joku fani olisi menettänyt voimansa, hän menisi enemmän sekaisin nähdessään minut edessään, näin voin vannoa.
Hän kuitenkin tarvitsisi apua, ei kysyminen maksaisi mitään.
Jokaisella askeleella tuo ihminen tuntui tutummalta. Jokaisella askeleella tuo hahmo hahmoittu paremmin. Sydämeni jätti lyönnin välistä, se on Sandra.

Ampaisin juoksuun, en ollut ennen juossut yhtä kovaa, tästä tulisi varmasti miesten satasen uusi maailmanennätys.

- Sandra mikä sulla on ? Kuuletko sä mua ? nojauduin samalla maahan huhuillessani häntä.

Ei vastausta. Hän oli haudannut päänsä käsiensä väliin. Karmivaa...

- Sandra! Vastaa mulle ! huudahdin.

Lievä paniikki valtasi minut. Oliko kaikki ok ? Kaivoin samalla puhelinta taskustani. Tarvitaan apua..

- Louis....

Nostin katseeni puhelimestani. Luojan kiitos, hän pystyi puhumaan.

- Mitä sulle on käyny ? kysyin ja ravistelin häntä samalla hereille.

- Mua sattuu, väsyttää...

Tuo riitti. Näppäilin linjan auki Harrylle. Hänelle saisi kuulemma soittaa.
Odotin hetken tutun äänen vastaavaan
"Harry täällä, hei"

Silitin samalla Sandran kättä.

" Tämä on Harryn automaattinen vastaajaa, jätä viest......"

Katkaisin linjan. Aloin oikeasti hermostua. Hätänumeroonko tässä pitäisi soittaa ? Hyvä on, näppäilin 112 ruudulle ja painoin "soita"

- Iltaa, miten voin auttaa ? nainen kysyi.

- Hei, tuota...täällä on Louis...

- Hei Louis, mikä on hätänä ?

Nielaisin. Mitä tämä nyt oikein on ?

- Täällä on 20 vuotias nainen, puoliksi tajuissaan, tuota...hän pystyy puhumaan. Valittaa kuitenkin kipua, väsyttää kuulemma myöskin. Mitä mä teen ?

- Mikä on osoite ?

- Kaupungin stadion, joku Vuorikatu....45 muistaakseni.

- Hyvä on, odota rauhassa. Saatko jonkun ohjaamaan avun paikalle ? nainen kysyi.

- Kyllä, saan.

Laitoin puhelimeni sivuun. Sandra näytti siltä kuin hän nukkuisi. Läimäytin häntä poskelle, pysyisi nyt tajuissaan.

Kuulin vain kevyen huokaisun. Nyt minua alkoi oikeasti pelottaa. Nappasin puhelimeni takaisin. Soitin uudestaan Harrylle, hän saisi mennä vastaan.

- Harry tääl...

- HARRY ! MENE PORTEILLE VASTAAN JA OHJAA ENSIAPUMIEHET TÄNNE ! KOLMOSKERROKSEEN, KÄYTÄVÄLLE ! OKEI ?

- Mi...

Sammutin linjan. Nyt hän ainakin menisi. Tajusin huutaneeni hänelle. Ehkä tämä annettaisiin anteeksi.

Minuutit ja sekunnit matelivat eteenpäin. Oli täysin hiljaista, en uskaltanut puhua Sandralle mitään. Sitten, kuului kuinka hissin ovi avautui ja muutama ihminen juoksi tänne. Pelastus.

Joukon perässä lampsivat myös Harry, Niall ja Liam. Ei heitä täällä tarvittaisi. Menköön....

Tilanne oli nopeasti ohi. He nostivat velton Sandran paareille, laittoivat tipan ja lähtivät kärräämään kohti hissiä. Yritin  lähteä mukaan. Niall kuitenkin nappasi minut lennosta syliinsä.

- Älä mene, me ollaan sun tukena...

Kaikki se jännitys purkautui. Tärisin kauttaaltaan, olin myöskin hiestä märkä. En jaksanut oottaa yhtään askelta....