Muuttumaton | Louis Tomlinson FanFiction in Finnish |

this is for you

Louis:

Yritin hiipiä hiljaa kohti olohuonetta. Tiesin, että se tulisi vaatimaan minulta paljon. En oikeasti osaa pitää suurta suutani supussa. Kun jotain satun näkemään, niin ilmoitan siitä heti.
En halunnut häiritä Sandran opiskelua, kaikki ne fysiikan kaavat ja kemian kemialliset reaktiot menevät minulta vähän yli, okei, ja etenkin maantieto, minähän repuutin senkin ! Historiasta tykkäsin, samoin musiikista ja kuvataiteesta, vaikken hääppöinen piirtäjä olekkaan.

- Valmista ! Sandra huusi ja läimäytti kirjan kiinni.

- Saanko tulla ? huudahdin.

Hän ei vastannut mitään, mutta eikös hiljaisuus ole myöntämisen merkki.

Nappasin keittiöstä mukaani suklaarasian ja kiiruhdin sohvalle Sandran viereen.

Olimme koristelleet kuusenkin valmiiksi, tai Sandrahan se teki. Aikoja sitten. Palloja on vihreinä, sinisinä, keltaisina, punaisina ja valkoisina, kultainen nauha kiertää ympäri tumman vihreää tuuheaa kuusta, latvassa on suuri hopea tähti, ja tietysti kynttilät.

- Laitatko musaa ? Sandra kysyi ja nappasi muutaman konvehdin suuhunsa.

Hymähdin ja päädyin laittamaan uusimman albumimme soimaan. Sandra ei olisi varmasti kuullut sitä, tai jos on, niin voinhan aina kertoa biiseistä enemmän. Ensimmäisenä ilmoille pärähti what a feeling

- Oijoi, tää on hyvä ! Sandra hihkaisi ja kaappasi minut samalla syliinsä.

- Kyllä, arvaa kuka tän sanoitti ? kysäisin ja näpräsin samalla Sandran vaaleita hiuksia.

- Älä oo näsäviisas ! hän naurahti.

- Oonpas...

- Etkä oo...

Naurahdin itsekkin.
Biisi loi sopivan tunnelman, sellaisen rennon. Liutin käsiäni pitkin Sandran keveitä sormia, hän nojasi hellästi minuun, vasten olkaani. Hänen hiuksensa tuoksuvat mahtavilta, hän on mahtava. Aloimme keinumaan hiljalleen biisin tahtiin, kiinni toisissamme.
Tunsimme kuinka sydämemme sykähtelivät ja hiljalleen ne löysivät saman tahdin.

Illalla

- Apua ! Mikä lahja ! Sandra huudahti ja heitti selälleen lattialle.
Hän nauroi, mikä ihana ilmestys.

Hän on jo avannut Nialin, Liamin, Harryn ja muutaman tuttunsa lahjan. Hänen tätinsä on lähettänyt sentään kortin. Nialilta hän sai paidan, jossa luki yllättäen "nialler on paras" & suuren suklaalevyn, jossa on punainen rusetti.
Liam oli ostanut hänelle kukkaisen hajuveden ja kasan kynsilakkoja, Harry taas oli selvästi viettänyt paljon aikaa kaupassa, sillä lahja oli selvästi harkittu.
Itse en värejä kovinkaan hyvin tunne, kyllä minä nyt oranssin ja keltaisen erotan toisistaan, mutta kaikki tälläiset erikoiset tapaukset menevät minulta yli. Mekko, jonka Hazza oli ostanut onkin juuri tälläinen, vaikka kaunis se toki on, etenkin Sandran päällä. Mekko on jokin ihmeellinen punaisen ja pinkin välimaaston väri, siinä on rypytetty yläosa ja hieman takaa pidempi helma. Olkaimia mekko ei omista. Hieno tapaus kylläkin. Tutuiltaan hän sai muutaman lahjakortin ja suklaata.

- Avaatko sä mun lahjan ? kysyin ja työnsin paketit hänen lähelleen.

- Huomaatko kuinka puhuit näistä tavaroista yksikössä, mutta niitä on monta joten sinun tulisi käyttää monikkoa, Sandra tokaisi ja tarttui pienimpään pakettiin.

- Oleppas nyt ylioppinut hiljaa, naurahdin ja irvistin.

Hän irvisti minulle takaisin. Söpöä.

- Ei sun olisi tarvinnut ! hän huudahti ja syöksähti antamaan minulle halauksen.

Halasin häntä takaisin, mutta hänellä oli selvästi kiire sovittaa uusia turkooseja kuulokkeitaan. Tiesin, että hän on himoinnut niitä monta kuukautta.
Ojensin hänelle samalla hieman suuremman paketin ja se painoikin ihan kiitettävästi.

- Mitäs täält...

Lause jäi kesken. Olisitte nähneet sen ilmeen, ei sitä nyt ihan järkytykseksi voi kutsua, mutta joksikin samantyyppiseksi.

- Tomlinson ! Ootko tosissas ? hän huudahti ja hyökkäsi uudestaan halaamaan minua, tällä kertaa sain myös kevyen suukon poskelle.

- Olen 110 % tosissani, kerrankin ! sanoin ja tartuin omiin lahjapaketteihini.

Sandran laatikosta paljastui yllättäen ostamaani suklataa, mutta myös valkoinen kannettava. Hän tarvitsee sitä, joten kait se on ihan hyvä lahja.

Nykäisin rusetin pois laatikon päältä ja taistelin hetken teipinpätkien kanssa, mutta lopulta sain paketin auki. Sisällä oli aika paljon tavaraa, todella paljon. Uusia sukkia, varmaankiin viisitoista paria, Vansin kengät, kokoa 43 tietysti, hammasharjan, heko heko, raidallinen collegepaita, kirjoitusvihko ja kynä, lakua ja suklaata, käytöstapakirja.
Niin, mikä oli ? Arvaten, se on Liamilta tai Harrylta, he kun aina valittavat huonoista tavoistani. Hauskaa.

- Täytyykin opetella tää ulkoa ! huudahdin ja selailin samalla varmasti 500 sivuista kirjaa.

- Hah, totisesti sun tarvii ! Sandra vastasi ja käynnisteli samalla konettaan.

- Nytkö sä jo alotat ? kysyin ja osoitin samalla kannettavaa.

Hän nyökkäsi ja syventyi paksuun käyttöohje kirjaan, varmasti hyvin mielenkiintoinen kirjanen. Minulla on kylläkin vähän muita suunnitelmia.

Keräsin kaiken roskan pois maasta, myös jokaisen pienen paperinpalaisen, jotka yleensä jätän niille sijoilleen tai lakaisen sohvan alle. Tungin ne roskikseen ja päräytin valot poikki. Vain kuusesta ja kynttilöistä tuleva valo valaisi huonetta. Näin hennosti Sandran varjon, hän on selvästi nostamassa konettaan turvaan lipaston päälle.
Otin askeleen jos toisenkin kohti Sandraa ja pian tunsin hänen hengityksensä vasten rintaani, vaikken vielä edes koskenut häneen. Siirsin käteni hiljalleen hänen olkapäilleen ja valutin ne siitä sentti kerrrallaan hänen selkäänsä pitkin lantiolle. Vedin hänet aivan itseeni kiinni ja katsoin tuota upeaa ilmestystä, näin hänet täydellisesti vaikka oli melkein pimeää.
Samalla minusta tuntui, kuinka olisin nähnyt hänen ajatuksiinsa ja muistoihinsa, hyviin ja pahoihin. Nyt olisi minun vuoroni korjata vihdoinkin ne aiheuttamani pahat teot ja niistä seuranneet muistot.

- Anteeks, sain sanottua.

Sandra liikahti hennosti allani ja nosti hitaasti katseen kohti huuliani ja silmiäni. Hän nielaisi ja avasi suutaan hiukan.

- Ei sun tarvii pyydellä mistään anteeks, sä oot täydellinen mulle, älä mieti niitä
menneitä, hän sanoi ja nousi varpailleen.

Tunsin nuo lämpimät huulet taas vasten omiani, eikä sitä tunnetta voi voittaa mikään. Vastasin tuohon hentoon suudelmaan yhä uudelleen ja uudelleen. Vedin Sandraa yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, kunnes olimme taas liimautuneet yhteen. Kello tikitti vierellämme, mutta sisälläni aika tuntui pysähtyvän. Olin ehkäpä ensimmäistä kertaa täysin onnellinen vähään aikaan ja siitä saan kiittää tuota elämäni valoa.

Okeih, tämmöstä tänään ; )
Kommentit/votet on ihan kivsuja, joten kiitään niistäkin teitä :) niitä on aina kiva saada, oli ne sitten positiivisia tai negetiivisia. Kiitos kumarruksen kera ❤️  ja jos lukuinnostusta näin lomalla teiltä löytyy, niin käykääpä vilkaisemassa aloittamaani Niall stooria (laulajapoika). Lukukertoja on sielläkin jo näin alkuun kertynyt mukavasti :) HAUSKAA TAPANINPÄIVÄÄ & LOPPUVUOTTA ! 🙈 ❤️❤️