Muuttumaton | Louis Tomlinson FanFiction in Finnish |

home home

LOUIS
KUUKAUDEN KULUTTUA

Nostin päätäni hiljalleen tyynyltä ylös. Kuulin kellon tikittävän korvani juuressa, se soisi varmasti hetkenä minä hyvänsä.
Venyttelin hieman ja hamuilin kädelläni Sandraa. Pian tunsin sormeni vasten hänen yöpaitansa reunaa.

- Huomenta, sanoin käheällä äänellä ja vedin itseäni lähemmäksi Sandraa.

Tunsin hänen tasaisen hengityksensä vasten ihoani. Ilmavirta tuntui hiukan kylmältä.

- Huomenta, Sandra vastasi ja hymyili hiukan.

- Nukuitko hyvin ? kysyin ja silitin samalla hänen poskeaan.

- Pari tuntia, hän vastasi vienosti hymyillen.

- Olisit herättänyt mut, kyllä mä lapsia osaan hoitaa, naurahdin.

- Nukun nykyään muutenkin niin huonosti, niin väliäkös tuolla, hän sanoi nopeasti.

- Mutta, nyt kun me ollaan tässä kahdestaan, aloitin hieman kierosti ja kaarrellen.

Sandra puri huultaan kevyesti ja katsoi minua suoraan silmiin.

- Voi sun kanssas Tomlinson, hän kuiskasi ja suuteli minua.

Vedin hänet keveähkösti päälleni ja suutelin häntä takaisin. Painoin suukkoja hänen niskaansa ja silittelin tuota selkää. Sandraa päästi suustaan pieniä huokauksia. Naurahdin kun hampaamme osuivat keveästi yhteen.

- Eikö sulla oo tälle päivälle muita suunnitelmia, vaaiii ? Sandra kysyi venyttäen viimeisiä kirjaimia.

- Voit arvata, kuiskasin ja halasin häntä todella tiukasti.

- Musta tulee kohta rusina, kun tolla tavalla mua rusennat, Sandra nauroi.

- Vai että rusina ? kysyin kohottaen samalla kulmiani.

- Mä vanhenen kohta. Musta tulee kuivempi kun rusina, sellainen ryppynen ja vanha, hän luetteli.

- Kyllä sä silti olet kaunis, sanoin ja sitä todella tarkoitin.

- Äläs ala latelemaan tollaisia kliseitä, hän sirkutti ja painoi päänsä vasten rintaani.

Jäimme hetkeksi siihen hiljaisuuteen kuuntelemaan toistemme sydämenpamahduksia.
Lyhyen hetken kuluttua ovelta kuului kova koputus. Mikä on sinällään ihmeellistä, sillä meillä on ovessa ovikello. Koputus kuului uudestaan, eikä muukaan auttanut kuin mennä avaaman ovi. Nousin sängystä kuin mikäkin valas ja vedin t-paidan päälleni. Sujautin jonkinnäköiset housut jalkaani ja sipsuttelin ovelle. Koputus kuului kolmannen kerran. Nykäisin oven auki voimakkaasti.

- Huomenta, kuulin Liamin sanovan.

- Huomenta, Niall täydensi.

Harrykin ilmestyi jostain oviaukkoon ja hymyili maireasti.

- Mitä te täällä teette ? kysyin.

Seisoin kädet puuskassa ovensuussa katsoen poikia.

- Tultiin kylään, Liam sanoi ja tyrkkäsi samalla Nialia huvittuneena.

Harrykin nauroi hieman ja katsoin heitä vielä oudommalla katseella kuin äsken.

- Anteeks kun me häirittiin teitä, Niall selitti.

- Hä ? kysyin lyhyesti.

- Sen näkee selvästi, Harry sanoi.

- Niin näkee, Liam jatkoi.

- Nyt mä en ymmärrä yhtään, sanoin ja kuulostin varmasti tyhmältä.

- Sun paitas on puoliks sun päällä, se on rypyssä. Hiukses on niin sekasin kuin olla ja voi, Liam sanoi ja nauroi huvittuneena.