Muuttumaton | Louis Tomlinson FanFiction in Finnish |

totuus vai tuska ?

Louis:

Haluanko mä tätä todella ? Kyllä, mä haluan. Mutta, äsken mä en halunnut ! Mikä mua riivaa ? Olenko todella näin kiittämätön tästä kaikesta ?

- Louis, kukkuu ?

Havahduin ajatuksistani takaisin oikeaan maailmaan. Nyt, kun katson tuota ihmistä, voin olla varma. Olen varma tunteistani. On aika korvata ne haavat, jotka aiheutin silloin aikanaan. En saa ripotella niihin lisää suolaa, vaan nyt tarvitaan sokeria. Tarvitsemme tietenkin aikaa ja lujaa uskoa.

- Kulta, kuuntelitko sä mua ollenkaan ? Sandra tokaisi.

- Jos vastaisin " kyllä",olisin aivan pihalla koko jutusta. Jos taas vastaisin "en", saan mitä luultavammin tukkapöllyn, sanoin ja heitin taas tuttavallisesti jalat sohvapöydän päälle.

Sain Sandralta osakseni vihaisen mulkaisun. Hän oli juuri siivonnut koko asunnonhöskän, joten se oli aivan ymmärrettävää. Toisaalta, hän näytti todella söpöltä vihaisena, tai, tälläkin kertaa hän vain yritti esittää parhaansa mukaan. Höppänä.

- Tomlinsssoon ! Olisitko hyvä ja kuuntelisit ?

- Kyllä, äiti.

Mulkoilimme toisiamme hetken, tämä oli taas tätä. Yritimme saada toisen suuttumaan, ja kun se olisi tehty, voisi tuulettaa voittoa.

- Laitanko kumman mekon päälleni ?

Silmäilin niitä molempia. Ensimmäinen vaihtoehto oli musta mekko, mekossa oli pieniä valkoisia palloja ja suuri rusetti takana. Ihan kiitettävä vaihtoehto. Toisessa oli jo hieman asennetta, se oli oranssi, mutta mekkoa kiersi musta vyö, siinäkin oli rusetti takana. Vaikeaa, vaikeaa....

- Sanoisin, että laita molemmat. Lähdet tuolla oranssilla paikalle ja sitten vaihdat sen kokouksen puolessa välissä toiseen !

Sandran ilme olisi ollut ikuistamisen arvoinen, hän ei selvästikkään ymmärtänyt pointtiani.

- Sinä se olet ihmeellinen tapaus, en voi muuta kuin huokaista, Sandra sanoi ja istuutui viereeni.

Otin häntä kädestä kiinni ja katsoin noita ihania silmiä.

- Lupaatko olla mun ? kysyin, se vain pullahti suustani ulos.
Tietysti häpesin sitä.

- Miksi edes kysyt tuota ? Tottakai mä lupaan, hän sanoi.

Naurahdin ja suutelimme uudestaan. Ja kuten arvata saattaa, pian paikalle pöllähti keksejään etsivä herra Horan. Hän vain rymähti juoksujalkaa huoneeseen sisään. Samassa hän olikin juo puolimatkassa poikien luo.

- LOUSILLA ON NAINEN ! HUOMIO KAIKKI YSTÄVÄISENI, LOUISILLA ON NAINEN ! KUULKAA KUULKAA !

- MITÄ ? MISSÄ ? JA KUKA ? pojat huutelivat vastaukseksi.

Samassa pari jalkaparia rymisteli kohti huonettani. Onneksi olin oppinut menneistä, ja tajusin sulkea oven ajoissa. Vedin sen lukkoon ja työnsin läheisen pöydän sen eteen. Asettelin myös muutaman omenan valmiusasemiin, kaiken varalta. Ai että miksi teen tämän kaiken ? Kuules, pojilla on jonkinnäköistä erikoistaitoa saada lukossa olevat ovet auki, en edelleenkään tiedä miten. Ja jos he näkevät Sandran, noh, he sekoavat täysin. Tyydyin nauttimaan poikien epätoivoisista ovenavausyritysten tuottamista äänitehosteista ja Sandran järkyttyneestä ilmeestä. Tälläistä on elää kolmen apinan kanssa, ei, enhän minä ole apina alkuunkaan.

Illalla, Sandran & Louisin vanhalla koululla.
Jatkuu Louisin näkökulmasta :) !

Parkkeerasin auton mahdollisimman lähelle. Satoi kaatamalla vettä, emmehän me halunneet kastua. Kerrankin olin saanut "vapaata" henkivartijoista. Tiesin kuitenkin, että tuolla he jossain puskassa väijyvät.
Avasin Sandralle oven ja hän lähti juoksemaan suoraan sisälle. Sateenvihaaja. Lukitsin autoni ja harpoin hänen perässään sisälle. Käytävät olivat muuttameet väriään. Sininen oli vaihtunut keltaiseksi. Myös penkit olivat saaneet uutta väriä.
Tunsin riipaisun sisälläni, kun patterin reunassa komeili teksti "sandra on kaikista nössöin, hikke mutta tyhmä"
Voisin sanoa, että järkytyin lukemastani. Eikai hän nähnyt tuota ?