Muuttumaton | Louis Tomlinson FanFiction in Finnish |

windy

Sandra:

Kylmä viima puhalsi läpi takkini. Helteinen kesäilma oli vaihtunut yllättäen kovaan myräkkään.
Kiiruhdin askel askeleelta nopeammin. Halusin sisälle. Pidin kyllä sateesta, viimasta ja ukkosesta, mutta en halunnut olla silloin ulkona, sisällä olo villasukat jalassa on parempaa.

Vaalealle takilleni ilmestyi pisara, sitten toinen, kolmas ja neljäs...
Rappukäytävän ovi siinsi edessäni. Enää
muutama askel....

Samassa taivas repesi ja jyrähti ylläni ja taisin päästää suustani pienen kiljaisun.
Hypähdin rappukäytävään suojaan ja lamppu syttyi kutsuvasti katossa. Huokaisin helpotuksesta ja tartuin kaiteesta kiinni, otin rappuset haltuuni. Vilkaisin olkani yli ja höristin korviani. Ei missään mitään, hyvä. Ampaisin juoksuun ja päästin suustani pienen sotahuudon. Näin teen aina kun olen rappukäytävässä yksin. Kolmekymmentäkahdeksan porrasta. Ei paha.

Sujautin avaimen lukkoon ja väänsin sen auki niin kovaa kuin vain pystyin, ovi on todella jäykkä. Asunnossani oli hyvin jännä tunnelma, maaginen. Ääh, mitähän se hönö on taas saanut aikaiseksi ?

Laskin kauppakassini maahan. Tuli hyvin hiljaista, liian hiljaista, jos Louis Tomlinson on kanssasi samassa asunnossa. Aivan liian hiljaista.
Riisuin kenkäni ja asetin ne kevyesti kenkätelineelle, en halunnut pilata jännittävää hiljaisuutta. Nyt tapahtuisi jotakin hyvin jännittävää.

Avasin takkini napit & riisuin sen pois päältäni, viskasin sen kenkätelineen päälle. Yritin olla ääneti.

Hiippailin seinää myöten kohti olohuonetta, olin kuulevani sieltä hyminää ja narinaa, hän ei selvästikkään osannut olla ääneti.

- SAAAAAAAANDDRAAAAA !

Hyppäsin ilmaan ja päästin suustani epämääräisen vinkaisun.

- Että sä aina kehtaat ! Oon san....

Tunsin, kuinka nuo lämpimät ja pehmeät huulet painautuivat vasten omiani. Ne imivät syvyyksiinsä kaikki sanani, jotka meinasin päästä ulos suustani. Emme me tarvinneet sanoja.
Emme ole koskaan tarvinneetkaan.

Myötäilin aaltomaisesti noiden huulien liikettä ja tunsin, kuinka Louis värähteli aina, kun viiletin kättäni pitkin hänen kevyitä hiuksiaan. Pörrötin niitä, ja pian ne sojottivat minne sattuu, mutta se teki hänestä entistä komeamman.

Illalla 👊🏼🌚

- Louis....

Kuorsaus koveni.

- Louis....

Kuorsaus koheni entisestään.

- LOOOUIISS !

- Mmitä ? Mmmiissä palaa ? hän sanoi ja rymähti lattialle.

Raukkaparka säikähti. Hah, kosto elää !

- Ei missään pala, höhlä ! huudahdin ja tarjosin auttavan käteni.

- Miksi sitten tämä hyvin radikaali herätys keskellä rauhallista yötä, juuri kun olin näkemässä unta lentävistä kanankoivista ? Louis sanoi ja yritti esittää samalla loukkaantunutta.

- Kanankoivista ? sanoin ja repesin nauruun.

- Aidoista kanankoivista, hän hymähti ja heittäytyi takaisin sänkyyn vierelleni.

- Mulla oli sulle asiaa, mutta unohdin sen, sanoin nolostuneena.

- Jaahas, Jaahas, Louis hymähti uudelleen ja nauroi.

Annoin hänelle nopean suudelman, ja ding, hän nukahti. Samassa hetkessä. Miten se on mahdollista ?

Pyörittelin itsekseni päätäni ja päätin lopulta nousta ylös. En saisi kuitenkaan unta vähään aikaan.

Hiivin hiljaa olohuoneeseen ja sytytin samalla kattovalon. En uskaltaisi ollu "yksin" pimeässä huoneessa.

Heittäydyin pitkäkseni nojatuoliin, mutta rämähdin jonkun kovan päälle. Ai !

Louisin kalenteri, hän sitten ei tunne sanaa "siivous".
Sivujen välistä tippui punainen lappu, johon oli raapustettu paljon tekstiä. Uteliaisuus valtasi minut. Ei kukaan näkisi. Vilkaisin makuuhuoneen ovensuuhun, mutten nähnyt liikettä. Ehkäpä tämän kerran.

Mä pelkään tulevaisuutta, hyvin paljonkin. En silleen, että meidän ura olisi vaarassa tai mitään, mä pelkään Sandran puolesta. Mä pelkään joka päivä. Vaikka, kun se lähtee kauppaan, niin jään odottamaan palaako se sieltä enää. Se pelottaa. Tai rakastaako se mua enää huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna...
Vaikee sanoo. Mutta, mä toivon, että se rakastais. Koska ei täällä oo mitään täydellisempää kun sen lämpö, kosketus, suudelmat, nauru, ääni, vitsit ja sen tekemä ruoka. Kaikki ne hetket, jotka mä mokasin, mutta se pelasti ne. Mä toivon, että Sandra olis vaan turvassa.

Sujautin lapun takaisin kalenterin väliin. Olin sanaton.  Tuo teksti.....

Laitoin kalenterin syrjään ja sammutin valon. Halusin nyt vain nukkua tämän pois. Noinko paljon hän minusta huolehtii ?

Heitin peiton päälleni ja jäin kuuntelemaan hänen kuorsaustaan. Rakkaani kuorsausta, joka mitä luultavammin näkee unta lentävistä kanankoivista.

Mitä piditte ? 👊🏼🌚 kaikki palaute on tervetullutta 😂