Tarina, joka sisältää surua, iloa, rakkautta, kaipausta, pelkoa & vihaa. Tarina, joka sisältää kaikki draaman ainekset. Hyppää siis mukaan Louisin ja Sandran seikkailulle.
"Kaikki kommentit ovat tervetulleita ❤️"
TAN TAN TAAAAN !!!! Varoitan jo alkuun, tästä luvusta saattaa hyvinkin tulla hyvin erikoinen, oon vähän hukassa näitten ajatusten kanssa, mut on suorastaan revitty hajalleen tässä elämässä.... älkää siis ihmetelkö, jos tähän yht' äkkiä hypähtääkin joku random hermanni..
SANDRA
Kaadoin teeni nopeasti kuppiin ja häivyin terasille istumaan. Olin ärsyyntynyt. Todella ärsyyntynyt. Niin lähellä räjähdyspistettä, niin hilkulla.
- Rakas, me voitaisiin varmaan puhua, Louis hönkäisi ja tuikkasi päänsä esille oviaukosta.
Huokaisin ja katsoin häntä mietiskellen.
- Kyllä mä ymmärrän, ettet sä halua päästää Ameliaa pois, en mäkään haluaisi, kerroin.
- Ei se tässä ole se este, Louis huokaisi ja istui sohvalle viereeni.
- Mä ilmotin jo, etten mee, sanoin hiukan hymyillen.
- Mitä teit ? Louis räväytti.
- En mä sinne olis täysi halunnukkaan. Huono palkka ja kiireinen työ, ei musta oo sellaseen, huokaisin ja sekoitin samalla kuumaa teetäni
- No, jos sä tota mieltä olet, Louis irvisti ja laski kätensä omani päälle.
- Anteeks, että mä suutuin siitä sulle, päästin suustani katuvasti
- Et sä mitään suuttunu, Louis hymyili.
- Mä osaan olla aika paska ihminen, etenkin nyt, huokaisin.
- Kyllä sä saat anteeks, Louis hihitti ja nojasi vasten olkaani.
- Millon sun musahommat jatkuu ? kysyin hiljaa.
- Kolmen viikon päästä, Louis nielaisi.
- Onko pojat missä ? kysyin pohtien.
- Lontoossa varmaankin. Kuinka niin ? Louis kummasteli.
- Kutsutaan ne tänne, grillijuhliin ! intoilin ja teetä roiskui mukista ylitse.
- No jos sä niin haluat, Louis nauroi.
Hän kaivoi uutuutta hehkuvan puhelimensa esille taskustaan ja katsoi minua.
- Niall, Liam ja Harry, hän luetteli.
- Keskiviikkona, kuudelta, intoilin silmät pyöreinä.
- Laitoin viestin, Louis ilmoitti nopean näppäilyn jälkeen.
Hymyilin ja kaappasin Louisin syliini ilmaan mitään kunnollista syytä. Kai minä vain rakastin häntä niin paljon.
ILLALLA
- Arvon neiti, kuulin Louisin sanovan.
Käänsin katseeni ovelle päin ja näin Louisin seisomassa komeassa puvussaan oviaukossa. Aurinkoisesti hymyillen.
Oops! Ang larawang ito ay hindi sumusunod sa aming mga alituntunin sa nilalaman. Upang magpatuloy sa pag-publish, subukan itong alisin o mag-upload ng bago.
- Mitä sä nyt juksailet ? kysyin.
- Laita jotain kaunista päälle, niin mennään, kuului.
- Minne ? kummastelin hämilläni.
- Jonnekkin. Annan sulle viisi minuuttia aikaa, hän huudahti ja häipyi pois.
- Siis mitä, tuhisin itsekseni.
Puistelin päätäni ja sunnistin vaatekaapille. Valitsin nopeasti mustahkon mekon, jossa oli muutama paljetti.
- Minne sä Amelien ajattelit...., aloin pohtimaan kovaan ääneen, mutta Louis ehti jo vastata.
- Se on hoidossa, hän kailotti oven toiselta puolelta.
- Jaa, päästin hiljaa suustani.
Sutaisin hiukseni juhlalliselle ponnarille hiussoljella ja jalkoihini pujotin korkokengät. Valmis. Meikkiä en edes harkinnut, sillä sitä minulla oli jo valmiiksi. Eikä se tätä pärstää kovin kauniiksi tehnyt.
Avasin oven ja puikkelehdin alakertaan, missä Louis odotti minua selkästi kärsimättömänä. Hän kääntyi hitaasti, hiukset hulmuten katsomaan minua sinertävillä silmillään. Hetki oli täysin jostain elokuvasta.
- Sä näytät kauniilta, hän huokaisi kun kävelin punastellen alas.
- Hönö, hirnahdin ja tartuin Louisin kädestä.
- Niin, missä Amelia on ? kysyin hiljaisuuden jälkeen
- Äidilläni, ne haki sen hönösuun, hän virnisti.
- Minne me mennään ? jatkoin.
- Ulos, Louis sanoi ja kiskoi minut mukaansa.
Hän istutti minut autoon ja lähdimme ajamaan jonnekkin. Nauroin aina välillä, vaikkemme sanoneet yhtään mitään. Katselin vain ikkunasta avautuvaa maisemaa, maatiloja ja sen sellaista.
- Ajattelin, että mentäisiin jonnekkin syömään ja sitten kävelylle. Kliseistä, mutta toimii naisiin, Louis luennoi.
- Älä yleistä, sihisin.
Louis nauroi ja pysäköi auton keskustan laajalle parkkipaikalle, joka oli tähän aikaan illasta miltei täynnä.
- Mennäänkö ? Louis kysäisi ja avasi jo hiukan omaa oveansa.
- Mennään, vastasin juhlallisesti.
Kipitimme käsikkäin kylmässä ilmassa. Läheisyys lämmitti tietyllä tavalla. Vaikka välillämme oli täysin turhia erimielisyyksiä, paljon selvittämättömiä asioita, unohdimme ne siinä hetkessä. Siinä hetkessä oli vain me kaksi. Kaksi ihmistä, jotka olivat epävarmoja.
He kuitenkin säteilivät onnea kauas, kaikki tuntui hyvältä, he näyttivät onnellisilta, mutta kaikki ei ole aina sitä miltä se näyttää.
Tää on pakko lopettaa tähän, tämä luku siis. En saa vain mitään päähäni. Kaikki tuntuu menevän niin huonosti, samoin tää luku. Ens luvusta tulee parempi, ja mietin sinne jotain kivsua.
Aurinkoista viikonloppua 💗
Oops! Ang larawang ito ay hindi sumusunod sa aming mga alituntunin sa nilalaman. Upang magpatuloy sa pag-publish, subukan itong alisin o mag-upload ng bago.
