Words can kill ||Larry Stylinson||

5. Luku

~ Harry

- Harry nyt heti alakertaan tekemään iltapalaa, äitini ärsyttävä, kimittävä ääni kuului alakerrasta. Huokaisin raskaasti ja pyyhin kyyneleitä silmistäni. Vaihtaisin pian ihan varmasti nimeni, sillä äitini tykkäsi hokea sitä turhankin usein ihanalla äänensävyllään. Tarkistin puhelimeni etukameralla, näkyikö tuntien itkeminen silmissäni. Näytin järkyttävältä. Vedin hupparini hupun silmilleni ja kävelin mahdollisimman huomaamattomasti pikkuveljeni, Michaelin ohi. Hän oli onneksi keskittynyt peliinsä. Astuin pieneen tummalaattaiseen vessaani ja vedin oven perässäni lukkoon. Laskin hupun päästäni ja pohdin, miten saisin kasvoni näyttämään normaalilta. Alakerrasta kuului jälleen kimittävä ääni:
- Harry, jo on helvetti jos et kohta ole täällä!
- Joo joo, huusin takaisin ja aloin pesemään kasvojani kylmällä vedellä. Se onneksi auttoi hieman punareunaisiin silmiini.
- Harry, jos et nyt tällä sekunnilla ole täällä, niin tiedät, mitä isäsi kohta tekee, äitini ääni huusi jälleen. Lähdin kävelemään rivakasti ulos vessasta ja alakertaan. Mulkaisin sohvalla makaavaa äitiäni ja aloin laittamaan lautasia pöydälle.

Iltapalan tehtyäni ja syötyäni yhden leivän, lähdin laahustamaan yläkertaan. Mennessäni huoneeseeni järkytyin. Michael istui keskellä huoneeni lattiaa erittäin tutun näköinen vihko kädessään. Se oli musta vihkoni, johon purin kaiken.
- Mitä helvettiä sä luulet tekeväs? huusin.
- Ei vittu, kiusataanko sua? En kyllä ihmettele, Michael naurahti ivallisesti ja käänsi sivua. Hengitykseni juuttui kurkkuuni ja sydämeni alkoi tykyttämään kiivaasti rinnassani. Käteni alkoivat tärisemään ja silmissäni alkoi sumenemaan.
- Nyt se vitun vihko tänne, tai voit olla ihan helvetin varma, että hakkaan sut! huusin.
Michael vain jatkoi ivallista hekotustaan. Käteni puristuivat nyrkkiin ja syöksyin itseäni pienemmän pojan kimppuun. Painoin hänet lattiaan ja istuin hajareisin hänen päälleen pidellen hänen käsiään lattiassa.
- Se vitun vihko tänne NYT! huusin jälleen. Ivallinen virne ei ollut liikahtanutkaan pojan huulilta. Halusin pyyhkiä tuon virneen pojan kasvoilta. Tartuin toisella kädelläni vihkoon ja aloin repiä. Sivut leijailivat lattialle, ja lopulta sain vihon itselleni. Viskasin sen mahdollisimman kauas Michaelista, huoneeni nurkkaan. Poika alkoi myös suuttua ja otti käteni otteeseensa alkaen samalla potkia selkääni päästäkseen vapaaksi. Yritin saada käteni irti, mutta hän oli nopeampi ja läpsäisi minua poskelle. Siinä alkoi tykyttämään ilkeä, poltteleva kipu.
- Nyt riitti, totesin vihaisesti ja otin kaikki voimani käyttööni tarttuessani pojan vaaleaan hiuspehkoon. Poika raapi kehoani ja puristi kylkiäni. Vihan kyyneleet alkoivat valumaan pitkin poskeani ja tarrasin lujempaa pojan hiuksista. Silloin tunsin, kuinka minut nostettiin niskasta pois Michaelin päältä.
- Harry, mitä helvettiä kuvittelet tekeväsi? isäni ääni karjui korvaani.
- S-se o-otti m-mun tärkeen vihon j-ja l-luki sitä, änkytin säikähtäneenä.
- Ja sehän oikeuttaa sut käymään käsiksi Michaeliin? isäni karjui ja heitti minut lattialle. Jäin siihen makaamaan.
- Ei mitään hätää Michael, tuo hullu ei enää koske suhun, isäni sanoi lempeästi.
- Ja sinä, sinä et liiku huoneestasi minnekään ennen aamua. Koulun jälkeen tulet takaisin tänne ja pysyt täällä siihen asti, että äidilläsi on jotain tehtävää sulle, hän sanoi.
Nousin istumaan ja katsoin, kuinka ivallisesti virnuileva veljeni ja vihainen isäni lähtivät huoneestani paiskaten oven perässään kiinni. Sydämeni hakkasi edelleen kiihtyneenä rinnassani ja adrenaliini kohisi suonissani. Konttasin vihkoni luo poimien matkalta rypistyneitä ja repeytyneitä sivuja. Päästessäni nurkkaan, istuin, otin vihkoni kädet täristen syliini ja tutkin aiheutuneet tuhot. Puoli vihkoa oli revennyt, melkein kaikki kirjoitukseni olivat tuhoutuneet. Nojasin päätäni seinään ja aloin jälleen itkemään. Katkonaiset, kehoa värisyttävät nyyhkytykset täyttivät hiljaisen huoneeni. Ainoa pakokeinoni tästä maailmasta oli kirjoittaminen ja nyt nekin kaikki tärkeät asiat on tuhottu ja veljeni tiedossa. Vihasin tätä niin paljon. Vanhempani uskoivat aina kaksi vuotta nuorempaa veljeäni, he olivat aina hänen puolellaan ja hän tuli heille aina järjestyksessä ensimmäisenä. Minä olin vain orja ja sylkykuppi. Riisuin hupparini ja farkkuni. Huomasin, että kehoani peitti monia kymmeniä raapimisjälkiä, joistakin vuoti verta. En jaksanut välittää, vaan kaivauduin peiton alle. Sammutin sänkyni yläpuolella olevan valoni ja laitoin silmäni kiinni. Muistot alkoivat pyöriä filminauhana päässäni. Joka ikinen negatiivinen sana ja lause, jota minulle oli koskaan sanottu. "Jos et tapa itseäsi, minä tapan itseni" en vieläkään ymmärtänyt miten oma äiti pystyy sanomaan lapselleen noin. Tuntui, että voisin tukehtua kyyneleihini. Miksen ole vieläkään tappanut itseäni? Ehkä olin liian heikko siihen.

Tärisin holtittomasti tuolillani ja vatsani vääntyi kaksinkerroin jännityksestä. Yritin keskittyä muiden oppilaiden esitelmiin, mutten voinut. Näin vain, kuinka he seisoivat rentoina ja täysin rauhallisina luokan edessä selittäen vakaalla, kuuluvalla äänellään aiheitaan. Yritin hillitä käsieni tärinää puristamalla niitä nyrkkiin vaihtaen jatkuvasti asentoani.
- Ja tässä tää oli, kiitos kun kuuntelitte, Niall sanoi hymyillen ja luokka alkoi taputtamaan.
Nielaisin. Olisin seuraava.
- Hieno esitelmä Niall, hyvin erittelit eri uskontojen riittejä. Seuraavaksi olisi.. odottakaapa, tarkistan listastani.. Harry, aiheenaan ortodoksien ikonit, tulepa tänne luokan eteen, opettajamme Mr. Owen sanoi. Hengitin syvään ja lähdin kävelemään tärisevillä jaloillani luokkahuoneen etuosaan. Katsoin varovasti yleisöön. Joka puolella oli ivallisia, odottavia katseita. Tunsin poskieni alkavan kuumottaa. Yksi katse erottui joukosta. Louis. Hän katseli minua huolestuneena, mutta huomattuaan katseeni hän hymyili ja näytti peukaloaan.
- Voit aloittaa, Mr. Owen sanoi kärsimättömästi.
- M-mä t-tein n-näistä o-ortodoksien i-ikoneista, aloitin.
- Ei kuulu, joku huusi.
- Niin tosiaan, voisit puhua vähän kovemmalla äänellä, että luokan takaosaankin kuuluu, Mr. Owen kehoitti.
Rykäisin ja yritin korottaa hieman ääntäni. Tunsin kaikkien katseet punoittavissa kasvoissani.
- I-ikonit o-ovat t-tärkeitä ortodokseille, k-koska...
- Hei yrittäisit edes puhua, tänne ei oikeesti kuulu muuta kuin mumisevaa änkytystä, Niall huomautti kovaäänisesti. Koko luokka alkoi nauramaan, jopa Mr. Owen naurahti, mutta naamioi sen yskäisyksi huomattuaan katseeni. Paine rinnassani alkoi kasvamaan, ja tunsin tukehtuvani. Hetken mielijohteesta lähdin puolijuoksua ulos luokasta. Lyyhistyin lattialle istumaan vähän matkan päähän luokan ovesta.

~ Louis

En tiennyt mitä odotin juostessani hänen peräänsä. Ehkä itkua? Sen tiedän, ettei näkemäni vastannut odotuksiani. Hän istui nojaten vaaleanharmaaseen seinään ja tuijotti eteensä. Poika ei reagoinut mitenkään, vaikka kävelin hänen eteensä. Hän vain tuijotti. Järkytyin katsoessani hänen silmiinsä. Ne olivat niin väsyneet, niin kuolleet, niin turmeltuneet, että katse ei jaksanut enää liikkua. Katse pysyi paikallaan ja tuijotti lasittuneena eteenpäin. Se oli jähmettyyt ikuiseen tuskaan ja suruun. Tuntui, ettei mikään enää voisi saada henkiin tuota kuollutta, kivettynyttä ihmistä. Sillä ei ollut mitään väliä, että poika oli fyysisesti elossa, henkisesti hän oli kuollut. Sitten katseeseen tuli hieman eloa. Ne alkoivat verestämään. Pienet kyyneleet kelluivat silmän pinnalla, mutta eivät tulleet ulos. Kivipatsaan kädet puristuivat nyrkkiin ja häneen silmissään näkyi lisää elämää. Hänen silmänsä anelivat apua. En tiennyt, teinkö oikein vai väärin mennessäni niin lähelle häntä. Istuin Harryn viereen lattialle. Annoin hänen tottua läheisyyteeni. Varovasti otin pojan nyrkin käteeni ja avasin sen hitaasti. Avattuani sen, kiedoin kätemme yhteen. Aloin silittelemään hellästi toisella kädelläni pojan rystysiä. Harry käänsi kasvonsa minua kohti. Kiviset tunteettomat kasvot. Hitaasti, tunteet palautuivat hänen kasvoilleen. Tällä kertaa kyyneleet valuivat yli pojan silmistä hänen poskelleen. Lopetin silittämisen ja pyyhkäisin peukalollani ne pois. Hyvin pieni hymy kävi hänen kasvoillaan, sitten ne jähmettyivät taas. Kuinka julmia ihmiset voivat olla?

~ Noniin lapset, en jaksanu alkaa tarkistelemaan näitä kirjotusvirheitä joten kertokaapa jos löyätte nii korjaan sitte. Nyt ku oon lomalla nii voi olla et kirjottelen useemmi näitä lukuja.