Words can kill ||Larry Stylinson||

19. Luku

| En ees kommentoi tätä lukuu.. Ilmotelkaa niist kirjotusvirheistä oikeesti! |

Kaikki tää mun jännitys
ei suhun tarttua saa.
Oo sä hei niinku oot
ja taivaas lentele vaan.

~Harry

Laahustin poikien perässä kohti jotain kenttää, jonka sijainnista en edes tiennyt. En tiennyt edes, miksi olin mukana. Olisin voinut jäädä yhtä hyvin kotiin, mutta Louis tuli ovelleni ja melkein kiskoi minut mukaansa. Tunsin oloni ylipukeutuneeksi. Pojilla oli shortsit ja huppari, minulla oli verkkarit, ylisuuri hupparini, jonka hupun olin vetänyt syvälle päähäni. Ehkä halusin vain olla näkymätön. Potkin edessäni olevia kiviä ja yritin hallita vatsassani tuntuvaa ärsyttävää kipua. Vatsani reagoi kaikkeen tällä tavoin.

Aurinko imeytyi mustan hupparini läpi ja lämmitti kehoani. Pieni lämmin tuulenvire pyyhkäisi ohitseni saaden kiharani leijailemaan kasvoilleni. Istuin soraisen urheilukentän reunalla tuijottaen tiiviisti siellä pallon perässä juoksevia Louisia, Niallia, Liamia ja Zaynia. Tunsin sisälläni pienen kateuden piston. Pojat olivat hyviä, todella hyviä. He liikuttivat palloa taitavasti ja olivat nopeita. Minä en edes osuisi palloon. Vetäisin aurinkolasit silmilleni, ettei kukaan näkisi silmistäni purkautuvia kyyneleitä. Painoin katseeni sylissäni lepääviin käsiini ja aloin leikkiä hupparissani olevilla naruilla.
- Oi oiii! kuulin Louisin huutavan. Nostin hieman katsettani. Hän oli tehnyt maalin. Pieni hymy kaartui hetkeksi huulilleni.
- Harreh, tuu mukaan! Zayn huusi.
- En mä osaa, mutisin hiljaa kietoen narua sormeni ympärille.
Sora rasahti vieressäni ja tunsin jonkun ottavan kädestäni kiinni. Kohotin katseeni ja näin Louisin huolestuneet kasvot. Hän tarttui varovasti aurinkolaseihini ja vetäisi ne pois. Poika pyyhkäisi sormellaan kyyneleeni pois. Sitten hän vetäisi minut kainaloonsa ja kietoi kätensä tiukasti ympärilleni.
- Mikä sun mieltä painaa?
- Mä en osaa noin hyvin kuin te. Mä oon ihan paska tässä.
- Ethän ole, me ollaan nähty sut kyllä liikuntatunneilla, Liam muistutti.
- Tuu vaan, tää on paljon hauskempaa, kun sä oot mukana, Niall sanoi ja pörrötti hiuksiani. En pystynyt kieltäytymään, koska pelkäsin, että he suuttuisivat. Terävät kivet raatelivat käsiäni, kun käytin niitä apunani noustessani seisomaan. Hienoa, miltähän tuntuu kaatua tuolle samaiselle soralle.

Kävelin mahdollisimman hitaasti kuluneen, valkoisen maalin lähelle. Yritin löytää paikan, jossa voisin vain seisoa. Toivoin sydämeni pohjasta, ettei minulle syötettäisi palloa. Se oli turha toivo, peli ei ollut jatkunut edes minuuttia, kun Zayn jo syötti pallon kohti minua. Hädissäni yritin saada sitä kiinni, mutta se vieri jalkojeni välistä taakseni, enkä edes huomannut sitä. Astuin taaksepäin  ja vahingossa pallon päälle. Pallo kierähti jalkani alta ja minä kaaduin takamukselleni maahan. Meni hetki tasata hengitystäni lievästä säikähdyksestä. Nolotus vei kuitenkin hyvin nopeasti voiton. Käteni alkoivat täristä hillittömästi ja poskiani alkoi polttamaan.

Nousin mahdollisimman nopeasti ylös ja lähdin kävelemään kohti sitä metsää, mistä tulimmekin. Takamustani aristi ja käsiini sattui. Kyyneleet kihosivat jälleen silmiini itseinhosta.
- Hei älä mee, Louisin ääni kuului takaani. Kyyneleet sumensivat silmiäni, enkä nähnyt eteeni, joten lopulta kompastuin maassa olevaan kiveen ja kaaduin vatsalleni pehmeälle nurmikolle. Se oli liikaa itsetunnolleni. Purskahdin jälleen itkuun. Koko kehoni tärisi ja puristin ruohotuppoja nyrkeissäni. Tunsin hellät kädet ympärilläni, jotka jälleen kerran nostivat minut maasta ja kokosivat palaseni. Painoin pääni turvallista rintaa vasten ja laitoin silmäni kiinni, kyyneleiden yhä vuotaessa. Vasta muutaman minuutin kuluttua tajusin hävetä itkuani. Tällä kertaa säälittävää pillittämistäni ei ollut katsomassa vain Louis. Painauduin tiukemmin pojan rintaa vasten toivoen, että hän vain juoksisi kauas pois minä sylissään.
- Harry, ei se haittaa, mekin kaadutaan ja mokaillaan tosi usein, ei sillä oikeesti oo mitään väliä, kuulin Niallin äänen sanovan läheltäni. Sitten tunsin hänen kätensä hiuksissani, ne silittivät niitä.
- Se ei muuta sitä faktaa, että mä oon ihan paska kaikessa, mutisin Louisin rintaa vasten.
- Et ole! Niall melkein huusi ja kaappasi minut pois Louisin sylistä. Silmäni räpsähtivät auki ja suurenivat kaksinkertaisiksi. Louis järkyttyi myös ja ponnahti ylös. Hän tuijotti Niallia epäuskoisena ja lopulta läpsäisi tätä poskelle. Zayn käveli loukkaantuneen näköisenä Louisin vierelle. Liam vain seisoi suu auki ja katsoi meitä jokaista vuorotellen.
- No mitä? Niall tokaisi ja laski minut maahan jaloilleni. Kukaan ei sanonut sanaakaan, se oli pitkä, kiusallinen hiljaisuus. Liam toipui ensimmäisenä.
- Valitaanko joukkueet?
- Mä oon Harryn kanssa! Niall hihkaisi ja hyppäsi reppuselkääni niin nopeasti, että meinasin tiputtaa hänet. Louis katsoi blondia murhaavasti.
- Hyvä on, sitten mä oon teidän joukkueessa.
- Et muuten ole, me ei pärjätä kahestaan teitä vastaan. Sä ja Niall ootte meistä ne parhaimmat, joten te ootte eri joukkueissa, Liam sanoi napakasti.
Louis vilautti hänelle keskisormea, mutta käveli kuitenkin hänen ja Zaynin luo.
- Älä huoli, mäkään en pidä tästä yhtään, Zayn sanoi, katsoi Niallia surullisesti ja laittoi kätensä Louisin olkapäälle.
- Ei tästä tuu mitään, mä oon paska ja noita on kolme, mutisin Niallille. Potkin pikkukiviä hermostuksissani.
- Nyt vähän itsevarmuutta Haz. Täs ei oo tärkeintä voitto, vaan hauskuus. Me vaan yritetään saaha sullekin vähän tuntumaa siitä, miltä tuntuu olla porukassa. Sä tarvit sitä.