Words can kill ||Larry Stylinson||

25. Luku

Näkee unta auringosta,
herää harmauteen

~ Louis

Harry juoksi nopeasti kohti vessaa. Ryntäsin hänen peräänsä ja menin sisään lukiten oven takanani. Poika valui seinää vasten hieroen kasvojaan käsiinsä.
- Mitä mä tein? Mitä mä menin tekemään? Ei helvetti. Haluan kuolla, hän mutisi epätoivoisella äänellä.
- Sä teit just rohkeesti. Ne kaikki ansaitsi sen.
- Enhän! Mä en vaan hallinnu itteeni. Mut vaan valtas sellanen raivo ja se sumensi mun ajattelukyvyn. Mä oisin voinu vaikka tappaa, oikeesti tappaa. Mä en ees muista millo oisin ollu noin vihainen.
- En mä ois antanu sun...
- Mä en hallitse mitään mun tunteita! Kaikki vaan on niin uutta, mä en oo vieläkään tottunu kaikkeen. Mun tunteet vaan lentää ilosta suruun ja vihasta masennukseen ihan holtittomasti. Mä en kestä itteeni!

~ Harry

Kuulin huutoa jo ulko-oven läpi. Hienoa, siellä on taas sota käynnissä. Aukaisin varovasti oven ja yritin hiipiä mahdollisimman huomaamattomasti vanhempieni ohi. Ei onnistunut. Äitini raivosta kiiluvat silmät kääntyivät minua kohti iskien minua näkymättömillä salamoilla. Joskus minä pystyin kohtaamaan ne silmät. Pystyin katsomaan syvälle hänen sisimpään raivoonsa. Pystyin antamaan takaisin samalla mitalla, pystyin tuhoamaan osia hänestä vain katseeni avulla. Joskus minä en pystynyt. Joskus minä vain pelkäsin niin paljon. En välillä edes tiennyt, miksi pelkäsin. Minä vain pelkäsin. Pelkäsin, mitä hän päästää suustaan ja kuinka paljon ne sanat satuttavat. En pelännyt lyöntejä. En koskaan ollut pelännyt niitä. Koulussakin toivoin kiusaamiseni olevan enemmänkin fyysistä, kuin henkistä. Se olisi paljon helpompi kestää. Niin paljon helpompi.
- Sinäkin kusipää! Mä kadun sitä, että synnytin sut tähän maailmaan! hän huusi niin kovaa, että hänen sylkensä lensi kasvoihini.
Kyyneleeni lensivät ulos silmistäni, kun iskeydyin vasten takkaa äitini käsien voimasta. Tarrauduin hänen käsiinsä ja revin ne irti paitani rinnuksista. Kyyneleet tipahtelivat pitkin paitaani juostessani yläkertaan. Juoksin huoneeseeni ja lukitsin oven perässäni. Se sattui. Se repi minua sisältä. Käteni tärisivät holtittomasti kun kaivoin puhelimeni taskustani. En olisi kyennyt soittamaan, en uskonut, että minulta edes tulisi ääntä. Avasin Whatsappini.

Louis! Tuu hakemaan mut pois täältä... Mä en kestä. En enää yhtään.

Louis 💕:Harreeh, missä sä oot? Mä tuun, ei mitään hätää rakas, ei mitään hätää.

Mä oon kotona..

Louis 💕: ... Mä juoksen.

Juoksin nopeasti alakertaan reppu olallani. Olin saanut Louisilta viestin, että hän oli pihalla. Äitini lähti perääni. Juoksin eteiseen ja kaappasin takkini käteeni. Avasin ulko-oven niin nopeasti kuin pystyin ja paiskasin sen äitini nenän edestä kiinni. Kylmät vesipisarat kastelivat minut hetkessä.
- Harry! Louis huusi ja juoksin suoraan hänen halaukseensa. Hänen märkä takkinsa kasteli hupparini. Hän puristi minut tiukasti itseään vasten.
- Harry, sun pitää laittaa takki päälle, hän kuiskasi korvaani.
Sisältä kuului niin kova huuto, että se raikui ulkonakin. Louis otti takin kädestäni ja auttoi minua laittamaan sen tärisevän kehoni päälle. Hän veti vetoketjun kiinni ja laittoi huppuni päähäni. Sitten hän vetäisi minut uudestaan halaukseensa. Kyyneleet polttelivat silmiäni. Hitto, että rakastin häntä. Upotin sormeni hänen takkinsa selkämykseen ja puristin kangasta nyrkkiini. Hänen kätensä silittivät selkääni rauhoittavasti. Äitini huuto kuului edelleen. Louis irrottautui minusta ja tarttui käteeni. Ehdimme kävellä vain muutaman metrin, kun ulko-ovi avautui takanamme.
- Mä arvasin, että sä oot joku saatanan hintti! Kotiin ei ole tulemista, saastutat vielä veljeskin! äitini karjui oven takaa.
Jäätävä väristys kulki selkääni pitkin. Äiti tajusi. Äiti ajoi minut pois omasta kodistani.
- Ei helvetti, Louis sanoi. Lähdin jostain syystä juoksemaan kohti metsää. Minulle tuli aina jokin "juokse ja pakene-reaktio". Ikävä kyllä, aina kun minulle tuli kyseinen reaktio, minä kaaduin.  Vitun vittu. Käteni upposivat märkään multaan ja nyt housunikin olivat märät. Samassa taivas räjähti ja sylki niskaamme kaatosateen. En edes muistanut, milloin olisi satanut niin kovaa. Kastuimme alle minuutissa litimäriksi. Kyyneleeni alkoivat kilpailemaan vesipisaroiden kanssa.
- Mä en jaksa, mä en jaksa, toistelin katkonaisesti. Käännyin istumaan ja vedin jalkani itseäni vasten. Tuntui, etten saanut taaskaan henkeä. Hitaasti ja vaivalloisesti yritin saada tärinäni loppumaan. Suljin silmäni yrittäen tukkia kyyneltulvan. Lämpimät kädet kietoutuivat ympärilleni. Enkelini tuli jälleen kokoamaan palaseni. Hän nosti minut syliinsä.
- Nyt mennään meille, talo on tyhjä kaksi viikkoa. Senkin jälkeen sä saat asua meillä. Sulla ei ole mitään hätää, mä pidän susta huolen.
Ukkonen jyrähti jossain kaukana.
- Mä haluan sisälle ennen kuin toi tulee lähemmäs, hän lisäsi hiljaa.
- Pelkäätkö sä ukkosta?
- E-en mä en vain tykkää siitä, hän mutisi.

Seisoimme molemmat Louisin eteisessä vuotaen vettä. Olimme litimärkiä päästä varpaisiin ja tärisimme kylmyydestä. Heitin kenkäni nurkkaan Louisin esimerkkiä noudattaen ja kävelin hänen perässään kylpyhuoneeseen. Suihku näytti kovin kutsuvalta.
- Kuuma suihku ois kyllä aika kiva nyt, poika totesi kylmästä tärisevällä äänellä.
Minä vain nyökkäsin ja laitoin kostean hupparini tiukemmin ympärilleni. Hän tuijotti minua pohtiva ilme kasvoillaan.
- Harry mä tiedän, että tää on huono aika tällaselle, mutta me molemmat tullaan kipeeksi jos me ei päästä lämpimään suihkuun mahdollisimman nopeasti. Tuutko sä mun kanssa tuonne?
Tuijotin häntä säikähtäneenä. Pala nousi hitaasti kurkkuuni, mutta nyökkäsin varovasti. Louis käveli ohitseni ja kävi sulkemassa oven. Sitten hän alkoi riisumaan märkiä vaatteitaan mytyksi lattialle. Riisuin hitaasti paitani panikoiden samalla pääni sisällä. En minä tiennyt, mitä tällaisissa tilanteissa kuuluisi tehdä. En minä tiennyt, miten toisen kanssa ollaan suihkussa. Toivottavasti ei tiennyt Louiskaan, sillä muuten tämä olisi hyvin, hyvin noloa minulle. Poika oli jo alasti ja käveli suihkukaappiin. Hän jätti lasioven auki ja laittoi suihkun päälle. Minulla oli päälläni enää bokserit. Tuijotin niitä ujosti miettien, pitäisikö minun vain juosta pois.
- Haz, tuu vaan tänne. Sulla ei oo mitään pelättävää, Louis sanoi lempeästi katsellen minua.
Tipautin bokserini lattialle ja kävelin hitaasti, askel kerrallaan kohti Louisia. Päästessäni koppiin, Louis sulki oven perässäni ja veti minut lämpimän veden alle. Olin nähnyt pojan alasti ennenkin, uimahallissa. Siltikään en pystynyt katsomaan kuin varpaitani.
- Mitä sä katot? Louis kysyi hennolla äänellä.
- Sulla on söpö varvas, sanoin hiljaa.
Iskin kämmeneni suuni eteen tajutessani, mitä juuri sanoin. Hienoinen puna kohosi poskilleni ja halusin paeta. Halusin juosta jälleen pakoon. Minua nolotti niin paljon. Louis alkoi kikattamaan kovaäänisesti. Noniin, nyt haluan viimeistään pois.
- Haz, älä mee. Sä oot ihana ja suloinen, älä häpeä itteäs ja sullakin on söpö varvas. Älä pelkää kattoo mua, tää mun keho on vaan sua varten. Tää keho rakastaa sua jokaista ruumiinosaa myöten.
Nostin katseeni hänen varpaistaan ja siirsin katsettani hänen kehoaan pitkin. Kuuma vesi valui hänen täydellistä, lihaksikasta ja pientä kehoa pitkin. Yhtäkkiä minua hävetti oma kehoni. Se ei ollut mitään niistä. Se oli luinen ja hontelo. Käännyin ympäri. Kyyneleeni vuotivat jälleen. Itkin ihan liikaa taas vaihteeksi. Louisin lempeät kädet käänsivät minut ympäri ja painoivat minut itseään vasten. Tämä oli erilaisempi kuin mikään aikaisempi halauksemme. Tunsin Louisin alastoman ihon omaani vasten. Tunsin hänen...
- Voi helvetti! Louis kuiskasi ja työnsi minut kauemmaksi. Katsoin häntä kysyvästi. Katseeni siirtyi kuitenkin nopeasti hänen haarojensa väliin. Poika peitti sitä kädellään.
- Tää tykkää myös susta ihan liikaa, hän sanoi hekottaen pieni puna poskillaan.
Pieni kikatus karkasi huuliltani. Onneksi omani ei reagoinut vielä.
- Pestäänpä sut ensin, hän sanoi ja otti telineeltä shampoon.
Hän kaatoi sitä kädelleen ja alkoi hieromaan nyt suoria hiuksiani lempeästi. Suljin silmäni ja annoin kuuman veden ja Louisin käsien rentouttaa itseäni. Tunsin olevani siellä minne kuulunkin, sinne missä minulla oli kaikki hyvin.

Makasimme Louisin sängyssä kiinni toisissamme. Ukkonen jyrisi voimakkaasti ulkona ja poika painoi kasvojaan paljasta rintaani vasten.
- Mä en pelkää ukkosta, mä pelkään sitä, mitä se voi aiheuttaa. Mä oon kuullu niin paljon tarinoita, hän mumisi minua vasten.
- Sä oot turvassa tässä, sanoin unisesti. Silmäni alkoivat painumaan kiinni.
- Mä pelkään kertoa meistä mun vanhemmille, Louis kuiskasi.
Ajauduin uneen puristaen poikaa tiukasti itseäni vasten.

  Pehmein siivin kauas kanna
unten taikaan, uuteen aikaan,
kotiin parempaan.
Anna kerran aamun koittaa
rakkauden ja lämmön voittaa.
Herätä saa silmin kirkkain
päivään kauneimpaan

~