Words can kill ||Larry Stylinson||

30. Luku

| Biisejä saa taas arvailla ;) |

~ Liam

    My life, my life
And all the voices won't stop laughing
I can't fight again! 

Ulko-oven pamahdus säpsäytti minut hereille horroksestani. Hieroin rähmäisiä ja kosteita silmiäni vimmatusti. Michael rymisteli sisään heittäen reppunsa olohuoneen nurkkaan. Poika nappasi kaukosäätimen sohvapöydältä ja pysähtyi sohvan eteen.
- Tee tilaa, hän mutisi ja siirsi jalkojani sen verran, että pääsi istumaan. Sitten hän otti jalkani syliinsä ja painoi television päälle. Sieltä tuli vain jotain typeriä uusintoja, jotka olin nähnyt varmaan seitsemään kertaan sohvalla maatessani. 
- Millon sä ajattelit tulla kouluun? Mikey kysyi ja katsoi minua huolestuneesti.
- En ikinä.
- Sä lennät kursseilta kohta.
- Ihan sama.
- Eikä ole!
- Miten Tessa...? muutin puheenaihetta ja halusin jälleen jokapäiväisen vastaukseni.
Michael muuttui vaivaantuneen näköiseksi ja lukitsi katseensa telkkariin.
- Mitä? tiukkasin.
- Ei mitään.
- Kerro! huusin ja viskasin häntä sohvan vieressä olleella tyynyllä.
- Se käveli sen bändin basistin kainalossa tänään.
Tuntui niin kuin joku olisi iskenyt pesäpallomailalla suoraan mahaan. Täysin tukahduttava kipu levisi koko kehooni. Suljin silmäni kun kirvelevät kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Menetin jälleen yhden ihmisen. Sohva narahti ja jalkojani siirrettiin. Pian tunsin, kuinka Mikey auttoi minut istumaan ja painoi pääni rintaansa vasten. Käteni tärisivät hillittömästi. Olin tottunut tähän, Mikeylle itkemiseen ja hän oli tottunut lohduttamaan ja kuuntelemaan valitustani.
- Vittu, että mä vihaan sitä bändiä, Mikey mutisi.
- Hei ei sun tarvi sitä vihata mun takia, mutisin nyyhkäyksieni välissä.
- En mä pelkästään sen takia vihaakaan. Musiikin tunti niiden kanssa vaan sattu olemaan helvettiä.
- Tekikö ne jotain sulle?
- Vähän niinku, mut ei puhuta siitä jooko.
- Miks ihmiset on niin julmia?
Tyhmä kysymys, koska he olivat tyhmiä.
- Enpä tiedä Liam.
- Mikey?
- Mhm?
- Pitäskö meistä tulla kunnon homopari? Ei ainakaan särjettäis toistemme sydämiä.
- Äläpä innostu poika, nyt katotaan joku leffa ja mennään ajossa nukkumaan. Sä nimittäin menet huomenna kouluun, mukisematta.

~~

Katkeran kirpeää suolaa. Nojasin seinään ja katsoin kuinka Tessa roikkui kiinni Calumissa Trevorin virnuillessa voitonriemuisesti vieressä. Tanssijaisten kuningas entisen tyttöystäväni kanssa, joka ei edes huomannut minua enää.

  Right here but no one's watching
Here comes the invisible man
That no one turns to see
I'm just another dumb fool who'll never go down in history
Yeah, you're standing there with the homecoming king 
Yeah, fuck the homecoming king! 

~ Louis

Raahasin pitkästä aikaa jääkiekkokamojani vanhan joukkueeni logolla varustetussa kassissani. Se kirpaisi sisältäni hieman. Yritin totutella ajatukseen, ettei hallilla odottanutkaan tuttu joukkue, vaan kasa tuntemattomia poikia. Jäähallin julkisivu oli rapistunut moneen kertaan, enkä halunnut edes miettiä, mitä sisältä löytyisi. Vanha jäähallini oli ollut upouusi. Avasin oven, jonka saranat natisivat pahemman kerran korvia raastavasti. Sisällä haisi tunkkaiselle tupakan ja pesuaineiden sekoitukselle. Kävelin käytävää pitkin, jossa oli ovet vain kahteen pukuhuoneeseen. Toisen ovi oli raollaan joten avasin sen hitaasti. Huoneessa istui noin kymmenkunta poikaa, jotka hiljenivät astuessani sisään. Hien ja tupakan hajun sekoitus sai minut melkein yökkäämään inhosta.
- Oonko mä oikeessa paikassa? kysyin ja tuijotin poikia vuorotellen.
Trevor oli oikeassa, pojista oikein huokui, etteivät he aikoneet tähdätä pitkälle jääkiekossa. En malttanut odottaa jäälle pääsemistä.
- Taidat sä olla. Ootko sä Louis Tomlinson? Nurkassa istuva tukevampi poika sanoi tuijottaen minua hämmästyneenä. Mistäköhän tuokin johtui.
- Oon mä, sanoin ja heitin kamani lähimmälle penkille alkaen samalla riisua vaatteitani.
- Onko se totta, että sä pelasit AHL- tasolla? sama poika kysyi ja jatkoi tuijottamistani kuten kaikki muutkin.
- On.
Pojat vain tuijottivat minua. Usean pojan suu oli ammollaan.
- Eikö sun pitäis olla siinä toisessa, tasokkaammassa joukkueessa? Me ei taideta olla ihan sun tasoa, poika vieressäni sanoi.
- Tää on ihan hyvä, tiuskasin ja laitoin varusteita vauhdilla päälleni.

~~

Pieni katumus hakkasi sisälläni katsoessani uuden joukkueeni räpiköintiä kentällä. Joka toinen jätkä oli vähintään viiden minuutin välein naamallaan jäässä. Uhkasinko minä tosissani voittaa Trevorin joukkueen tällä joukkueella? Minun pitäisi pitää liian suuri suuni välillä ummessa. Huokaisin ja aloin lämmittelemään luistelemalla kenttää ympäri niin nopeasti kuin pystyin, jarruttaen jokaisessa kulmassa. Tuttu vapauden tunne valui lävitseni kylminä aaltoina. Huomasin vasta monen kierroksen jälkeen, että kaikki, valmentajastani lähtien, tuijottivat minua. Jarrutin ja olin juuri kysymässä syytä tuijotukseen kun kaukalon ovi paukaistiin takanani kiinni. Käännyin katsomaan ja olin tipauttaa silmät päästäni nähdessäni Zaynin seisovan kentän laidalla ilkikurinen virnistys huulillaan. Hän pyörähti taitavasti kerran ympäri ja luisteli luokseni. Friikki.
- Saanko esitellä uudet vahvistuksemme, Louis Tomlinson ja Zayn Malik, valmentajamme sanoi osottaen meitä.
Pojat tuijottivat meitä suu auki ja eräs kaatui pelkästä ällistyksestä.
- Mitä sä täällä teet? sihisin Zaynille.
- Kuulin, että tulit tänne joukkueeseen. Sitten muistin, kuinka huonolla tasolla tää oli ja päätin tulla auttamaan.
- Missä Niall on?
Pojan virnistys katosi hetkeksi hänen mutristaessaan suutaan.
- Me ollaan taas riidoissa sen pirun suihinottoepisodin takia.
Pyöräytin silmiäni.
- Se olit siis sinä, joka unohti lukita oven?
- Jep, mutta Niall oli turhan innokas, joten syy on myös sen.
Tajusimme vasta sitten, että kaikki tuijottivat edelleen meitä.
- Me ollaan molemmat myös poikiin suuntautuneita, ettäs tiedätte sitten näyttää parastanne pukuhuoneissa. Ne munasuojat on myös aika tarpeellisia, mutta ei siinä tarkotuksessa, missä luulette, Zayn sanoi isoon ääneen ja iski silmäänsä ällistyneille pojille.
Nauroin ensimmäistä kertaa kunnolla sen jälkeen, kun Harry kertoi, ettemme voisi olla yhdessä.

~~

Vilkutin Zaynille ja lähdin raahaamaan varustekassiani tuttua metsäpolkua pitkin. Eivät ne olleetkaan niin huonot treenit, mitä olin odottanut. Ei sillä joukkueella vielä ainakaan mitään tulevien ammattilaisten joukkuetta voitettaisi, mutta oli mahtavaa päästä takaisin jäälle irroittelemaan. Ajatukseni juoksivat ilman mitään suurta punaista lankaa ja musiikki soi täysillä kuulokkeissani. Siksi huomasin sen vasta kun olin muutaman metrin päässä.

- Voi hyvä luoja, suustani pääsi.

~ Harry

Slow, so slow I fell to the ground on my knees. 

Huusin niin paljon, että kurkkuuni sattui. Päässäni kiristyi jokainen verisuoni ja jokainen hermo. Huusin kaikki ajatukseni ulos. Huusin kaikki tuskani ulos. Sanojen mukana purkautuivat tuhannet kyyneleet. En enää jälkeen päin muistanut, mitä olin huutanut. Luultavasti kaiken niin monen vuoden ajalta. Sen kaiken sanottuani lyyhistyin maahan. Hengitys takkusi ja minä itkin kovaan ääneen. Äitini jatkoi huutoaan alhaalla. Kaikki ympärilläni katosi jälleen utuiseksi massaksi. Koko kehoni oli voimaton. Laahustin sänkyyni ja päätin elää siellä toisen ikuisuuden.

Ääni kaiken sen udun keskellä kertoi, että minun pitäisi lähteä. En tiennyt minne, ehkä kouluun? Ääni ei tullut edes ulkopuolelta, ehkä se tuli päästäni. Vaikka näin eteeni, en silti käsitellyt ympäriltäni tulevaa tietoa. En tallentanut ympäristöäni edes siihen vähäpätöisimpään muistin kolkkaan. En välittänyt, mitä minulla oli päälläni. En välittänyt, oliko minulla tavaroitani. Tajusin laittaa vain kenkäni jalkaan ennen lähtemistäni. Sitten minä vain kävelin. Kävelin ulos ovesta keskelle kirkkaampaa utua. Kävelin kauemmas ja kauemmas. Aina siihen asti, kunnes tajusin, että minut lyötiin maahan. En tuntenut minkäänlaista kipua. Haistoin epämääräisesti havujen ja muiden metsäkasvillisuuksien tuoksun. Tunsin maan kehoni alla. Suljin silmäni, voisin vaikka nukahtaa. Tai sitten kuolla. Se kuulosti paremmalta. Olin jälleen siinä pisteessä, ettei kuolema merkinnyt mitään. Se ei edes muuttaisi mitään. Jostain syystä halusin avata silmäni. Näin utuisena pilvisen taivaan ja sitä ympäröivien puiden latvat. Hymyilin mielessäni, eihän sitä tiennyt, vaikka pääsisin taivaaseen. Muuttuisin enkeliksi.

   I'm only telling you this

Because life can do terrible things
You'll learn, one day, I'll hope and I'll pray,
That God shows you differently.

~ Saatte taas tilkkutäkkiluvun jossa on vähä sitä ja vähän tätä ja vähän tuota. Hope so se ei haittaa hirveesti. Tosiaa mullahan alko lukion toine vuosi tässä puoltoista viikkoo sitte. En nauti. Ja anteeks etten oo kirjotellu, oon joutunu vetää tän nii osissa, että tää ei meinannu valmistuu ollenkaan. TÄHÄN KIRJAAN ON TULLU 20K TÄYTEEN JOSSAIN VÄLISSÄ. M-I-T-Ä!? Oon nii kiitollinen kaikille jotka jaksaa lukee tätä ja votettaa tätä ja VARSINKI KOMMENTOIJA. Kaikki noi meinaa mulle nii paljon. Kiitos ❤️