8. luku

1.4K 113 39
                                    

| Ilman mun rakasta serkkua flowercrowJa ja rakasta vaimoa thedarkestlarrie tätä lukua ei olisi, joten tää on teille ihanat ❤️|

~Louis

Astuin Harryn perässä urheiluvälineliikkeeseemme. Äitini seisoi kassalla hymyillen.
- No mutta hei pojat, hän sanoi iloisesti.
- Moi äiti. Tässä on Harry, isä toi meidät just tänne.
- Hei Harry, kiva tavata sut viimein. Kai sä LouLou näytit Harrylle oman huoneensa?
- Juu näytin, mut äiti me mentäs nyt rinteesee, nii annatko meille laudat ja tarvikkeet? kysyin.
- Tottakai, haluatteko päästä testaamaan uusia?

- Lou, mun pitää kertoo sulle jotain, Harry kuiskasi.  Hän istui parin metrin päässä vastapäätä minua. Poika oli taistellut lumilaudan siteiden kanssa jo kymmenen minuuttia. Katsoin häntä kysyvästi.
- E-en mä oikeesti oo koskaa lasketellu tai lautaillu, enkä todellakaan osaa. Mua nolotti, ku kysyit, et oonko lasketellu, enkä halunnu sanoo, etten osaa tätäkää. Mä en oikeesti osaa mitään. Anteeks, et valehtelin, hän sanoi hiljaa.
Mieleeni muistui Liamin sanat: "Se vitun paska ei osaa mitään."
- Shh, ei mitään hätää Harry. Ois vaan ollu ihan kiva, et oisin tietäny aikasemmin. Nyt meillä on nää laudat ja laskettelu ois ollu aika paljonki helpompaa. Mulla kesti tosi kauan oppia lautailee, mut mua ei opettanu kukaa. Mä tiiän, että sä kyl opit ainaki jotain tänää. Hyvä, ku sanoit nyt, ois ollu ihan kiva, jos oltas menty tonne isoimpaa rinteesee ja sit en tiiä mite oltais tultu alas. Nyt me mennää tonne matalaan ja loivaan rinteeseen, toi lasten rinne on aika.. no eh, unoha. Mä opetan sua, sanoin ja hymyilin lempeästi.

Olin laittanut Harryn vasemman jalan kiinni lautaan ja seisoin pitäen häntä kädestä.
- Nyt on eka haaste eessä, meidän pitää mennä tolla ankkurihissillä, koska tuonne rinteeseen ei mee muita. Siinä ainoona haasteena on pitää itsensä tasapainossa, mutta mä lupaan pitää susta kiinni. Pelko paistoi pojan kasvoilta. Käskin pojan potkia vapaalla jalallaan ankkurin kohdalle, hän meni horjuvasti ja melkein kaatui.
- Nyt sun pitää työntää se sun haarojen väliin, sanoin virnistäen.
- Kumpi jalka sulla on vahvempi, kysyin liian myöhään, olin jo irrottanut toisen jalan.
- Oikea, hän vastasi jälleen hiljaa.
- Hyvä, tuut samoin päin, kuin mä, sanoin ja asetin itseni ankkurille.
- Tule vaan, sanoin lempeästi ja autoin hänet eteeni. Otin tukevan asennon jaloillani ja kiedoin käteni Harryn ympärille. Hissi alkoi liikkua allamme. Tunsin pojan kehon tärisevän omaani vasten. Aloin tuntea pientä kihelmöintiä etumuksessani. Ei helvetti Louis, ei nyt. Rykäisin.
- Haz, ihan rauhassa, mä pidän susta kiinni koko ajan. Jännitä sun jalkoja vähän, niin ne ei lähde mutkittelemaan, sanoin rauhoittavasti. Harry nyökkäsi, ja tunsin hänen rentoutuvan hieman.

Päästessämme rinteen päälle ohjasin Harryn istumaan viereeni, ja näytin hänelle, kuinka sitoa toinenkin jalka kiinni.
- Täällä on paremmat maisemat, kuin Kanadassa, totesin katsoen ympärilleni. Aurinko paistoi kirkkaasti yllämme, ja ympärillämme kohosivat Montanan kauniit vuoristot. Ponnahdin ylös ja katsoin Harrya, joka istui pelosta jäykkänä maassa tuijottaen kauhistuneena rinnettä alas.
-  Mä vaikka kannan sut täältä alas. Me kyllä päästään pois, sanoin yrittäen rentouttaa tuloksetta pelokasta poikaa.

- Tässä on tasasta, joten voidaan harjotella perusjutut.
Ojensin Harrylle käteni ja nostin hänet hitaasti ja varovasti pystyyn. Pidin häntä pystyssä ja katsoin hänen silmiinsä.
- Tärkeintä on, että sä oot rento, ja että sä löydät tasapainon. Sun pitää uskaltaa nojautuu aina reippaasti, etkä saa pelätä kaatumista. Kaikki kaatuu tässä lajissa, varsinki alussa. Mäki kaadun vieläkin, vaikka oon lautaillu vuosia. Tässä lajissa tulee mustelmia ja tää sattuu, mut tää on tosi hauskaa, ku tän oppii, kerroin hymyillen pojalle rohkaisevasti.
- Nyt aluks, laita polvet koukkuun ja selkä suoraks. Sitku päästän susta irti, laita kädet sivuille ja koita löytää tasapaino, neuvoin.
Hitaasti ja varovasti irrotin käteni Harrysta ja liikuin kauemmaksi. Poika pysyi yllättävän kauan pystyssä, kunnes hän kaatui takamukselleen maahan.
- Hyvä! Pysyit tosi hyvin pystyssä, hymyilin. Harry vastasi pienesti takaisin hymyyni.
- Nyt kato mua tarkkaan. Sä saat tän laudan liikkeelle nojaamalla eteenpäin, eli painat varpaita alaspäin sanoin, nojasin eteenpäin ja annoin laudan liukua muutaman metrin.
- Sitten, kun vauhti menee liian nopeeks tai haluut pysähtyä, sä nojaat taakseppäin ja nyt nostat varpaita, sanoin ja nojasin taakseppäin.
- Sitten sä laitat laudan kääntymään tälleen hitaasti, että saat ton laudan menemää suoraa alaspäin. Sitte siirrät painon vasemmalta kantapäiltä varpaille, niin kauan, että sä käännyt. Yrität siirtää pikkuhiljaa kummallekkin varpaille sen painon, ja sitten jarrutat, sanoin näyttäen samalla.
- Ymmärsitkö, kysyin ja menin takaisin Harryn luo. Hän nyökkäsi pienesti.
- Hei, älä ota tätä vakavasti, kukaan ei opi tätä päivässä. Nyt vaan hymyä huuleen ja nautitaan tästä ilmasta, sanoin nostaen hänet jälleen varovasti pystyyn. Harryn hymy leveni hieman, ja tällä kertaa se ulottui hänen silmiinsä asti. Irrotin oman lautani ja laitoin sen pystyyn lähimpään lumipenkkaan.
- Mä pidän susta kiinni koko tän ajan, sanoin ja otin häntä tukevasti käsistä.

Words can kill ||Larry Stylinson||Wo Geschichten leben. Entdecke jetzt