Words can kill ||Larry Stylinson||

10. Luku

| SO SMOL! Mutta hei kertokaapa kirjotusvirheistä ja oudoista lauseista |

~ Harry

Olimme katsomassa Annabelleä sohvalla. Louis makasi pää sylissäni pidellen kaksin käsin pienillä sormillaan kädestäni. Hymyilin typerästi katsellessani, kuinka poika säpsähti joka kerta kun Annabelle tuli ruutuun. Rakastin kauhuelokuvia ja olin nähnyt kyseisen elokuvan jo kerran aikaisemminkin. Louis taas, no Louis vihasi kauhuelokuvia, sillä ne pelottivat häntä ihan liikaa. Niin tekevät monet muutkin, kuuluin niihin harvoihin, jotka kestivät niitä. Rakastin niistä tulevia säväreitä. Yksinäisyyden aikana ne olivat ainoa asia, joka sai minut tuntemaan olevani elossa. Nainen istui Annabelle sylissään lattialla vuodattaen verta nuken päälle. Louis nosti kätemme silmilleen ja puristi silmänsä kiinni. Nostin varovasti vapaan käteni hänen pehmeille hiuksilleen ja aloin silitellä niitä. Louis käänsi päänsä tv ruudusta minuun päin ja hymyili. Ulko-ovi lennähti kolahtaen seinään eteisessä ja poika säpsähti rajusti.
- Pojat? Oletteko täällä? Louisin äiti huusi.
- Joo, olohuoneessa, Louis vastasi heikolla äänellä ja vetäytyi sylistäni viereeni. Jay käveli olohuoneeseen ja istuutui nojatuolille.
- Mitäs pojat on tänään tehny? hän kysyi katsoen tv ruutua, jossa edelleen pyöri Annabelle.
- Käytiin kävelemässä tuolla ulkona, oltiin vähän lumisotaa ja nyt katotaan tätä, Louis vastasi.
- Mulla on teille loppupäiväksi tekemistä, Jay sanoi hymyillen ja heitti kaksi lappusta eteemme.
Louis otti käteensä ja luki ne. Menin lähemmäs häntä ja luin ne myös. Kylpylälippuja.
- Ä-äiti ei kiitos, Louis kuiskasi tuijottaen syliinsä. Katsoin häntä kysyvästi.
- Kylläpäs Lou, sain nuo yhteistyökumppaniltani ilmaiseksi, eikä me isän kanssa ehditä työn takia niitä käyttämään. Olisi sääli, jos ne jäisivät käyttämättä.
- M-mutta äiti, sä tiiät kyllä, etten pysty tai halua, Louis kuiskasi ja yllätyksekseni huomasin kyyneleen kimaltelevan hänen poskellaan.
- Lou, eihän sulla ole mitään hätää Harryn kanssa, hän varmasti auttaa sua mielellään. Nyt mun pitää taas rientää, pitäkää hauska päivä pojat. Saatte sieltä kylpylästä uimahousunne, hän huikkasi rynnätessään takaisin ulko-ovelle.
- Lou, mikä on? kysyin hiljaa pyyhkäisten kyyneleen hänen poskeltaan.
- Vihaan uimista, oon ihan surkea siinä ja kerran olin todella lähellä hukkumista, hän vastasi hiljaa.
- En mäkään mikään paras ole, mutta sun äiti oli oikeessa, mä voin auttaa sua. Sä oot auttanu mua nii paljo, että nyt ois mun vuoro. Ei meidän tarvi siellä uida mitään kuntouintia, kun lillutaan vaan, sanoin hymyillen ja läimäisin häntä rohkaisevasti selkään.

Suihkutilassa minulla oli vaikeuksia pitää katsettani erossa Louisista. Seisoin viereisessä suihkussa, joten käännyin toisinpäin, ettei katseeni harhailisi. Punastuin pienesti, tämä tuntui niin oudolta. En ollut koskaan katsellut ketään tällä tavalla. Tunsin Louisin katseen selässäni pukiessani keltaisia uimahousujani ylleni. Punastuin vielä enemmän.

- Haz, mennäänkö? hän kysyi hiljaa ja tarttui toiseen käteeni varovasti. Käännyin ympäri ja hymyilin tuolle rohkaisevasti. Kävelimme käsi kädessä kasveilla koristeltuun valtavaan tilaan, jossa oli varmaan yli kymmenen erilaista allasta. Seinät olivat melkein kokonaan lasia. Ikkunoista avautui näkymät vuoristoihin ja rinteisiin. Kävelimme hieman eristyksissä olevaan altaaseen, jossa ei ollut ketään. Louis astui varovasti puristaen kädestäni altaaseen. Pian olimme molemmat altaassa. Uin muutaman vedon kauemmaksi Louisista ja pysähdyin. Louis tuli perässä.
- Osaathan sä, sanoin hymyillen.
- Heikosti.

Se tapahtui aivan yhtäkkiä. Olimme kävelemässä Louisin kanssa altaan toiseen päähän, kunnes yhtäkkiä tunsin askeleeni uppoavan syvemmälle. Alunperin vyötärölleni ulottunut vesi ulottuikin yli hartioideni. Katsoin ympärilleni, varoituskyltti oli kirjoitettu pienellä fontilla, kuinka typerää. Sitten tajusin, etten nähnyt Louisia missään. Pieni paniikki alkoi kasvamaan hitaasti sisälläni. Tottakai, hän oli minua lyhyempi, vesi oli paljon korkeammalla, kuin mihin hänen pituutensa riittäisi. Aloin haparoida vettä vieressäni. Pian tunsin pojan kehon käsissäni. Nostin sen varovasti ylös. Vedestä nousi vettä yskivä poika, jonka silmät olivat laajentuneet säikähdyksestä. Poika kietoi tärisevät kätensä ja jalkansa ympärilleni tiukasti. Puristin pojan kiinni itseeni.
- Anteeksi, anteeksi, anteeksi, en tiennyt, kuiskailin hätäillen.
Poika oli täysin lamautunut minua vasten. Lähdin kävelemään takaisin kohti matalaa päätä silittäen pojan selkää hellästi.
- Ei mitään hätää Lou, me ei mennä sinne enää, kuiskasin.
- K-kiitos Haz, kuulin heikon kuiskauksen korvassani.

Kun pääsin portaiden lähelle, päätin vain pidellä poikaa. Hän painoi kasvonsa kaulaani ja hänen märät hiuksensa kutittivat niskaani. Poika ei oikeastaan painanut paljon mitään, vaikka hänellä oli lihaksikas keho. Asiat olivat kääntyneet päälaelleen. Minä seisoin tässä panikoiva poika sylissäni, vaikka vielä edellisenä päivänä asiat olivat päinvastoin. Hitaasti poika irrottautui minusta ja hyppäsi veteen. Hän kuitenkin kietoi kätensä ympärilleni ja halasi minua tiukasti.
- Ootko sä kunnossa? kysyin huolestuneesti. Louis irrottautui halauksesta ja katsoi minua silmiin.
- Joo, oon mä.
Sitten hänen kasvonsa alkoivat hitaasti lähestyä omiani. Silmäni laajenivat yllätyksestä. Ei, ei suudelmaa. En minä osannut, en varmasti osannut. Pojan huulet olivat lähes koskettamassa omiani, kun työnsin hänet hellästi kauemmas ja pudistin päätäni. Loukkaantuneisuus välähti pojan kasvoilla.
- Okei, hän sanoi ja lähti kävelemään pois altaasta.
- Louis odota, mä en vaa pysty tähän vielä, okei?
Hän kääntyi ja nyökkäsi vetäen pienen hymyn huulilleen. Vastasin hymyyn ja lähdin hänen peräänsä.

Olimme lähdössä kohti suihkutiloja, kunnes kuulimme tutun äänen.
- Hyvä Zayn! Niall huusi vieressämme olevassa altaassa. Käänsimme molemmat katseemme ääntä kohti. Zayn ui jonkinlaiset kellukkeet päällään Nialin seisoessa vieressä ja taputtaessaan käsillään.
- Ni, Zayn? Louis kysyi hämmästyneesti. Poikien katseet kääntyivät meihin päin. Zayn punastui korviaan myöten.
- Mitäs vittua te siinä tuijotatte, alkakaa lähteä siitä, Niall tiuskaisi ja nosti keskisormensa ilmaan. Lähdimme kävelemään ja päästessämme suihkutilaan repesimme nauramaan. Se oli niin koominen näky.

~ Hellou taas. Jeij, sain kirjotettuu vihdoin tän luvun. Mä tiiän et tää oli tylsä ja tälleen ja lupaan lopettaa näitte urheilulajien läpikäymisen nyt tähän :D Mä vaan aina inspiroidun noista kuvista, mitä mun eteen sattuu. Ja älkää kysykö, mitä toi loppu oli, mä en tiedä... XD Muttajoo pahoittelen tän luvun pituutta, ensluku on sit taas pitempi.