Words can kill ||Larry Stylinson||

22. Luku

| Tää luku on teille: vaahtera dreamerrs   HouisxLarry
ja grandepirouette te ootte uskomattomia ja ihania ja teette kommenteillanne aina musta maailman onnellisimman ihmisen. Oikeesti. Kiitos. Teidän ja KAIKKIEN muidenkin votettajien ja kommentoijien ansioista mä jaksan kirjottaa tätä, jaksan innostuu tästä ja jaksan kaivaa inspistä joka puolelta. Ylhäällä olevassa kuvassa näette kotimme läheisen leikkipuiston. Se olkoon tapahtumapaikkamme. Muusana toimivat janikamm ja hänen siskonsa. ANTEEKSI, TÄMÄ ON TÄYSIN YLIVEJETTY LUKU. Ja ilmotus kirjotusvirheistä jos pistää silmään kiitos. |

~ Louis

Seurasimme Harrya piskuiseen sairaalahuoneeseen. Huomasin heti toisella sängyllä makaavan Liamin ja halusin rynnätä suoraan halaamaan häntä. Huomasin kuitenkin, että Harry meni viereisen sängyn vierelle. Sängyssä makasi punkkarilta vaikuttava poika, joka heitti ylävitoset Harryn kanssa. Otsani kurtistui. Mistä he tunsivat? Pojat alkoivat puhumaan niin hiljaisella äänellä, etten kuullut sanaakaan.
- Pojat mulla on teille kerrottavaa, Liam sanoi.

Päädyimme halaamaan Niallin ja Zaynin kanssa sängyllä makaavaa Liamia. Olin järkyttynyt. En ollut koskaan ajatellut, kuinka huonosti Liamin asiat olivat.
- Sitten kun ootte saanu halailtua tarpeeksi, niin tulkaa moikkaa mun ja Liamin uutta tuttavuutta. Tässä on Michael tai no, Mikey. Hän tulee meidän lukioon, kunhan pojat pääsee pois täältä, Harry sanoi korottaen ääntään.
- Jos vaan löydän jonkun paikan, jossa asua edes hetken pysyvästi, Mikey huomautti.
- Meillä on tyhjää ainakin nyt kun... nyt kun isää ei enää ole, Liam sanoi hiljaa.
- Mä voisin hankkia jonkun työn ja maksaa osani siitä, Mikey sanoi.
- Kuulostaa hyvältä, Liam sanoi hymyillen väkinäisesti.
Tunsin suurta tarvetta olla Liamin lähellä ja näyttää välittämiseni. Siksi hieroin hänen käsivarttaan niin kuin tein aina Harrylle. Olin surkea lohduttaja ja tiesin sen. Aloin pakostakin miettiä, kuinka helppoa elämäni oli ollutkaan. Minulla oli ollut kaikki.

Evoluutiota ohjaa valinta. Luonnonvalinta. Se on suotuisa vain tietyille eliölajeille. Se antaa toisen lajin kuolla ja toisen elää suotuisassa, ravinteikkaassa ympäristössä. Ehkä se sama valinta ohjaa ihmistäkin? Jotkut saavat kohtuullisen hyvän elämän, jotkut saavat kitua. Jotkut saavat hyvät geenit ja näyttävät hyvältä. Jotkut eivät saa niin hyviä. Joitakin valinta ei vain suosi. Niin se vaan menee ja sen pitääkin mennä, vaikka se olisi kuinka väärin.

Katseeni siirtyi Michaeliin, hänen paljaat käsivartensa olivat täynnä arpia. Silti poika nauroi jollekin Harryn sanomalle jutulle. Katselin Harryn kauniita, hymyileviä kasvoja. Minun tarvitsi olla vain hänen kanssaan ja näyttää välittämiseni. Kuinka monelle ihmiselle riittäisi pelastukseksi pelkkä aito välittäminen? Miksi ihmiset olivat niin julmia ja välinpitämättömiä toisilleen? Mistä tietää mikä tarina toisella on takanaan tai kuinka paha olo hänellä on? Jos olet tarkka, näet sen hänen kasvoistaan ja eleistään. Jos olet tyhmä, huomaat sen ja olet välittämättä. Jätät sen omaan arvoonsa. Suljet sen pois mielestäsi. Olet välinpitämätön.

*Pieni aikahyppy muutaman viikon päähän*

Makasimme kaikki Liamin luona, osa lattialla, osa hänen pienellä mustalla nahkasohvallaan. Liam ja Mikey olivat päässeet pois sairaalasta. Se oli ollut yksi suuri työmaa. Kummallakaan pojista ei ollut huoltajia, molemmat olivat yrittäneet itsemurhaa ja heidät olisi pitänyt päästää asumaan kahdestaan. Lopulta äitini oli lupautunut heidän "huoltajakseen" ja luvannut, että käy heidän luonaan tasaisin väliajoin. Pojista oli tullut hyviä kavereita muutaman viikon aikana. Myös Harrysta ja Mikeysta oli tullut kuin ylimmät ystävykset. Olin ehkä hieman mustasukkainen, vihasin itseäni. Ensin olin mustasukkainen Niallista, vaikka tämä tälläkin hetkellä paini Zaynin kanssa lattialla kikattaen. He olivat erottamaton pari. Sitten olin mustasukkainen Mikeystä. Oikeasti, hänestä, vaikka hän oli julistautunut heteroksi. Okei, hän sanoi silti olevansa vähän homo. Tuijotin kateellisena Harrya ja Mikeytä, jotka läpsivät toisiaan ja nauroivat. Makasin sohvalla Liamin kanssa. Käänsin katseeni vaaleanruskeaan kattoon.
- Liam?
- Mmh?
- Ootko sä kunnossa?
- Joo, aikalailla. Tarvisin vaan jotain muuta ajateltavaa, joka veis hetkeks ajatukset pois kaikkialta. Mun pää kohta räjähtää, kun näitä ajatuksia on niin paljon ja jokanen niistä vaan vaanii mua.
Minun ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, kun jo tiesin, mitä tehdä.
- Hei pojat! Nyt lähetään vähän tuulettumaan ja pitämään hauskaa. Laitatte kaikki ulkovaatteenne päälle ja tuutte sitten tänne. Tää päivä vietetään Tommo-tyylillä! huusin ja pomppasin ylös sohvalta.
- Oh baby jeah! Harry huusi ja sai kaikki nauramaan.