Soturikissat - Emoton Pentu

Luku 10

Viimapentu avasi silmänsä, kun aamuauringon ensisäteet sokaisivat hänen siniset silmänsä pentutarhan suuaukosta. Hän nousi istualleen ja suki sotkuiseksi menneen turkkinsa. Kukaan muu ei ollut vielä herännyt.

Äkkiä kuitenkin pesän toisesta päästä alkoi kuulumaan pientä ininää. Viimapentu katsahti sinne päin ja näki neljä pentua painautuneena kiinni emonsa turkkiin.
Ainiin! Kipinäturkkihan synnytti yöllä pentunsa, Viimapentu oli ollut unohtaa. Ruostepentu, Vaahterapentu, Ruskapentu ja Hiekkapentu.

Viimapentu katsahti toisaalle juuri, kun Kipinäturkki alkoi syöttämään pentujaan. Hetkeksi vikinä loppui, mutta alkoi äkkiä uudestaan. Viimapentu murahti hiljaa ja tassutti pesän suuaukolle auringonkajoon, sillä ei kestänyt pienten pentujen valitusta.

"Viimapentu?" Kipinäturkki kutsui yllättäen. "Tuota.. viitsisitkö hakea Haukkahämyn, nyt kun olet jo jalkeilla? Maitoa ei nimittäin tule", naaras pyysi huolta äänessään.
Viimapentu nyökkäsi hyvillään siitä, että sai tekemistä ja katosi pesästä.

Haukkahämy oli jo varhain hereillä ja lajitteli nyt yrttejään siististi kasoihin.
"Haukkahämy? Kipinäturkki kertoi, ettei maitoa tule", Viimapentu naukui parantajalle juostuaan tämän pesälle.
Kolli kääntyi katsomaan punavalkeaa naarasta ja otti sitten hampaisiinsa joitakin lehtiä.

"Unohdin antaa purasruohon lehtiä Kipinäturkille synnytyksen jälkeen, mutta niiden pitäisi lisätä maidon tuloa", parantaja maukui ja ojensi kimpun Viimapennulle. "Viitsisitkö viedä nämä hänelle? Lehdet pitää vain pureskella, ei muuta."

Viimapentu nyökkäsi ja otti lehdet hampaisiinsa. Ne tuntuivat kummallisen karvaisilta kieltä vasten.
Sitten hän juoksi takaisin pentutarhalle ja neuvoi Kipinäturkkia pureskelemaan lehdet. Kuningatar kiitti ja Viimapentu tassutti takaisin vanhempien pentujen seuraan, jotka olivat jo heränneet.

"Viimapentu! Missä kävit?" Huurrepentu ponnahti ylös makuualuseltaan.
"Vein vain Kipinäturkille vähän yrttejä, kun hän niitä pyysi", Viimapentu vastasi.
"Ai tuleeko sinusta joku parantajaoppilas?" Hallapentu kiusoitteli.
"Ei kai.... tai no, sinähän sen itse päätät..." kaikki naaraat katsahtivat sopertavaan Yöpentuun.
Sitten Hallapentu väläytti Viimapennulle mitä-minä-sanoin -ilmeen, mutta Viimapentu ei ymmärtänyt, mitä hän sillä tarkoitti.

"Parantajaoppilas? Ömm.... ei kai yrtit ole minulle niin tärkeitä, tai..." naaras takelteli. "No en minä tiedä!"
Viimapentu huiski hännällään turhautuneena. Pitikö hänen nyt osata päättää jotakin tällaista?

"Ei sinun tarvitsekaan. Suurimmasta osasta pennuista tulee sotureita, mutta sinullahan vielä kaksi kuuta aikaa päättää, ennen kuin sinusta tulee oppilas, ja kyllä vielä soturinakin voi siirtyä parantajantehtäviin, jos siltä tuntuu, mutta se on harvinaisempaa", Sulkaturkki liittyi keskusteluun.
Viimapentu nyökkäsi helpottuneena. Ei hänen tarvinnut vielä osata päättää mistään asioista. Vasta kun hän olisi oppilas, tai miksei soturikin.

"Viimapentu varo! Huiskit kohta Ruskapennulta korvat päästä!"
Viimapentu katsahti äkkiä tuiman näköiseen Kipinäturkkiin ja tajusi lopettaa levottoman liikehdintänsä.
"Anteeksi", hän pahoitteli.
"Tehän voisittekin jo mennä aukiolle nyt kun olette hereillä. Tänne alkaa tulemaan toden teolla jo vähän ahdasta", Sulkaturkki komensi.
Kuningattaren pennut Viimapentu vanavedessään katosivat nopeasti pesästä.

"Ainiin! Meidänhän piti esitellä sinulle leiriämme", Huurrepentu muisti, kun he saapuivat auringon valaisemalle aukiolle.
"Mutta nyt on minun vuoroni, sinä näytit viimeksi!" Yöpentu naukaisi.
"Mutta mehän voimme mennä kaikki yhdessä", Huurrepentu ehdotti. "Eikö niin, Hallapentu?"
Hallapentu ei näyttänyt olevan yhtä innoissaan ideasta. "No mennään sitten", naaras naukaisi kuitenkin.