Soturikissat - Emoton Pentu

Luku 19

"Varjoklaanin hajua löytyi taas mailtamme, aina vain syvemmältä joka kerta", musta kollisoturi, nimeltänsä Laikkuhammas raportoi Suotähdelle.
Viimatassu oli ollut mukana partioimassa, ja pystyi todistamaan kokeneemman soturin väitteet todeksi. Jotenkin se oli ajatuksena aivan kamalaa, mutta totta. Että varjoklaanilaiset olivat vajonneet niin pohjalle, että tunkeutuivat toisten maille, mutta periaatteessa, oli sille syykin, sillä ainakin mitä Viimatassu oli nähnyt satunnaisissa partioissa, sillä ei ollut päässyt viime kokoontumiseen, olivat varjoklaanilaiset erittäin luisevia ja nälissään. Riistavarkauksia oli kuitenkin jatkunut useita kertoja noin kuu sitten sataneen lumen jälkeen. Suotähti oli ehtinyt kerran jo käydä kuulustelemassa Varjoklaanin päällikköä Kyytähteä, joka oli kuitenkin kiistänyt soturiensa teot ja häätänyt partion matkoihinsa. Tälläkertaa Suotähti näytti kuitenkin erittäin vihaiselta. Vaikka Viimatassu ei jaksanutkaan enää kuunnella päällikön ja vanhempien sotureiden neuvottelua, hän oli varma, että taistelu olisi tulossa. Siinä ei kyllä sinänsä olisi mitään järkeä, sillä Myrskyklaanikin oli lehtikadon heikentämä, mutta jos he saisivat sillä varkaudet loppumaan, kannattaisi silloin edes yrittää.

Arveluksissaan naarasoppilas oli oikeassa, sillä seuraavana hetkenä Suotähti loikki juuri Suurkivelle ja ilmoitti näyttävänsä niille hiirenaivoille kyntensä. Mukaan lähtivät Suotähti itse, varapäällikkö Varishammas, Suotähden veli Karhunvatukkajalka, tuoreet soturit Keloloiste, sekä tämän sisko Haapalehti, Käärmekynsi sekä Nopsapilvi, Viimatassu ja Aamutassu. Viimatassu huomasi tyrmistyksen pesätovereidensa Hallatassun ja Yötassun kasvoilla heidän kuullessaan, etteivät päässeet mukaan.

"Muut jäävät vartioimaan leiriä", päällikkö naukaisi vielä ja loikki sitten alas johtamaan taistelupartion metsään.

Hetken odottelun jälkeen rajan takana näkyi liikettä. Myrskyklaanin soturit ja oppilaat olivat piiloutuneet aluskasvillisuuden sekaan omalle reviirilleen väijymään, kun vihollinen tulisi kohdalle. Varjoklaanilaiset näyttivät kumman huolettomilta lähestyessään rajajokiuomaa. He olivat tehneet sen niin monta kertaa, että olivat tottuneita tehtävään.

Vain muutaman varovaisen vilkaisun jälkeen vihollisklaanilaiset marssivat itsevarmasti ja hiljaa rajan yli. Sitten oli vain odoteltava päällikön merkkiä hyökätä. Ei sitä kylläkään kauaa tarvitsisi odottaa, sillä varjoklaanilaiset huomaisivat heidät lähes heti sen jälkeen, kun olisivat alkaneet etsiä riistaa.

Suotähden merkin nähtyään Viimatassu ja muut taistelupartion jäsenet syöksyivät esiin ja ryhtyivät hyökkäykseen. Varjoklaanilaispartiossa oli ainakin varapäällikkö Vaahteralehvä, sekä kolme muuta kissaa. Jotenkin oli syyllisyydentuntoista, että myrskyklaanilaisia oli noin puolet enemmän, muttei nyt ollut säälimisen aika, taistelemaanhan tänne oli tultu.

"Eikö meidän kannattaisi vain perääntyä", Viimatassu kuuli erään vaalean kellanpunaisen kollin murahtavan varapäällikölle taistelun keskeltä.
"Haluatko näyttää muka heikolta, Tuikesade? Jos välttämättä haluat paeta, hae leiristä taistelupartio", Vaahteralehvä sihahti ja keskittyi taas taistelemaan Käärmekynttä ja Nopsapilveä vastaan. Tuikesateeksi kutsuttu nuori varjoklaanilaiskolli näytti silmänräpäyksen ajan epäilevältä, mutta luikahti sitten ketterästi pakoon myrskyklaanilaisia perässään. He eivät kuitenkaan kehdanneet ylittää Varjoklaanin rajaa, vaan päästivät soturin menemään.

Viimatassu oli seuraillut tilannetta vierestä, sillä uskoi olevansa vain tiellä, jos liittyisi taisteluun. Varjoklaanilaisia oli niin vähän. Naaras katsahti oikealle ja huomasi myös toimettoman Aamutassun ilmeisesti samoissa tunnelmissa missä hänkin.

Viimatassu hypähti jaloilleen lunta pöllyttäen, kun leiristä saapunut varjoklaanilaispartio liittyi taisteluun.  Mukana olivat nyt päällikkö Kyytähti, Tuikesade, sekä viisi jotakin Viimatassulle tuntematonta kissaa. Siinä vaiheessa ei kannattanut enää jahkailla, sillä vastustajia kyllä löytyisi.