Soturikissat - Emoton Pentu

Luku 26

Viimaruusu tuijotti Hallaliekkiä hievahtamatta. Hän oli jämähtänyt paikoilleen eikä onnistunut liikkumaan. Ruumis oli soljunut Kuusiaukion lammen vedenrajaan ja lakkaamaton veritulva värjäsi vettä parhaansa mukaan tumman punertavaksi.

Viimaruususta tuntui, että hän olisi sokeutunut hetkeksi tai ollut unessa. Yhtäkkiä hän vain näki edessään epäselviä, mustia, punaisia, verisiä kuvia ja kuuli korvissaan Ruskatassun enteen: "Väärä kissa nousee suureen valtaan, mikä paha enne on. On taisteltava, muuten ei selvitä voi. Veri virtaa lampeen punertavaan - vaan kuka sinne kuolla saa, on se arvoitus ainiaan."

Ja sitten vain yhtä yhtäkkiä kuin äskenkin naaras ymmärsi sen, tai sitten Tähtiklaani oli vain jotenkin laittanut hänet ymmärtämään. Väärä kissa valtaanpääsyssä tarkoitti mitä ilmeisimmin Varistähteä, taistelu taas... Merkitsikö se todella hänen ja Hallaliekin taistelua? Viimaruusu ei uskonut sitä. Ehkä se oli kuvainnollinen tai merkitsi jotakin suurempaa, kuten vaikka Myrskykkaanin ponnistelua väärää päällikköä vastaan. Verilampi nyt ei voisi olla ilmeisempi, se nyt eli hiljaista elämäänsä hänen sielunsa silmien edessä para-aikaa. Arvoitus jonkun tietyn kissan kuolemasta kuulosti sekin ehkä hieman oudolta. Ei enne ollut Viimaruususta ja Hallaliekistä kirjoitettu. Ehkä arvoitus merkitsi pikemminkin jotakin varapäällikkyyteen liittyvää, että vääränlainen varapäällikkö kohtaisi kohtalonsa verilammessa? Kysymyksiä oli monia, muttei Viimaruusu siihen seisoskelemaan voinut jäädä. Hän ravisti päätään ja päätti sitten poistua paikalta mahdollisimman nopeasti, tosin hoippuvin askelin.

Myrskykkaanin ja Varjoklaanin rajajoella naaras muisti äkisti kehäkukat, joilla hän oli kerran pelastanut Yötuulen.
Pakkohan niitä  siellä on vielä muutama olla!  hän ajatteli, mutta tajusi sitten tyrmistyksekseen, ettei vain muutama riittäisi. Hän oli jo nyt vuotamassa pahan päiväisesti verenhukkaan, eivätkä tulehduksetkaan olisi olleet mukavia.

Pian soturi löysikin muutaman kukan ja laittoi niitä pahimpiin vammoihinsa. Sen jälkeen oli hänen kuitenkin tyydyttävä myös keräämään itselleen valtaisan määrän hämähäkinseittiä, sillä niitä todellakin tarvittiin.

Sen tehtyään auringon jo noustua, Viimaruusu lähes hätääntyi tajutessaan, että pian aamupartio huomaisi hänet. Hän keksi nopeasti loikkia ylös kivivyörymää Kuulammelle, jotta ei vain olisi kenenkään reviirillä. Naaras päätti vielä levätä Yötuulen löytämässä luolassa, jotta saisi voimia lähteä jonnekkin, ei hän vain tiennyt minne.

Viimaruusu heräsi aurinkohuipun aikaan ja koki jo olonsa jokseenkin paremmaksi. Hän asteli ulos tuulenvireeseen ja mietti, minne menisi, mistä löytäisi itselleen uuden kodin.
Jos pääsisin tuonne ylös... hän tuumaili ja käännähti kannoillaan. Ehkäpä vuorenrinnettä voisi kokeilla?

Naaras juoksi harmaata kalliota päin saadakseen vauhtia, ja loikkasi sitten vuoren seinämää päin. Hän yritti hapuilla edes jostakin otetta käpälillään ja kynsillään, mutta hän vain liukui takaisin maahan. Tarkemmin tarkasteltuaan oli vähän kauempana kieleke, jolla saattoi seistä. Sinne olisi tähdättävä, jotta sieltä voisi sitten loikata nurmelle, joka hapsotti laakson seinämien yli pehmoisen ja houkuttelevan näköisenä. Olisiko Viimaruusu kenties ensimmäinen kissa, kuka olisi koskaan poistunut klaanireviireiltä tuonne ylös?

Naaraan tuli yrittää kiipeämistä niin monta kertaa, ettei hän osannut edes laskea. Mutta kuitenkin, viimeinkin, monen epäonnistumisen, turhautumisen, läheltä hipaisun ja yrittämisen jälkeen hän pääsi kuin pääsikin kielekkeelle, jolle hän oli halunnut. Voitonriemu hyytyi kuitenkin nopeasti, kun Viimaruusu katsoi alas ja näki siellä lukuisia määriä piikikkäitä ja teräviä kiviä, jotka voisivat lävistää kissan kuin kissan hetkessä. Juuri näistä kummallisista kivistä olivat Piikkivuoret alun alkaenkin saaneet nimensä, ja nyt soturi oli itse todistamassa sen nimen todellista karmeutta. Hänellä olisi vain yksi yritys, ja sitten hän joko lävistäisi itsensä teräaseella tai onnistuisi tehtävässään ja pääsisi toiselle puolen, vehreälle, koskemattomalle nurmelle.