Soturikissat - Emoton Pentu

Luku 13

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne Suurkiven alle klaanikokoukseen!" Suotähti huusi.

Oli kulunut kaksi auringonnousua hyökkäyksestä, ja Viimapennusta tuntui viimein, että nyt tapahtuisi jotakin suurta.

Kaikkien kissojen saavuttua Suotähti aloitti puhumaan. "Taistelu oli meille kaikille raskas, ja kunnioitamme Sulkaturkin muistoa yhä sydämmissämme", hän sanoi surullisella äänellä.
Monet surivat edelleen kuningatarta, etenkin Yöpentu ja Hallapentu. Mutta oli tottakai myös Viimapentu hyvin surullinen. Kuin hän olisi nyt menettänyt emonsa kolmesti: biologisen emonsa, jonka olemassaolosta hän ei edes tiennyt tai muistanut, Tuuliklaanin parantajan, jota hän luuli oikeaksi emokseen, vaikkei tiennyt tästä muuta kuin pelkän yrttimäisen tuoksun, ja nyt vielä Sulkaturkin, joka oli toiminut tälle kuin ottoemona.

"Mutta-" kaikki nostivat korvansa pystyyn ja odottivat mitä muuta Suotähdellä oli sanottavanaan, "Myrskyklaani on yhä vahva, ja todistamme sitä nimittämällä kaksi uutta oppilasta! Astukaa eteeni, Hallapentu ja Yöpentu", naaras jatkoi pirteämmin.

Viimapentu näki, että edelleen surun murtamat sisarukset emonsa kuolemasta, onnistuivat silti röyhistämään rintansa ylpeydestä ja hymyillä klaanitovereilleen, vaikka silmistä erittui vielä surun häivä. Viimapentu oli onnellinen pesätoveriensa puolesta, mutta silti koki särkevää tunnetta, kun he eivät nukkuisi enää samassa pesässä hänen kanssaan. Naaras huokaisi ja keskittyi taas kuuntelemaan.

"Hallapentu, olet elänyt klaanissa kuusi kuuta ja nyt on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä siihen päivään, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoot sinua Hallatassuksi!" Suotähti lausuu muodolliset nimitysmenojen sanat. "Mestariksesi tulee Nopsapilvi!"
Sen jälkeen päällikkö kääntyi eteen saapuneen harmaavalkoläikykkään naaraan puoleen: "Nopsapilvi, olet valmis ottamaan ensimmäisen oppilaasi. Olet saanut hyvää koulutusta Varishampaalta, ja olet osoittanut olevasi voimakas ja oikeudenmukainen. Odotan, että siirrät kaiken tietosi Hallatassulle."

Nopsapilvi ja Hallatassu koskettivat neniä ja siirtyivät sitten aavistuksen syrjemmälle katselemaan Yöpennun nimitysmenoja.

"Yöpentu, olet elänyt klaanissa kuusi kuuta ja nyt on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä siihen päivään, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoot sinua Yötassuksi! Mestariksesi tulee Aurinkoaskel", Suotähti maukui. "Aurinkoaskel, olet valmis ottamaan uuden oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta Apilavarrelta, ja olet osoittanut olevasi ystävällinen ja uskollinen. Odotan, että siirrät kaiken tietosi Yötassulle."

Sitten myös Yötassu ja Aurinkoaskel koskettivat neniään kaikkien kissojen hurratessa: "Hallatassu! Yötassu! Hallatassu! Yötassu!"

Nyt Yötassu on sitten oppilas. Hänellä olisi harjoitustuokioita ja oppilaitten hommia, hän leikkisi omien pesätovereidensa kanssa ja yöpyisi oppilaitten pesässä... Viimapentu mietti haikeasti hurrausten loppuessa ja kissojen tungeksiessa onnittelemaan uusia oppilaita.

Viimapentu odotti, että kissoja alkoi hälvetä, ennen kuin menisi onnittelemaan Yötassua. Naaras lähti kävelemään ystävänsä luokse, mutta juuri silloin viimeisetkin soturit väistyivät, ja hän näki Aamutassun juttelemassa kollin kanssa. Näky pysäytti Viimapennun käpälät niille sijoilleen. Hänelle tuli orpo olo, sillä tajusi Yötassun olevan nyt oppilas ja olevan tästä lähin vain oppilaiden kanssa. Tai niin naaras ajatteli. Viimapentu turhautui ja käännähti kannoillaan ympäri lähteäkseen kävelemään takaisin pentutarhalle.
Hänen askeleensa kuotenkin pysäytti nauku: "Viimapentu?"

Viimapentu käänsi päätään äänen suuntaan ja näki Yötassun katselevan häntä odottavasti muutaman ketunmitan päästä. "Etkö tulekaan onnittelemaan?"
Naaras hymähti ja tassutti takaisin vastanimetyn oppilaan luokse.

"Minä luulin, että sinä juttelit Aamutassun kanssa", Viimapentu mutisi, eikä ollut varma kuuliko sitä kukaan.
"Mutta onnea", punavalkea naaras naukaisi Yötassulle, joka heilautti korviaan vastaukseksi.

Hetken kaikki istuivat kiusallisesti hiljaa.
"Aamutassu!" jonkun huuto rikkoi hiljaisuuden. Se oli Aamutassun  mestari, Kyyhkytuuli, joka huhuili oppilastaan. "Tule, mennään metsästyspartioon!" Harmaa naaras naukui ja seurasi meripihkanvärisellä katseellaan Aamutassun tuloa. Oppilaasta huomasi, että hän olisi mielummin jäänyt juttelemaan Yötassun kanssa.

"Miksei minustakin voi tulla jo oppilasta?" Viimapentu puki ajatuksensa sanoiksi ja tajusi vasta sen jälkeen, että oli sanonut ne ääneen.
"Malta odottaa vielä vähän alle kuu. Ja se aika menee nopeammin kuin luuletkaan!" Yötassu naukaisi ja katseli sinisillä silmillään punavalkeaa naarasta, joka ei ollut vieläkään irroittanut katsettaan Aamutassun katoavasta hännänpäästä. Tämä vain tuhahti vastaukseksi.

"Yötassu! Mennään nyt kiertämään reviirin rajat", Aurinkoaskel kutsui Yötassua keskeyttäen kaksikon jutustelut.
"No, hei sitten", Viimapentu naukaisi haikeasti. "Nähdään sitten joskus kun palaat."
"Illalla varmaan." Yötassu huiskautti häntäänsä hyvästiksi ja lähti kellanpunaisen mestarinsa perään loikkien jännityksestä.
Viimapentu jäi vain tuijottamaan piikkihernetunneliin katoavaa oppilasta häviäväksi hetkeksi.

Yötassun kadottua naaras katseli ympärilleen ja näki muutaman ketunmitan päässä Hallatassun juttelemassa vaaleanruskeille sisaruksille, Haapatassulle ja Kelotassulle. Ruostepentukin oli ilmeisesti ollut myös mukana, sillä hän oli nyt juoksemassa Viimapentua kohti Hallatassun luota.

"Viimapentu!" ruosteenpunainen kolli pysähtyi naaraan eteen tasaamaan hengitystään. "Oletko sinä muka kulkukissa? Hallatassu kertoi."
Minä arvasin, että hän vielä kertoo Ruostepennulle! Viimapentu ajatteli vihaisesti.
"Olin minä, mutten enää!" naaras murisi. Hän oli varma, että heti seutaavaksi Ruostepentu menisi kertomaan sisaruksilleen juuri, kun heistä ja Viimapennusta alkoi tulemaan ystäviä.

Ja niin hän itseasiassa tekikin.

Ruostepentu ei jäänyt pidemmäksi aikaa juttelemaan, vaan säntäsi heti taas muutaman ketunmitan päässä olevien Ruskapennun, Vaahterapennun, Hiekkapennun ja heidän emonsa Kipinäturkin luo.
Viimapentu katseli kollin perään murhaava katse silmissään, kunnes tajusi poistua aukiolta pentutarhaan ennen, kuin Kipinäturkin pennut alkoivat tykittelemään hänelle kysymyksiä, vaikka toisaalta, miten se asiaa auttaisi?

Pentutarhassa oli tuntunut viimeisen kahden auringonnousun ajan tyhjältä ilman Sulkaturkkia, ja nyt varmasti seuraavina öinä vielä tyhjemmältä ilman Yötassua ja Hallatassua. Viimapentu kävi sammalilleen makuulle ja vain odotti, milloin Vaahterapentu, Ruskapentu, Hiekkapentu ja mahdollisesti myös Ruostepentu virtaisivat sisälle kysymysten virran vietävinä.

Ja sieltä he pian tulivatkin värikkäät silmät leiskuen ja jarruttivat Vuumapennun makuualusen eteen.
"Miksi et ole kertonut, että olet kulkukissa!" Vaahterapentu naukaisi tiukasti.
"Siksikö sinä väitit, että olet käynyt Kuusiaukiolla?" Ruskapentu kysyi vihreät silmät roihuten.
"Siksikö korvasi ovat noin repaleiset? Kuin kettu olisi sinua kynsinyt, hyi!" Hiekkapentu säesti.
Kaikki nostivat ylähuultaan inhosta ja paljastivat terävät hampaansa siinä, missä Viimapentu hautasi päänsä käpäliin ja yritti sulkea korvansa ilkeiltä kysymyksiltä.
Ja kaikki se oli yksin Hallatassun syytä!
Tai no myös Ruostepennun mutta enemmän silti Hallatassun.

Viimapentu halusi syyttää asiasta Hallatassua, joka kokoajan syytti häntä siskonsa kuolemasta, vaikka olikin nyt lähiaikoina syytellyt emonsa kuolemasta myös Ruostepentua ja tietysti myös itseään.
Naaras ei ymmärtänyt, miten joku kissa voisi sietää Hallatassua siskonaan, tai no Yötassun oli vähän niin kuin pakko. Välillä Viimapennusta tuntui, että Yötassu ja Hallatassu voisivat olla hänen sisaruksiaan. Paitsi tuskin hänellä olisi sitä tunnetta seuraavaan kuuhun, kun he nukkuivat eri pesissä, missä ikäero korostui.

Sitten Viimapennun ajatukset harhailivat taas nykyhetkeen ja hän kuuli pesätoveriensa huudot korvissaan entistä julmempina. Viimapennusta tuntui, että alkaisi melkein itkeä, joten hautasi päänsä vielä syvemmälle käpäliin. Kuinka vain puolitoista kuuta vanhat Kipinäturkin pennut osasivatkin satuttaa häntä näin sanoillaan? Kuinka he saattoivat kohdella häntä näin?

Ja se oli yksin Hallatassun syytä!