Hallatassu sai iskettyä Viimatassua päähän, ja tämä oli menettää tasapainonsa, mutta selkosi onneksi nopeasti ja osasi valmistautua seuraavaan iskuun. Oli kulunut kaksi kuuta Viimatassun nimitysmenoista ja hän oli päässyt sinä aikana kumpaankin kokoontumiseen, joissa oli yrittänyt epätoivoisesti taas etsiä emonsa hajujälkeä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Loput ajasta olikin sitten kulunut Levätassun ja muiden oppilaiden kanssa, muttei se niin paljoa Viimatassua harmittanut.
Hallatassu osasi kieltämättä hämätä hyvin, ja tämän kanssa taistellessa piti pitää aina korvat ja silmät auki, jotta pysyisi vauhdissa. Viimatassu oli kyllä kova harhailemaan ajatuksissaan jonnekkin aivan muualle, mikä lopulta saattoi koitua kohtalokkaaksi. Nytkin hän huomasi sen, kylläkin aivan liian myöhään, että oli menettänyt keskittymisensä ja Hallatassu oli jo voittamassa. Hän kuitenkin yritti vielä, keräsi voimansa ja karisteli lumivalkeaa oppilasta kimpustaan, mutta juuri silloin Hallatassu töytäisi häntä taas maahan ja hän tiesi olleensa hävinnyt.
Jos olisin saanut edes vähän enemmän voimaa, olisin nitistänyt Hallatassun! Aivan varmasti, Viimatassu ajatteli. Pitää vain jatkaa harjoittelua, ja Käärmekynsi kyllä osaa pitää siitä huolen.
Naaras oli kuluneina kuina huomannut, ettei jänen mestarinsa ollut enää yhtään niin paha, kuin vaikka hänen ensimmäisissä taisteluharjoituksissaan. Kaikkeen tottuisi aikanaan. Viimatassu Käärmekynteen ja toisinpäin. Ehkä siihen vaikutti myös se, ettei hän kokenut enää olevansa pieni mitätön pentu suuressa klaanimaailmassa juuri oppilasnimen saaneena, vaan nyt hän uskalsi jopa välillä väitellä ja keskustella paremmin mestarinsa kanssa.
"Loistavaa, Hallatassu!" Nopsapilvi, Hallatassun harmaavalkoinen mestari maukui keskeyttäen Viimatassun ajatukset. Hän oli vajonnut sinne taas. Koko muu elämä tuntui keskeytyvän aina välillä, ja sitten sitä taas havahduttiin johonkin asiaan ja pitäisi yritää seljota nykyhetkeen.
"Eikä sinunkaan oppilaasi hullummin taistellut", naarassoturi lisäsi enemmän Käärmekynnelle kuin itse Viimatassulle heidän lähtiessään kävelemään takaisin leiriin.
Miksi sinä osoitat minuun liityvät kehut Käärmekynnelle, etkä suoraan minulle? Oppilas ihmetteli. Häntä oli myös aavistuksen mietityttänyt ja ehkä jopa häirinnytkin mestarien lakkaamaton kuiskuttelu ja jupina hänen ja Hallatassun taistellessa, kuin Nopsapilvi ja Käärmekynsi olisivat arvioineet heidän jokaista hännänliikettään ja korvan heilautustaan.
Ruskapentu tuli oppilaita vastaan piikkihernetunnelissa erittäin innokkaasti pomppien.
"Minä saan auttaa Haukkahämyä yrttien kanssa!" pieni kolli naukui. "Nyt minä vien nämä lakastuneet lehdet pois!"
"Eikös se ole parantajaoppilaiden hommaa?" Hallatassu naksautti ja virnisti.
Viimatassu tönäisi tätä kylkeen merkiksi olla pilaamatta pennun iloa, mutta vanhempi oppilas käsitti sen väärin ja tönäisi häntä takaisin ärsyyntynyt ilme kasvoillaan. Naaras horjahti vähän, mikä hermostutti tätä vielä enemmän. Siinä vaiheessa Ruskapentu oli jo loikkinut takaisin parantajanpesään pois oppilaiden jaloista.
"Etkö pysy edes pystyssä tuollaisesta? Vaikutit harjoituksissa sentään vähän haastavammalta", Hallatassu naurahti.
Viimatassu väläytti valkoiselle naaraalle hampaitaan ja oli jo valmiina kostamaan, mutta juuri silloin klaanin varapäällikkö Varishammas saapui heidän luokseen.
"Älkääpäs riehuko siinä!" musta sinisilmäinen kolli määräsi. "Itseasiassa siitä hyvästä saatte mennä vielä metsälle kasvattamaan tuoresaaliskasaamme."
"Ihan totta ei me..." Hallatassu yritti vielä isälleen, mutta varapäällikön katse pysyi kylmänä ja naaraan ääni hiipui. Oppilas murahti tyytymättömästi, mutta tottelevaisesti lähti kuitenkin taas metsään. Viimatassu tuli nopeasti perässä, sillä ei halunnut jäädä yhtään sen pidemmäksi aikaa Varishampaan seuraan. Hän ei voinut käsittää, miten Keloloiste oli sietänyt varapäällikköä mestarinaan. Mutta toisaalta, ehkä kaikki muutkin ajattelivat niin hänestä ja Käärmekynnestä.
Metsään saavuttuaan Hallatassu pysähtyi.
"Jos mielit soturiksi, kannattaa saada paljon saalista, joilla ruokkia klaani", hän irvaili, muttei Viimatassu ymmärtänyt, mitä hän ajoi sillä takaa. "Tai niin minä ainakin teen, niin pääsen soturiksi ennen sinua!"
Viimatassu tuhahti. Kuinka Hallatassu saattoi miettiä vielä soturiksi pääsyä, kun hänen koulutuksensa oli kestänyt vain vajaa kolme kuuta? Hänellä olisi siis noin puolet koulutuksesta vielä jäljellä! Sitäpaitsi Viimatassu oli Hallatassua melkein kuun nuorempi, joten saattoi hyvinkin olla mahdollista, että Hallatassu nimitettäisiin ennen häntä.
"Mutta sinähän olet melkein kuun minua vanhempi, joten mitä väliä sillä etenkään nyt on?" Viimatassu puki ajatuksensa sanoiksi, mutta Hallatassu oli siinä ajassa ehtinyt jo loikkia jonnekkin muualle saalistamaan.
Ihme kiire hänelläkin on, punavalkea naaras mietti ja lähti sitten vastakkaiseen suuntaan, sillä ei halunnut pysytellä vapaaehtoisesti alituisesti kiusoittelevan Hallatassun seurassa.
Viimatassu kyyristyi vaanimisasentoon huomattuaan hiiren erään puun juurakossa. Hän muisteli ensimmäistä metsästysharjoitustaan ja sitä, miten ei silloin voinut mitenkään käsittää vaanimisen ideaa. Toisaalta hänen oli myönnettävä, ettei hän aivan täydellisesti vieläkään. Kaikki hänen pentuna itse opeteltu piti häivyttää muistista, uppoutua lähestymään saalista jokaisella aistilla ja hillitä itseä ryntäämästä sen päälle heti kun sen sai näköpiiriinsä. Sen virheen hän oli tehnyt toistuvasti ensiyrityksillään, mistä Käärmekynsi oli saanut häntä moittia, vaikkakin jollain yrityksellä hän olikin saanut jo jotakin kiinni juoksutaidoillaan. Mestari oli silloin väittänyt tylysti, että se oli ollut vain tuuria.
Hiiri ei aavistanut mitään Viimatassun lähestyessä sitä, ja hän sai sen napattua sulavalla loikalla ja iskulla niskaan. Naaras hautasi saaliin tapojen mukaisesti multaan, jotta voisi hakea sen myöhemmin, ja alkoi sitten etsimään seuraavaa kohdetta.
Illan pimettyä ja leiriin palattuaan oppilaita kiitettiin tuoresaaliskasan täydentämisestä. Hallatassu otti kehut ylimielisesti vastaan, mutta toisaalta olihan hän lopulta napannutkin enemmän saalista: kaksi oravaa, hiiren ja linnun, Viimatassu taas oli saanut vain hiiren ja kaksi rastasta.
"Minä haluan ryhtyä parantajaksi!" Viimatassu kuuli yllättäen muiden löpinöiden yli takaansa kuuluvan Ruskapennun äänen ja käänsi katseensa tätä kohti.
No sen saattoi arvata, hän ajatteli hymyillen. Eipä ainakaan sitten enää tarvitse miettiä, haluaisinko minä parantajaksi, vaikka tuskin minusta kumminkaan olisi ollut siihen...
"Hei, katsokaa taivaalle!" kuului toisen pennun, Vaahterapennun hihkaisu muiden äänten yli. Kissojen päitä alkoi kääntyillä ja Viimatassukin seurasi esimerkkiä. Hänen silmänsä laajenivat hänen tajutessaan, mitä juuri tapahtui.
"Lunta", hän henkäisi pimeälle taivaalle ja seurasi hiutaleiden laskeutumista maahan käpälien tallottavaksi. Pennut pyydystelivät niitä innokkaasti käpälilleen ja kielelleen, mikä huvitti Viimatassua. Yhtäkkiä hänkin sai erään hiutaleen nenälleen ja kavahti, kun sen kylmä vesi suli hänen kuonolleen.
Lehtikato oli alkanut.
YOU ARE READING
Soturikissat - Emoton Pentu
Fanfiction"Väärä kissa nousee suureen valtaan, mikä paha enne on. On taisteltava, muuten ei selvitä voi. Veri virtaa lampeen punertavaan - vaan kuka sinne kuolla saa, on se arvoitus ainiaan." Varhaishiirenkorvan aikaan syntyy punavalkea kulkukissapentu, nimel...
