Soturikissat - Emoton Pentu

Luku 15

"Tässä virtaa se joki, jonka rannalta sinut raahattiin klaaniimme, varmaankin muistat", Käärmekynsi naukaisi erittäin tylsistyneen kuuloisella äänellä Viimatassulle heidän saavuttuaan Tuuliklaanin ja Myrskyklaanin rajajoelle pitkältä tuntuneen metsäkävelyn jälkeen.

Viimatassu vain nyökkäsi vastaukseksi. Hän muisti, kuinka oli asunut joen tuolla puolen heikosti näkyvällä kiviröykkiöllä ja jahdannut kaneja nummilla. Niitä kuita hän ei unohtaisi ikinä. Silloin Viimatassun mieleen pälkähti myös muisto tämän näkymättömästä emosta, ja hän alkoi miettiä, tapaisiko hän tätä enää ikinä.

Naaraan ajatukset kuitenkin keskeytti tönäisy lapaan.
"Mitä sinä jahkailet? Ala tulla", Viimatassun mestari ärähti tämän vierestä selvästi ollen lähtemäisillään jo jatkamaan matkaa.

"Eikö meidän tarvitsekaan uida joen yli?" oppilas kysyi heidän lähdettyään kävelemään alavirtaan, kohti jokirannan kiviä.
Käärmekynsi huokaisi. Hän vaikutti pettyneeltä. "Se on Tuuliklaanin reviiriä, hiirenaivo. Sitä paitsi, kukaan Myrskyklaanilainen ei osaa uida", hän maukaisi ja pysähtyi kuitenkin kääntämättä katsettaan perässään kulkevaan oppilaaseensa.
"Mutta entä, jos minä osaankin?" Viimatassu kysyi. "Esimerkiksi silloin, kun te löysitte minut, olin uinut juuri joen yli tänne-"
"MYRSKYKLAANILAISET EIVÄT UI!" Käärmekynsi huusi hiljentäen Viimatassun. Kollin korviin oppilas ehkä kuulosti näsäviisaalta karvakasalta, mutta silti hän oli naaraan mielestä hieman liian räjähdysherkkä. Tai ehkä hän oli vain edelleen hyvin tuohena siitä, että oli saanut oppilaakseen entisen kulkukissan. Syitä saattoi olla monia.
Loppumatkan jokirannan kiville molemmat olivat hiljaa. Viimatassu tähyili joen toiselle puolen ja vain mietti entistä elämäänsä.

"Täällä liikkuu usein mehukasta riistaa", Käärmekynsi kertoi jo vähän rauhallisempaan sävyyn heidän saavuttuaan isoille laakeille kiville.

Viimatassu otti ensin varovasti askeleen niitä kohti, mutta ei sitten voinutkaan hillitä intoaan, vaan loikki kivien päälle ja ihasteli niiden sileyttä käpäliensä alla. Ne tuntuivat juuri niin ihanan tasaisilta miltä näyttivätkin.

Käärmekynsi katseli silmät sirillä oppilaansa touhuja. "Tule, tai saat olla varma, että etanatkin ovat kiertäneet rajat ennen meitä", hän murahti ja heilautti häntäänsä kärsimättömästi.
Viimatassu loikki kiviä pitkin tämän luokse ja he pääsivät jatkamaan matkaa.

"Tulet varmasti käymään täällä vielä useita kertoja elämässäsi, jos vain päätät säilyä hengissä", mestari muka lohdutteli naarasta.
Tämä vain tuhahti vastaukseksi. Kunpa hän voisi vain tehdä jotakin hauskaa Yötassun kanssa niin, ettei Käärmekynsi olisi kokoajan pilaamassa kaikkea.

"Tässä ovat astinkivet, joita pitkin myrskyklaanilaiset ylittävät joen, ettei heidän turkkinsa kastu", tummanharmaa raidallinen kolli esitteli heidän saavuttuaan astinkivien tähän päähän selvästi viitaten sanoillaan aiempaan uintikeskusteluun.
"Ai, näinkö?" Viimatassu naukaisi ja loikkasi ensin esimmäiselle, sitten toiselle kivelle.

"Pois sieltä!" Käärmekynsi sihahti, mutta liian myöhään, sillä Tuuliklaanin partio ilmaantui juuri kuin tilauksesta penkereen takaa ja kiihdytti vauhtiaan myrskyklaanilaisten luo huomattuaan heidät.

"Mitäs täällä tapahtuu, yrittääkö pikku pentu tulla ylittämään rajaa?" tummanruskea kissa pilkkasi.
Viimatassu sähähti ja väläytti hampaitaan. Hän tunnisti naaraan siksi samaiseksi kissaksi, joka oli aiemmin hyökännyt Ruostepennun kimppuun.

"Ei tietenkään, Taimituuli", Käärmekynsi vastasi viileästi. "Hän vain halusi tarkastaa, että olette merkinneet rajanne oikein."
Viimatassun oli myönnettävä, että hänen mestarinsa oli vakuuttava puhuja ja osasi pysyä hyvin rauhallisena vihollisten edessä.
"Luuletteko, ettemme me osaa itse tarkastaa rajojamme?" Taimituuleksi kutsuttu vihreäsilmäinen tuuliklaanilainen otti varoittavan askelen eteenpäin.
"En minä niin väittänytkään, sitä paitsi, kyllä oppilaani saa seistä astinkivillä, jos haluaa. Eihän joki itsessään ole kenenkään reviiriä", Käärmekynsi vastasi.
"No ihanko totta?" Taimituuli pyöräytti silmiään. "Eikö oppilaallasi ole muuta tekemistä, kuin kököttää kivellä keskellä jokea?"
"Tottakai on" Viimatassun mestari ärähti vastaukseksi, muttei avannut asiaa sen enempää.