Soturikissat - Emoton Pentu

Loppunäytös

Viimaruusu paistatteli auringossa aukion laitamilla. Hän oli asunut Tuuliklaanissa jo suunnilleen kolme kuuta, ja siinä ajassa oli ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Hänen paras ystävänsä Levähelmi oli tuonut naaraalle aina kuumummat uutiset kokoontumisista, jottei jäisi mistään paitsi. Varistähteä vastaan oli kuulemma nopeasti käynyt kapina, ja tämä oli kuollut puolivahingossa. Oli kerrottu, että soturit olivat närkästyneet jostakin niin kovasti, että hyökkäsivät päällikkönsä kimppuun, mutta tämä kuolikin, eikä sitten herännytkään. Paljastui, että kollilla oli aina ollut vain yksi henki, eikä Tähtiklaanin antamia yhdeksää. Asia vahvisti sen, ettei Tähtiklaani ollut tyytyväinen Varistähden päällikkyyteen. Ehkä se näki, ettei kolli osannut johtaa klaaniaan kunnolla, tai sitten se liittyi Suotähden murhaan. Hallaliekin jälkeen oli Käärmekynnestä tullut varapäällikkö, minkä jälkeen sitten päällikkökin, ja hänet tunnettiin nykyään Käärmetähtenä.

Mutta oli Myrskyklaanilla myös ollut hyviä uutisia. Kuluneiden kuiden aikana oli myös Viimaruusua neljä kuuta nuoremmat oppilaat saaneet vihdoin soturinimensä. Heidät tunnettiin nykyään nimillä Vaahterakukka, Hiekkapilvi, sekä Ruostevesi. Viimepäivinä kuulemma myös parantajaoppilas oli saanut uuden nimensä: Ruskatassun uusi nimi oli Ruskapilkku. Samoihin aikoihin myös muissa klaaneissa nimitettiin uusia sotureita. Varjoklaanissa Neulashenki, Mehiläislento, sekä Hämyhahtuva, Jokiklaanissa Harakka-arpi ja Lumikkojuoksu. Alkavana viherlehtenä klaanit kokivat viimein rauhaa ja nämä myös voimistuivat uusien sotureiden myötä.

Mutta tottakai myös Tuuliklaani oli kokenut hyviä muutoksia. Viimaruusu oli synnyttänyt pentunsa, tosin erittäin kivuliaasti ja raskaasti parantajien enteiden mukaan. Mutta sentään hän oli hengissä selvinnyt. Hän oli kylläkin maannut sen jälkeen parantajalla muutamia auringonnousuja, jotta ehti kunnolla toeta hänen nuoren kehonsa vammoista ja verenvuodatuksesta. Sen ajan toinen kuningatar, Paatsamasiipi, oli suostunut huolehtimaan pennuista tietenkin huolissaan olevan Levähelmen kanssa. Pentutarhaan palattuaan oli Viimaruusu alkanut miettiä nimiä pennuilleen. Levähelmi oli taas vaatinut olla mukana, muttei se kummemmin Viimaruusua haitannut. Naaras nyt vain oli sellainen kuin oli.

Pennuista kaksi oli naaraita ja kaksi kolleja. Yhteensä neljä pentua. Viimaruusun huojennukseksi vain yksi niistä oli musta heidän isänsä tavoin, sillä kuningatar ei halunnut muistella Yötuulta ajatellessaan hänen pentujaan. Vanhin pennuista oli kolli, jolla oli tämän emon tavoin punertavia laikkuja turkissaan. Muuten pentu oli valkea. Toisiksi vanhin oli naaras, joka oli muuten valkoinen, mutta tämän selässä oli mustia pilkkuja. Kolmas pentu oli kokomusta naaras, kuitenkin valkoisilla käpälillä ja pienillä yksityiskohdilla kuonossa. Nuorin pentu oli kaikista myös pienikokoisin. Tämä oli kolli, jolla oli hänelläkin pieniä läikkiä kuonovarressaan, turkki oli valkoinen ja pikkuläikät mustia.

Viimaruusu oli ajatellut, että halusi jotenkin sisäistää pentujensa nimeämisessä muistoja hänen tarinastaan aina näihin päiviin saakka. Punavalkoläiskäisen pennun nimeksi tuli Piikkipentu Piikkivuorien mukaan, mustavalkopilkullinen naaras sai nimekseen Meripentu Levähelmen ehdotuksesta. Meri oli heille molemmille tärkeä, ja se muistutti Viimaruusua etäisesti myös Havusta. Mustan pennun nimeksi tuli Sammakkopentu ja valkeasta Pilvipentu. Nimet olivat tuleet siitä, kun Viimaruusun pääravintoon oli kuulunut kivikolla sammakot, sekä hän oli oppinut rakastamaan pilviä nukkuessaan taivasalla. Kaikki hänen pennuistaan olivat täydellisiä!

Pentujen silmien avautuessa muutamaa päivää Viimaruusun palattua pentutarhaan, olivat pennut niin suloisia, ettei kuningatar katunut enää yhtään, että oli ikinä saanutkaan heidät.

Piikkipennulla oli meripihkanväriset silmät, kuten Sulkaturkilla ja Hallaliekillä, samoin Sammakkopennulla. Meripennulla oli siniset silmät kuin Viimaruusulla, Yötuulella, Varistähdellä ja Havulla. Sinisissä silmissä oli Viimaruusu silloin ajatellut, kuin olisi katsonut Huurrepentua suoraan silmiin, mutta mielikuva oli haihtunut nopeasti pois.