Soturikissat - Emoton Pentu

Luku 22

Viimaruusu heräsi aamun sarastukseen uudelta paikaltaan soturien pesässä ja ihmetteli sen tyhjyyttä. Yksi auringonnousu sitten heillä kolmella, Hallaliekillä, Yötuulella ja Viimaruusulla oli ollut soturilain mukaisesti vartioyö, joten heillä oli ollut eilen lupa nukkua pidempään. Hallaliekkiä ja Yötuulta näytti nukuttavan vielä, mutta olihan se ihan ymmärrettävää, Viimaruusu oli nyt tottunut valvomisiin.

Naaras nousi ylös ja tassutteli aukiolle. Noin puolet klaanista, eli ne, ketkä eivät olleet partiossa, harjoituksissa tai pesissä, olivat kerääntyneet pentutarhan ympärille hajanaiseksi joukoksi. Viimaruusu ihmetteli, mitä oli tekeillä, ja päätti mennä ottamaan asiasta selvää.

"Mitä täällä tapahtuu?" hän kysyi ensimmäiseltä kissalta, kuka tuli vastaan.
"Kirkaskukka synnytti pentunsa yöllä, etkö muka kuullut?" Kipinäturkki kysyi.
"En?" Viimaruusu ihmetteli. "Minkä nimisiä he ovat? Naaraita vai kolleja? Turkin värit?"
Liekinpunainen naaras naurahti kysymysten tulvalle. "Anteeksi, tule vain katsomaan", Kipinäturkki naukaisi ja väistyi, jotta Viimaruusu näkisi pentutarhan suulle, jonka varjossa Kirkaskukka loikoili yhden pentunsa kanssa.
"Hänen nimensä on Säihkypentu, naaras."

Säihkypennulla oli vaalean kellanpunainen raidallinen turkki, mutta silmien väriä ei pystynyt vielä tietämään.
"Entä muut?" Viimaruusu tiedusteli. "Tai siis, onko hänellä sisaruksia?"
"Ei ole, yksi pentu vain", Kipinäturkki vastasi. Nuori soturi nyökkäsi vastaukseksi.

Hetken kuluttua parantaja tuli hätistelemään kissoja muualle pentutarhan ympäriltä ja selitteli, että kuningatar tarvitsi lepoa ja rauhaa. Viimaruusu kääntyi ja lähti kauemmas, mutta törmäsikin melkein Yötuulen kanssa vastakkain.

"Huomenta"
"Huomenta, tuota, haluaisitko lähteä metsälle?" musta soturi näytti jotenkin erilaiselta, mutta Viimaruusu suostui tulemaan. Ehkä hänen ystävänsä halusi hänen kantansa johonkin asiaan, tai muuten vain jakaa huoliaan. Naaras oli kyllä huomioinut, että Yötuuli oli ollut ehkä vähän poissaolevana viimepäivinä.

Kaksikko lähti ulos metsään piikkihernetunnelista ja lähtivät metsään päästyä kuljeskelemaan vierekkäin. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Viimaruusun kärsivällisyys kuitenkin petti, ja hän avasi suunsa: "Huomaan kyllä, että mieltäsi painaa jokin. Voit kertoa minulle kyllä, minä kuuntelen."
Punavalkea naaras koetti muuntaa äänensä mahdollisimman huolettomaksi ja rauhalliseksi.

Yötuuli pysähtyi ja istahti ruohikolle. Viimaruusu teki samoin ja katsoi kollia silmiin.
"Tiedätkö, mitä tunnen sinua kohtaan?" yönmusta soturi töksäytti.
Katkeruutta, sillä kohta minä petän sinut, Viimaruusu ajatteli, mutta ääneen hän sanoi: "Mitä tarkoitat?"
Hän halusi pelata varman päälle, vaikka tiesi enemmän kuin hyvin, mitä kolli tarkoitti. Naaras yritti peitota kaikki hätäännyksen ja järkytyksen tunteet, mitkä sillä hetkellä velloivat hänen sisällään.

"Että pidän sinusta enemmän kuin ystävänä?" Yötuuli naukaisi hermostuneesti. Kollin ilme oli yhtä tulkitsematon kuin vihollisklaanin soturin, joka ei paljasta salaisuuksiaan.

Nyt Viimaruusun oli parhaansa mukaan mietittävä, kuinka voisi vastata loukkaamatta ystäväänsä. Painostava hiljaisuus rätisi nuorien sotureiden ympärillä Viimaruusun etsiessä hätäpäisesti oikeita sanoja ja samaan aikaan yrittäen rauhoitella itseään.

"Kyllä minä sinua rakastan.... mutta olet minulle ikuisesti pelkästään ystävä", naaras ei pystynyt enää katsomaan Yötuulta silmiin, vaan hänen katseensa kierteli maassa ja käpälissä hermostuneesti. "Anteeksi kauheasti, oikeasti. Tiedän loukkaavani sinua enemmän kuin ketään koskaan ennen, mutta toivon, että ymmärrät..... En voisi koskaan kuvitella sinusta, meistä, sen enempää. Olet minulle enemmän veli kuin kumppani, enkä voi sille mitään. Toivon vain, että ymmärrät. Minulla on muutenkin muita asioita pääni menoksi-"
"Ai onko sinulla joku toinen?" Viimaruusu pakottautui taas nostamaan katseensa Yötuulen surun ja katkeruuden sumentamiin silmiin, jotka olivat edelleen tyhjät kuin murhaajan sydän.
"Ei, ei, ei missään tapauksessa, en minä sitä tarkoita, minä vain...." yhtäkkiä Viimaruusu ei tiennyt enää kuinka jatkaa. "Rakastan sinua, Yötuuli, toivon kaikkea hyvää, mutta olet silti vain paras ystäväni. En voisi kiistää sitä."