Bellatrixin tytär

2. Luku

                       Draco Malfoy        

Herätessäni oloni on yhtä tyhjä, kuin se on ollut koko kesän. Isäni kuoli kesäkuun lopulla. Siitä on jo suunnilleen kaksi kuukautta. Olen vihdoin vapaa, mutta samalla täysin tyhjä. En tiedä enää kuka olen. 

Koko elämäni olen elänyt isäni hirmuvallan alla. Olen käyttäytynyt niin kuin kunnon Malfoylle sopii, ja pyrkinyt tuottamaan mainetta nimelleni. Hyi.

Olen myös kiusannut vaikka kuinka montaa tämän koulu oppilasta. Erityisesti Potteria, Weasleytä ja Grangeria. Juuri niin kuin isäni on käskenyt tehdä. "Ole ilkeä Potterille, koska hän pysäytti Pimeyden Lordin. Ole ilkeä Weasleylle, koska koko hänen sukunsa on täynnä verenpettureita. Ole erityisen ilkeä Grangerille, koska hän on kuraverinen."

Värähdän hiukan viimeisen sanan kohdalla. Se ei enää kuulosta ollenkaan hyvältä nimitykseltä Grangerille. Eikä kyllä kenellekään toisellekaan. 

Vasta nyt, kun en enää ole isäni jatkuvat aivopesun alaisena, alan tajuta, miten järjetön koko veriluokittelu on. Ehkä paras mahdollinen esimerkki siitä on Hermione Granger. Hän on jästisyntyinen, mutta on silti varmasti fiksuin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Ja myös ehdottomasti meidän vuosikurssimme paras. 

Nyt kun isäni on kuollut, minun täytyy aloittaa kaikki alusta. Toisaalta tämä on myös mahdollisuus. Jos onnistun ymmärtämään, kuka minä nyt olen, ja mitä haluan elämältäni, elämästäni voi vielä tulla elämisen arvoista.

Sen ainakin tiedän, etten ole enää se sama poika, joka toteutti isänsä käskyt, pitipä niistä tai ei. Nuorempana minusta oli joskus jopa mukavaa haukkua jästisyntyisiä. Isäni oli onnistunut aivopesemään minut niin perusteellisesti, että ajattelin heidän oikeasti olevan pelkkää saastaa. 

No, Hermione Granger ei ainakaan ole saastaa.

Häh? Mistä tuo ajatus tuli. Vaikka se on kyllä totta. Ei kukaan jästisyntyinen ole pelkkää saastaa. He ovat taikavoimaisia siinä, missä puhdasverisetkin. 

     Nousen huokaisten ylös sängystä. Ei oikein huvita myöhästyä heti ensimmäisenä koulupäivänä.

***

Istun luihuisten tupapöydässä Suuressa Salissa, ja näykin haluttomasti paahtoleipää. Näytän luultavasti puolikuolleelta, mutta en jaksa välittää siitä juuri nyt. En ole nukkunut hyvin viimeaikoina. 

Istun nyt toisella puolella pöytää kuin eilen illalla, joten näen omalta paikaltani miten Granger, Potter ja Weasley syövät aamupalaa. Heitä katsoessani olen aika varma, että olen onnistunut pilaamaan mahdollisuuteni parempaan elämään. Kohtelin heitä vielä viime vuonnakin niin törkeästi, että jokainen vähänkin mukava ihminen tässä koulussa pitää minua kamalana kiusaajana, ja kiertää minut niin kaukaa kuin mahdollista.

Katselen, kun rohkelikoille lukujärjetyksiä jakava McGarmiwa tulee Grangerin kohdalle, ja tyttö nyökyttelee innokkaasti professorin selittäessä hänelle jotain. Että joku jaksaakin olla noin innoissaan koulusta. Minä en kyllä toisaalta nykyisin innostunu mistään, joten se, etten ole innoissani koulusta, ei ole mikään ihme.

"Malfoy", kuulen Kalkaroksen kylmän äänen. "Lukujärjestyksesi."

"Häh?", hätkähdän hereille mietteistäni. "Ai, kiitos professori."

Vilkaisu lukujärjestykseeni kertoo, että ensimmäiseksi minulla on taikajuomien kaksoistunti rohkelikkojen kanssa. Ennen se olisi saanut minut kiristelemään hampaitani, mutta nyt vain kohautan olkiani. Ihan sama. Ei sillä ole väliä.

Käyn hakemassa kirjani ja taikajuomatarvikkeeni makuusalista, ja suuntaan kohti tyrmää, jossa liemitunti pidetään.

Tyrmän ovella melkein törmään Nerezza Lestrangeen. Hätkähdän, koska hän muistuttaa minua siitä, millaista elämäni oli vielä vähän aikaa sitten. Luultavasti minulla on samankaltainen vaikutus häneen. Olenhan minäkin kuolonsyöjän lapsi.

Hän kyllä pelottaa minua hieman, koska muistuttaa niin paljon äitiään, mutta lähinnä tunnen häntä kohtaan myötätuntoa. Hänen tilanteensa on samankaltainen kuin minun, mutta vielä pahempi. Hänen äitinsä oli paljon tunnetumpi kuolonsyöjä, kuin minun isäni. Bellatrixin rikokset ovat vielä isänikin rikoksia pahempia. Jokainen velho ja noita on kuullut niistä. Ne ovat velhomaailmassa suorastaan legendaarisia.

Nerezzan tilanne eroaa minun tilanteestani myös siten, että hän ei ole itse siihen millään tavalla syyllinen, vaikka koko koulu näyttääkin uskovan, että hän on äitinsä tapaan murhaaja. Mutta minä olen tavannut hänen äitinsä, ja Bellatrix Lestrange suorastaan säteili pahuutta, josta ei näy Nerezzassa jälkeäkään. Lisäksi minä näin hänen silmänsä silloin, kun hän tuli äitinsä kanssa kuolonsyöjien tapaamiseen. Vaikka hän näytteli vakuuttavasti innostunutta, hänen silmistään paistoi ahdistus.

 Minä taas olen aiheuttanut ainakin osittain oman ahdinkoni olemalla enemmän tai vähemmän isäni pakottamana täydellinen paskiainen viimeisen viiden vuoden ajan.

Istun tyrmässä tutulle paikalleni Blaise Zabinin viereen. Minua ei huvittaisi pätkän vertaa istua siihen, mutta muualla on jo melkein täyttä. Vaihtoehtoni ovat paikka Zabinin vieressä, paikka minua inhoavan Weasleyn vieressä tai paikka Nerezzan vieressä, joka ei taatusti halua minua siihen muistuttamaan häntä elämästä kuolonsyöjien parissa.

"Tänään valmistamme elävien kuolleiden juomaa", Kalkaroksen hiljainen ääni kantaa luokan jokaiseen nurkkaan. "Osaako joku kertoa, mitä elävien kuolleiden juoma on?"

Käännyn vaistomaisesti katsomaan Grangeria, ja aivan, hänen kätensä on jo ylhäällä. Kalkaros ei ole huomaavinaan Grangerin nostettua kättä, vaan kuten aina, hän kiertää ensin katseellaan koko tyrmän läpi, ja vasta varmistettuaan, ettei hänellä ole muita vaihtoehtoja, hän sanoo: "Neiti Granger."

"Elävien kuolleiden juoma on erittäin vahvaa unijuomaa", tyttö selittää. Hän on söpö, kun on noin innoissaan. Täh?! Mitä hittoa sinä oikein ajattelet Draco? Lyön mielensisäisesti itseäni nyrkillä päähän. Minä taidan olla tänään todella väsynyt.

Kalkaros vain nyökäyttää päätään ilmeisen harmissaan siitä, että Granger vastasi oikein. "Kyllä, elävien kuolleiden juoma on erittäin vahvaa unijuomaa", professori vahvistaa. "Sen ohje löytyy kirjoistanne sivulta kymmenen. Tarvittavat ainekset löydätte oppilaiden varastokaapista." Hän heilauttaa sauvaansa niin, että oppilaiden varastikaappi aukeaa. "Ai niin. Työ suoritetaan pareittain. Jokainen saa parikseen vieruskaverinsa. Koska Weasley ja Lestrange eivät istu kenenkään vieressä, he suorittavat työn yhdessä."

Katsahdan luokan toiselle puolelle, missä Weasley istuu Grangerin ja Potterin kanssa. Granger ja etenkin Potter näyttävät järkyttyneiltä, mutta Weasley näyttää yllättävän rauhalliselta. Hän näyttää ehkä vähän pelokkaalta ja tosi yllättyneeltä, mutta ei lainkaan inhoavalta. Saatan toki erehtyäkin, mutta minun mielestäni hän näyttää myös jopa aavistuksen uteliaalta.

Weasley nousee seisomaan, ja kävelee hitaasti ja vähän varuillaan Nerezzan pulpetin luo. Minusta tuntuu siltä, kuin koko luokka pidättelisi hengitystään, kun hän istuu tytön viereen.

Kiitos kun luit!!!! Älä unohda painaa votea, jos tykkäsit! Yritän saaha seuraavan luvun valmiiksi mahollisimman nopeasti