Bellatrixin tytär

7. Luku

Draco Malfoy

Dumbledoren sanat kuullessani käännyn jostain syystä vaistomaisesti katsomaan Grangeria...joka kääntyy vilkaisemaan minua. Käännän nopeasti katseeni hänen ihanan lämpimistä, ruskeista silmistään. Ei hitto. Mitä minä oikein taas ajattelen?

Miksi edes katsoin häntä, paitsi sen takia, että hän on kaunis? Okei, mitä hittoa? Miksi minä en saa pidettyä ajatuksiani kurissa? Tuo Granger tuntuu saavan ne aina ihan sekaisin.

Vaikka on kyllä totta, että hän on kaunis...LOPETA DRACO!! Taon mielessäni itseäni nyrkillä päähän.

En oikein tiedä, mitä ajatella tästä yhteishenkihommasta. Tulen saamaan parikseni jonkun kuudesluokkalaisista rohkelikoista, joista jokainen, täysin oikeutetusti kylläkin, vihaa minua. Tästä ei tule kovin mukava vuosi.

Mutta jos saisin parikseni Grangerin...Miksi ihmeessä minä edes ajattelen sitä? Hän, Weasley ja Potter vihaavat minua vielä enemmän kuin kaikki muut rohkelikot. Olen ollut heille, etenkin Grangerille ihan kamala, vaikka hän ei ole edes koskaan sanonut minulle mitään ilkeää, jos en ole itse aloittanut.

Kyllähän hän silloin kerran kolmannella luokalla löi minua turpaan...pieni virnistys kohoaa kasvoilleni. Mutta olin kyllä täysin ansainnut sen lyönnin.

Kunpa vain joku antaisi minulle toisen mahdollisuuden. Saisinpa aloittaa ihan alusta, puhtaalta pöydältä. Mutta minä en todellakaan ole ansainnut sitä mahdollisuutta, enkä tule sitä koskaan saamaan.

Nostan katseeni, kun Dumbledore jatkaa vielä: "Tämän vuoden kuluessa järjestetään myös erilaisia yhteishenkeä nostattavia tapahtumia, muun muassa joulutanssiaiset," innostunut ja kiinnostunut kuiskintaa täyttää salin. "joihin osallistutte saman parin kanssa, jonka kanssa toimitte yhdessä oppitunneilla", Dumbledore lopettaa lauseensa, ja kauhistuneet älähdykset kaikuvat Luihuisen ja Rohkelikon pöydissä.

Dumbledore istuu alas ja McGarmiwa nousee seisomaan. Hän heilauttaa sauvaansa, ja jokaisen eteen ilmestyy uusi lukujärjestys. Vilkaisen omaani, jonka mukaan minulla on tänään ensimmäiseksi muodonmuutosten kaksoistunti rohkelikkojen kanssa.

"Noudatatte uutta lukujärjestystänne tästä päivästä lähtien. Saatte tietää parinne ensimmäisellä oppitunnillanne, joka alkaa aivan hetken kuluttua. Voitte mennä", McGarmiwa ilmoittaa.

Nousen ylös muiden mukana, ja lähden suuntaamaan kohti muodonmuutosten luokkahuonetta.

"Dracoo", takanani kuuluu Pansy Parkinsonin ällöttävän mielistelevä ääni. "Eikö olekin kamalaa, kun me joudumme tunneille rohkelikkojen kanssa?"

Kohautan välinpitämättömästi olkiani. "Draco, mikä sinua oikein vaivaa? Sinä et ole viettänyt lainkaan aikaa minun kanssani tänä vuonna. Onko sinulla jokin huonosti?" Pansy kysyy muka huolissaan. Ei hän todellisuudessa välitä minusta paskan vertaa. Hän vain yrittää saavuttaa lisää suosiota mielistelemällä minua.

Pansy yrittää tarttua käteeni, mutta minä kavahdan inhoten kauemmas. "Mitä ihmettä sinä teet?" ärähdän tytölle.

Pansy näyttää hämmästyneeltä ja myrtyneeltä, kun torjuin hänen lähentely-yrityksensä. "Draco, miksi sinä...", Pansy aloittaa, mutta minä sanon tylysti: "Pysy kaukana minusta."

Kiristän vauhtiani, ja jätän Pansyn seisomaan järkyttyneenä keskelle käytävää.

Kun saavun muodonmuutosluokan eteen, Granger on jo siellä Potterin ja Weasleyn kanssa. McGarmiwa ei ole vielä saapunut, joten jään seisoskelemaan seinän viereen.

Yritän parhaani mukaan olla katsomatta Grangeriin päin, ja pitää katseeni lattiassa. Epäonnistun surkeasti, kun hän purskahtaa heleään nauruun. Käännyn katsomaan tyttöä, joka nauraa jollekin, mitä Weasley on juuri sanonut. Hänen kasvonsa ovat iloiset ja onnelliset. 

Kunpa minä saisin hänet nauramaan tuolla tavalla. Mutta se ei tule koskaan olemaan mahdollista. Hän vihaa minua varmasti sydämensä pohjasta. Minä olen ollut hänelle aivan kamala. Tein sen toki suurimmaksi osaksi isäni käskystä ja painostuksesta, mutta tein sen jokatapauksessa. Olen sanonut hänelle aivan kamalia asioita. Olen aivan kamala ihminen.

Äkkiä tajuan, että olen tuijottanut häntä. Käännän nopeasti katseeni takaisin lattiaan. Toivottavasti kukaan ei huomannut.

McGarmiwa saapuu, ja päästää meidät sisään luokkahuoneeseen. Istun luokan perälle, mahdollisimman kauas kaikista muista. 

"No niin", McGarmiwa aloittaa. "Niin kuin professori Dumbledore jo kertoikin, saatte kohta tietää parinne. Ja kuten hän myös mainitsi, paria ei voi vaihtaa. Ennen kuin saatte tietää parinne, minä kerron kuitenkin, mitä me teemme tänään."

Näen, miten Granger nojautuu tuolillaan eteenpäin, jotta kuulisi varmasti McGarmiwan jokaisen sanan.

Professori jatkaa: "Tänään teette parinne kanssa yhdessä kirjallisen selonteon siitä, mitä olette oppineet muodonmuutoksissa kuluneiden viiden vuoden aikana." "Mitä?" epäuskoiset huudahdukset täyttävät luokkahuoneen. "Selonteon ei tarvitse olla todella yksityiskohtainen, mutta kaikkien keskeisimpien ja tärkeimpien asioiden täytyy löytyä siitä. Jos ette saa sitä valmiiksi näiden tuntien aikana, teette sen loppuun vapaa-ajallanne", McGarmiwa lisää.

"Ja nyt", McGarmiwa ilmoittaa. "Saatte tietää parinne." Jännittynyt, tai oikeastaan ennemminkin kauhistunut hiljaisuus laskeutuu luokkaan, kun McGarmiwa rullaa auki suuren pergamenttikäärön ja alkaa lukea:

"Parvati Patill ja Blaise Zabini. Dean Thomas ja Millicent Bulstrode. Ron Weasley ja Nerezza Lestrange. Harry Potter ja Pansy Parkinson." Potter näyttää kauhistuneelta, ja syystäkin. Minä todella säälin häntä. Saatan toki erehtyäkin, mutta minusta Weasley näyttää ilahtuneelta saatuaan parikseen Nerezzan. Toivottavasti olen oikeassa. Nerezza ei ole syypää omaan ahdinkoonsa, toisin kuin minä. Hän ansitsee saada paremman elämän.

McGarmiwa luettelee miltei kaikkin kuudesluokkalaisten luihuisten ja rohkelikkojen nimet, kunnes lopulta: "Draco Malfoy ja Hermione Granger."

Kiitos kun luit!! Paina votea, jos tykkäsit! Yritän kirjottaa seuraavan luvun mahollisimman nopeasti