Bellatrixin tytär

31. Luku

Hermione Granger

"Muistakaa sitten olla oikein ylisöpöjä", Ginny sanoo madalletulla äänellä, niin että vain minä ja Draco kuulemme. "Teidän kuuluu olla umpirakastuneita, joten teille yhdessä tanssiminen on unelmien täyttymys. Käyttäytykää sen mukaisesti."

Hän luo minuun raivostuttavan tietäväisen katseen ja jättäytyy sitten meistä jälkeen kävelläkseen Harryn kanssa.

"Tarkoittaako hän, että meidän pitää taas alkaa pussailemaan?" Draco kysyy virnuillen.

Onnistun jotenkin olemaan punastumatta ja vastaan: "Se jää kai meidän päätettäväksemme. Minusta meidän kuitenkin pitää alkaa suutelemaan useammin, tai emme ole enää uskottavia."

"Selvä", Draco toteaa. "Mutta eikö meidän siinä tapauksessa pitäisi harjoitella...?"

En pysty enää estämään punaa nousemasta poskilleni. "Mitä?! Vihjailetko sinä, että minä tarvitsen harjoitusta?" kysyn kohottaen toista kulmaani.

"En missään tapauksessa!" Draco sanoo dramaattisesti ja nostaa kätensä pystyyn antautumisen merkiksi. "Se oli vitsi. Ole kiltti, äläkä muuta minua hilleriksi!" hän pyytää muka peloissaan.

Yritän pitää kasvoni peruslukemilla, mutta epäonnistun surkeasti. Purskahdan nauruun ja Draco kietoo jälleen käsivartensa harteilleni.

Hänen läheisyytensä saa taas kerran perhoset lepattamaan vatsassani. Yritän parhaani mukaan unohtaa sen, miltä hänen huulensa tuntuivat omillani, mutta se ei ole kovin helppoa. Jo pelkkä ajatus suudelmistamme saa sydämeni hakkaamaan hullun lailla ja joudun taistelemaan tosissani estääkseni punaa nousemasta jälleen poskilleni.

Ja nyt saan viettää jälleen tunnin suurinpiirtein Dracon sylissä. Minä en saisi olla näin innoissani. Minun ei kuuluisi olla näin innoissani.

Saapumisemme Suureen Saliin herättää jälleen paljon huomiota. Ihmisillä on ilmeisesti edelleen vaikeuksia käsittää, että suosittu, puhdasverinen Luihuisprinssi ja jästisyntyinen, rasittava Rohkelikko-hikke ovat yhdessä.

Ilmeisesti kaikki ovat olettaneet, että olemme viettäneet Dracon kanssa tänä syksynä niin paljon aikaa yhdessä vain sen takia, että meidät valittiin pariksi ja olemme joutuneet tekemään miltei kaikki koulujuttumme yhdessä.

Kenenkään mieleen ei selvästikään juolahtanut, että kaikki ne yhdessä vietetyt tunnit saattaisivat lähentää meitä. Ei sillä, että minä olisin arvannut ystävystyväni Draco Malfoyn kanssa.

Havahdun hereille mietteistäni, kun professori McGarmiwan ankara ääni kajahtaa Suuren Salin etuosasta: "Ovatko kaikki jo parinsa luona?"

Hän mulkaisee pahasti muutamaa rohkelikkoa, jotka välttelevät viimeiseen asti parinsa luokse menemistä. Harry on yksi heistä. En todellakaan voi moittia häntä. Tekisin luultavasti ihan samoin, jos minulla olisi parinani Pansy Parkinson.

"Ottakaa tanssiasento!" professori McGarmiwa määrää.

Astun aivan lähelle Dracoa. Paljon lähemmäs kuin aiemmissa tanssiharjoituksissa. Saatan miltei tuntea ihmisten katseet selässäni.

Dracon käsi asettuu luonnollisesti vyötärölleni ja minä lasken oman käteni hänen olalleen. Liitämme vapaaksi jääneet kätemme yhteen ja olemme valmiita.

Musiikki vie minut hetkessä mennessän.

Kuvittelen luultavasti omiani, mutta minusta näyttää aivan siltä, kuin Dracon katse harhailisi välillä huulilleni.

Minulla taitaa olla aivan liian vilkas mielikuvitus. Miksi ihmeessä Draco muka vilkuilisi minun huuliani? Se meidän suudelmamme ei taatusti ollut hänelle mitään ihmeellistä.

Kiskon itseni takaisin todellisuuteen ja keskityn taas tanssimiseen.

Tanssimme paremmin kuin kertaakaan aiemmin. Minusta tuntuu välillä miltei siltä kuin leijuisin. Tanssiminen on helppoa, ihanaa ja jotenkin vapauttavaa.

Olemme koko salin taitavin pari.

Tunnin lopuksi professori McGarmiwa jopa suo meille hyväksyvän, tyytyväisen nyökkäyksen. Se on jotain se.

Suuren salin ovilla pysähdyn hyvästelläkseni Dracon, mutta hän kysyykin: "Enkö minä saa saattaa tyttöystävääni Rohkelikkotorniin?"

"Minä olen enemmän kuin kykenevä kävelemään sinne ihan itseksenikin", totean.

"Mutta ehkä minä haluankin viettää vielä vähän kauemman aikaa sinun kanssasi", Draco ehdottaa.

"Hyvä on", myönnyn.

Ennen kuin huomaankaan, olen taas Dracon kainalossa. Hänen käsivartensa on tiukasti ympärilläni ja hänen lämpönsä on ihana suoja linnan käytävien koleutta vastaan.

Kun saavumme Lihavan Leidin muotokuvan kohdalle, virnistän ilkikurisesti Dracolle.

"Tämä saattamisjuttu taisi olla vain tekosyy, jotta saisit pitää minut kainalossasi vielä vähän pidempään", totean.

 "No, ei tämä näytä erityisemmin haittaavan sinuakaan", hän virnuilee.

"Tämä koko linna on aivan kamalan kolea tähän aikaan vuodesta", puolustaudun. "Tässä sinun kyljessäsi on ihanan lämmintä."

"Koko linna vai?" Draco kysyy. "Eli siis myös Rohkelikon makuusalit? Yritätkö sinä vihjailla, että haluat minut peitoksesi?"

Toivottavasti käytävän hämärä peittää punastumiseni.

"Ei kiitos", onnistun sanomaan.

Draco esittää vakuuttavasti syvästi loukkaantunutta ja saa minut purskahtamaan nauruun.

"No, hyvää yötä sitten", sanon lopulta ja astun vastahakoisesti kauemmas Dracon lämmöstä.

"Hyvää yötä", hän vastaa.

Kiipeän sisään muotokuva-aukosta ja raahustan väsyneenä portaat ylös makuusaliini.

Kehoni on tanssimisesta uupunut, mutta mieleni on ikävä kyllä virkeä, enkä pysty nukahtamaan.

Draco ei jätä ajatuksiani rauhaan.

Aamulla herään väsyneenä ja ärtyneenä, koska olen valvonut reilusti yli puolen yön muistellen Dracon huulten tuntua omillani.

|654 words|

Kiitos kun luit!!!

Muista painaa votea, jos tykkäsit!

Julkasen seuraavan luvun keskiviikkona