Bellatrixin tytär

28. Luku

Hermione Granger

Syön viimeisen palan paahtoleivästäni ja yritän olla kiinnittämättä huomiota vieressäni virnuilevaan Ginnyyn.

Hänen mukaansa minun ja Dracon näytteleminen oli vähän turhankin luontevaa.

Ginny ei tiedä, mistä puhuu.

No, okei. Hyvä on. Minä punastuin ihan oikeasti, kun hän suuteli minua otsalle, mutta se johtui vain siitä, että yllätyin.

Vilkuilen Luihuisen tupapöytään päin. Dracokin näyttää jo syöneen. Tavoitan hänen katseensa ja nyökäytän päätäni kohti Suuren Salin ovia.

Draco nyökkää ja nousee ylös pöydästä. Nousen itsekin ja lähden kävelemään kohti salin avonaisia ovia.

Saavumme oville samaan aikaan. Sujautan käteni Dracon käteen ja virnistän hänelle.

Platinablondi virnistää takaisin ja silittää hellästi peukalollaan kämmenselkääni. Se saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin.

"Kirjastoon?" Draco kysyy. Nyökkään. Minulla on kamala kasa läksyjä ja niin on Dracollakin.

Ihmiset tuijottavat meitä jälleen, kun kävelemme käsi kädessä kohti kirjastoa. Heillä on ilmeisesti vaikeuksia ymmärtää näkemäänsä. Siinä yksi syy lisää näytellä uskottavasti.

Astun lähemmäs Dracoa, irrotan käteni hänen kädestään ja kiedon oikean käsivarteni hänen vyötärölleen.

Draco näyttää yllättyvän, mutta kietoo silti vasemman käsivartensa harteilleni.

Hän kohottaa kysyvästi kulmiaan. Virnistän ja nyökäytän päätäni kohti vastaan tulevia oppilaita, joista osa tuijottaa meitä suu auki. "Noiden vakuuttaminen voi olla hankalampaa kuin ajattelimmekaan, joten voimme saman tien näytellä vähän uskottavammin", sanon hiljaa.

Hän vetää kasvoilleen muka pettyneen ilmeen. "Ja minä kun luulin, että sinä halusit vain päästä minun kainalooni", hän sanoo ja on pyyhkivinään pettymyksen kyyneleen silmäkulmastaan.

Purskahdan nauruun ja nipistän Dracoa hellästi kyljestä. "Ei kannata luulla liikoja itsestään, Luihuisprinssi", virnistän.

Toivon, ettei hän huomannut, että punastuin hiukan hänen sanojensa seurauksena.

Astumme sisään kirjastoon ja suuntaamme vakionurkkaamme. Kirjastossa on jo nyt aamusta paljon oppilaita, joten saamme taas osaksemme tuijotuksia.

Draco istahtaa vakiopöytämme ääreen ja minä istun aivan hänen viereensä. Olen salaa hiukan iloinen siitä, että voin nyt tehdä niin, onhan meillä melkoisesti yleisöä. Melkein kaikki kirjastossa olevat oppilaat vilkuilevat vähän väliä meihin päin.

Teemme läksyjämme monta tuntia. Kun olen viimein valmis, suljen silmäni ja nojaan pääni Dracon olkapäähän. Puoli kirjastoa vilkuilee meitä luultavasti tälläkin hetkellä, joten minä voin samantien näytellä vakuuttavasti.

Tunnen, kuinka Draco kääntyy katsomaan minua. Tiedän silmät suljettunakin, että hän virnistää. Näytän hänelle kieltä ja kuulen, kuinka hän naurahtaa.