Bellatrixin tytär

8. Luku

Draco Malfoy

En ole uskoa korviani. Hän tulee olemaan minun parini koko lukuvuoden ajan. Yritän kovasti vakuuttaa itselleni, etten välitä siitä, kuka minun parini on, mutta jokin hyvin pieni osa sisimmässäni karjuu riemusta. Lopeta! käsken itseäni. Granger sitäpaitsi vihaa minua jokatapauksessa.

"Nyt menette parinne luokse, ja etsitte yhdessä jonkin paikan, jossa saatte työskennellä rauhassa. Teette tehtävän ainoastaan oman parinne kanssa. Tunnin lopussa näytätte minulle, mitä olette saaneet aikaan", McGarmiwa määrää.

Granger kääntyy katsomaan minua. Tyttö näyttää aika kauhistuneelta, ja vähän inhoavalta, mutta hän näyttää myös hämmentyneeltä, kuin ei oikein tietäisi, mitä ajatella siitä, että joutui minun parikseni. En tajua, mistä se johtuu, hänhän vihaa minua, ja hyvästä syystä

Nousen ylös, kun Granger lähtee kävelemään minua kohti. "Mennäänkö kirjastoon tekemään se selonteko?" hän kysyy. Hän odottaa ilmiselvästi minun haukkuvan häntä kuraveriseksi ja hikeksi, ja kun sanon vain: "Joo." hän näyttää todella hämmentyneeltä. 

Kävelemme yhdessä ulos muodonmuutosluokasta. Matka kirjastoon kuluu hiljaisuuden vallitessa, mutta se ei yllätyksekseni ole oikeastaan edes kiusallista.

Hakeudumme kirjastossa rauhalliseen nurkkaan ja aloitamme selontekomme. Grangerilla on jo valmiina päässään suunnitelma siitä, miten toteutamme selontekomme. Hän on uskomattoman tarkka ja järjestelmällinen.

En tajua, miten Granger voi muistaa melkein kaiken, mitä olemme opetelleet näiden viiden vuoden aikana.

Istumme Grangerin kanssa samalla puolella pöytää, ja kumarrun lähemmäksi häntä nähdäkseni selontekomme paremmin. Hän tuoksuu ihanalta. Hennosti kaakaolta ja vanilialta. Okei, mitä hittoa minä TAAS ajattelen? Yritän ravistaa ajatuksen pois päästäni, mutta hänen tuoksunsa tuntuu tekevän minut hulluksi.

Suunnilleen muodonmuutostuntien puolivälissä löydän eräästä kirjasta yhden muodonmuutoksen, jota Granger ei vielä ollut muistanut. Kumarrumme yhdessä tarkastelemaan kirjaa lähemmin.

Äkkiä tajuan, että olemme niin lähekkäin, että poskemme miltei hipovat toisiaan. Vetäydyn äkkiä vähän kauemmas.

Granger ei onneksi näytä huomanneen. Puna nousee silti poskilleni. Tavallaan olisin vain halunnut jäädä siihen ihan lähelle häntä. Mitä ihmettä? Miksi minä edes ajattelen jotain tällaista?

Kun oppitunnit alkavat lähennellä loppuaan, selontekomme vaikuttaa lupaavalta, mutta se on vasta alussa. Meidän täytyy siis jatkaa se loppuun vapaa-ajalla. En voi mitään sille, että olen salaa hiukan iloinen.

Granger on ollut minulle miltei ystävällinen koko tunnin, vaikka olen ollut hänelle aivan kamala viisi kulunutta kouluvuottamme.

"Meidän pitäisi varmaan tulla jonain iltana tekemään tämä valmiiksi", osoitan vasta aluillaan olevaa selontekoamme. Granger nyökkää. "Käykö kuudelta tänään?" hän kysyy. "Joo", vastaan.

Olen jo nousemassa ylös tuoliltani ja valmiina suuntaamaan takaisin muodonmuutosluokkaan, mutta Granger jää istumaan. Käännyn katsomaan häntä kysyvästi, ja huomaan, että hän näyttää käyvän jonkinlaista sisäistä kamppailua.

Lopulta hän puuskahtaa: "Minä en tajua enää mistään mitään."

"Ai SINÄ et tajua mistään mitään? En usko", vastaan.

Hän huokaa syvään. "Mitä ihmettä sinulle oikein on tapahtunut? Oletko kaatunut ja lyönyt pääsi tosi pahasti tai jotain?" hän kysyy. "Miten niin?" ihmettelen.

"No ensinnäkin", hän sanoo. "Sinä olet ollut minulle ystävällinen koko sen ajan, kun olemme tehneet tätä selontekoa. Sinä et ole kutsunut minua kuraveriseksi kertaakaan tänä syksynä. Sinä et ole haukkunut tai kiusannut minua kertaakaan tänä syksynä. Sinä et enää katso minua, niin kuin olisin jotain iljettävää ja saastaista. Ja lisäksi, kun me törmättiin silloin käytävällä, sinä pyysit ANTEEKSI. Eli mitä ihmettä sinulle oikein on tapahtunut?"

"Se on pitkä tarina, mutta jos todella haluat tietää, voin selittää sitten illalla, kun tulemme tekemään tätä selontekoa", vastaan häkeltyneenä siitä, että hän edes kysyi.

Kiitos kun luit!! Muista painaa votea, jos tykkäsit! Julkasen seuraavan luvun pian