Bellatrixin tytär

12. Luku

Hermione Granger

Huomaan, ettei Draco enää kuuntele selitystäni jästien elämästä. Hän on nukahtanut.

Käännyn katsomaan häntä. En edelleenkään tiedä, mitä ajatella tästä kaikesta. Hän todella on muuttunut. Ennen hän oli kamala kiusaaja, mutta nykyään hänen kanssaan on mukava viettää aikaa. Hän on ystävällinen, kiltti ja huomaavainen. En tajua, miten hän on voinut muuttua niin paljon, mutta olen onnellinen siitä, että hän on muuttunut.

Kun hän pyysi minua kertomaan jästeistä, luulin aluksi kuulleeni väärin. Sitten ajattelin, että hän vain pelleili, tai yritti ärsyttää minua jotenkin. Mutta hän halusikin ihan oikeasti tietää.

Olen ihan älyttömän onnellinen siitä, koska olen vähitellen alkanut tajuta, että olen oikeasti alkanut välittämään hänestä, ja hänen kysymyksensä viimeistään todisti, että hän ei ole enää se sama jästejä ja jästisyntyisiä vihaava kiusaaja kuin ennen.

Katselen, kun platinablondi tuhisee rauhallisesti vieressäni. Hän on aivan uskomattoman suloinen nukkuessaan. Hänen platinanvaaleat hiuksensa ovat sekaisin, ja valuneet silmille. Vastustan kiusausta siirtää hiukset hellästi pois hänen kasvoiltaan.

Hetkinen Hermione! Mitä ihmettä sinä juuri ajattelit?!

Ravistan päätäni. Mitä ihmettä minä tosiaan ajattelen? Käännyn poispäin Dracosta, ja- ei ole totta Hermione!! Nyt sinä olet vielä alkanut ajatella häntä etunimellä! Mahtavaa!

Huokaisen, ja yritän ravistaa platinablondin pois mielestäni. Miksi hän saa aina minun ajatukseni näin sekaisin?

***

Keskellä yötä herään Dracon ääneen. "Ei! Ei!" hänen äänensä on pelokas ja ahdistunut. Pojan silmät ovat edelleen kiinni, mutta hänen kasvonsa ovat ahdistuneet ja hikiset, ja hän vääntelehtii hädissään. Hän näkee selvästi painajaista.

Hän muuttuu koko ajan pelokkaamman näköiseksi. Hänen kätensä huitovat kauhuissaan ilmaa. "Ei!" hän huutaa. "Älä satuta häntä! Tapa mieluummin minut! Säästä hänet, minä pyydän!"

Katson säikähtäneenä Dracoa. Hän taitaa nähdä aivan hirveää painajaista. Yhtäkkiä poika lamaantuu kauhusta. Hänen kehonsa lakkaa tyystin vääntelemästä, ja hänen kasvonsa ovat niin tuskaiset, että pelkästän niiden näkeminen saa minut itkemään myötätunnosta.

Konttaan sängyllä hänen luokseen, ja yritän ravistella häntä. "Draco, herää!" anelen. Kyyneleet valuvat pitkin poskiani, ja tippuvat Dracon tuskaisille kasvoille. Hänen painajaisensa täytyy olla aivan kauhea.

Ravistelen häntä uudestaan. "Draco, ole kiltti, herää!!" ääneni särkyy. Poika alkaa taas vääntelehtiä, ja huutaa. Hän on aivan paniikissa. Hänen kätensä huitovat hädissään ilmaa, ja hän miltei osuu minuun.

"Draco, se on vain unta!! Herää!!" minä itken. On kamalaa, kun hän on noin kauhuissaan ja epätoivoinen. Hän on varmasti joutunut kokemaan jotain ihan kamalaa, kun näkee tuollaisia painajaisia.

Draco itkee nyt. Hänen äänensä on epätoivoinen: "Ei! Ei! Säästä hänet! Tapa mieluummin minut!" Ravistelen häntä taas epätoivoisesti. "Draco, herää!!!" ääneni on epäselvä itkusta.