Bellatrixin tytär

17. Luku

Draco Malfoy

"Voinko minä istua tähän? Kaikki muut pöydät ovat jo täynnä."

Nostan katseeni kirjasta Muodonmuutokset edistyneille, ja näen Nerezza Lestrangen. "Voit", vastaan. Nerezza näyttää ilahtuneelta ja istuu alas.

Katson ympärilleni. Tämä tosiaan oli viimeinen ei aivan täysi pöytä Luihuisen oleskeluhuoneessa. Kaikki muut pöydät ovat tupaten täynnä luihuisia, joilla on kaikilla ympärillään massiivinen määrä läksyjä.

Vilkaisen Nerezzaa, joka istuu minua vastapäätä. En pelkää tai inhoa häntä toisin kuin miltei kaikki muut oppilaat. En ole oikeastaan koskaan jutellut hänelle, joten en tiedä juuri lainkaan, millainen hän on. Tiedän kuitenkin, ettei hän ole paha niin kuin äitinsä.

Nerezza nostaa pöydälle oman kopionsa kirjasta Muodonmuutokset edistyneille ja kasan muita muodonmuutokseen liittyviä kirjoja sekä läjän pergamenttia, mustetta ja sulkakyniä.

Palaan takaisin omien läksyjeni pariin, mutta minulla on vaikeuksia keskittyä. Hermione tunkeutuu jatkuvasti ajatuksiini. En saa häntä karistettua pois, vaikka miten yritän. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa?

Huokaisen syvään, suljen silmäni ja nojaan päätäni takanani olevaan seinään. Edes silmien sulkeminen ei auta. Hänen kuvansa ilmestyy välittömästi mieleeni. Miksi minä en saa häntä pois mielestäni? 

Tämä tekee kaiken vain paljon vaikeammaksi. Olisi kamalan vaikeaa olla kiintymättä Hermioneen koko ajan enemmän, vaikkei hän kummittelisikaan koko ajan mielessäni. Kun hän on jatkuvasti mielessäni, se on miltei mahdotonta.

"Malfoy?" Nerezzan varovainen, tunnusteleva ääni havahduttaa minut mietteistäni. "Niin?" kysyn.

"Professori McGarmiwahan on opettanut sinua yli viisi vuotta, eikö niin?" hän kysyy. Nyökkään.

"Osaisitkohan sinä kertoa minulle, millaista työtä hän meiltä odottaa? Tarkoitan, että kannattaisiko minun tehdä aineestani hyvin pitkä ja erittäin yksityiskohtainen vai tiivistetty ja selkeä?" Nerezza kysyy.

Jos rehellisiä ollaan, en ollut milloinkaan tullut ajatelleeksi tuota. Mietin hetken ja vastaan sitten: "Sanoisin, että koko tekstin pitää olla asiaa. Ei kannata alkaa höpöttämään mitään ylimääräistä. Pysy tiukasti asiassa. Vastaa tarkasti ja yksityiskohtaisesti, kuhan et eksy asiasta. Ole selkeä. Luulen, että sellaista ainetta McGarmiwa arvostaa eniten."

"Selvä. Kiitos Malfoy", hän sanoo ja palaa muodonmuutosaineensa pariin.

Yritän itsekin keskittyä muodonmuutoksiin, mutta Hermionen kauniit, tummanruskeat silmät eivät tahdo jättää minua rauhaan.

***

Vähitellen ilma alkaa viilentyä. Aurinko pilkahtaa yhä harvemmin raskaan pilviverhon takaa, ja vettä tulee taivaalta miltei taukoamatta. Ennen kuin huomaankaan, on jo marraskuu.

Olen työskennellyt yhdessä Hermionen kanssa jokaisella oppitunnilla. Hän on ollut minulle aivan ihana. Hän on niin ystävällinen ja huomaavainen ja fiksu ja kaikin tavoin ihana. Jokainen päivä on edellistä vaikeampi, kun yritän pidellä pystyssä heiveröistä henkistä suojamuuriani.

Minusta tuntuu, että minun on pakko saada kertoa jollekulle tunteideni sekasotkusta, tai muuten räjähdän kohta. 

Voisin ehkä kertoa Nerezzalle. Olemme tavallaan ystävystyneet viime kuukausien aikana. Siitä lähtien, kun hän kysyi minulta neuvoa muodonmuutosaineensa kanssa, hän on tehnyt läksynsä saman pöydän ääressä kuin minäkin. Aluksi emme jutelleet paljoakaan, mutta olemme kumpikin vasten tahtoamme kuolonsyöjien lapsia ja kasvattamia, joten ymmärsimme toisiamme hyvin alusta asti.

Aloimme vähitellen jutella enemmän, ja huomasin, että Nerezza oli ihminen, jolle saattoi jutella kaikesta. Lopulta päädyimme muutama päivä sitten kahdenkesken ollessamme juttelemaan myös siitä, millaista oli kasvaa kuolonsyöjien keskellä. Kiersimme vaikeimmat ja kipeimmät asiat kaukaa, mutta oli uskomattoman helpottavaa saada puhua edes joistain niistä asioista, joita jouduin kokemaan isän hirmuvallan alla.

Sain tietää vain vähän Nerezzan elämästä Valden McNairin luona. Aihe oli selvästi Nerezzalle kipeä, joten en kysynyt enempää. Hän kertoisi, jos haluaisi kertoa.

Keskustelumme sai minut kuitenkin miettimään sitä, miten paljon haluaisin kertoa myös Hermionelle kaiken sen, mitä olin kertonut Nerezzalle, ja paljon enemmänkin. Hän varmasti kuuntelisi minua, mutta en yksinkertaisesti uskalla tehdä sitä. Tiedän olevani pelkuri, mutta en vain uskalla. Mitä jos hän alkaisi taas vihaamaan minua sydämensä pohjasta?

Havahdun hereille mietteistäni. Huomaan, etten ole vielä koskenutkaan aamiaiseeni. Alan näykkimään paahtoleipää melko haluttomasti.

Jotenkin katseeni harhailee taas kerran Rohkelikon pöytään. Weasley näyttää anovan Hermionelta jotain. Tyttö näyttää aika ärtyneeltä, mutta heltyy kumminkin. Hän kaivaa koululaukustaan jonkin aineistaan ja ojentaa sen Weasleylle, joka näyttää riemastuvan ja halaa Hermionea nopeasti kiitokseksi, ennen kuin kiiruhtaa pois salista.

Tuo pieni hellyydenosoitus saa minut kiehumaan surusta, raivosta ja mustasukkaisuudesta. Käännän katseeni pois hänestä ja tuijotan Luihuisen tupapöydän puista pintaa. Miksi minä en voi olla hänen paras ystävänsä? Miksi minä en voi olla se, joka saa hänet nauramaan, ja joka voi noin vain halata häntä kiitokseksi?

Ennen kuin ehdin alkaa miettimään yhtään enempää omaa kurjuuttani, Dumbledore nousee seisomaan ja koko sali hiljenee hetkessä. Samalla hetkellä Nerezza istahtaa viereeni. "Missasinko mitään?" hän kumartuu kuiskaamaan korvaani. Pudistan päätäni ja käännyn katsomaan Dumbledorea.

"Minulla on ilo ilmoittaa, että joulutanssiaisiin on alle kaksi kuukautta aikaa", hopeahapsinen rehtori sanoo. "Sen takia jokainen teistä osallistuu tästä päivästä eteenpäin, aina jouluun asti tanssitunneille kerran viikossa. Osallistutte tietysti tunneille parinne kanssa. Ensimmäinen tunti pidetään tänään kello viisi iltapäivällä. Älkää myöhästykö."

En voi mitään sille, että sydämeni hypähtää innostuneesti.

|729 words|

Kiitos kun luit!!

Älä unoha painaa votea, jos tykkäsit!

Julkasen seuraavan luvun perjantaina