Bellatrixin tytär

23. Luku

Draco Malfoy

Vedän uudelleen syvään henkeä. Minä pystyn tähän. Minä kerron viimein Hermionelle siitä, millaista on ollut asua isän hirmuvallan alla ja miltei joutua vasten tahtoaan kuolonsyöjäksi. Tällä kertaa minä uskallan tehdä sen. En enää suostu olemaan pelkuri.

"Minä olen elänyt melkein koko elämäni isän ehdottoman vallan alaisena", aloitan. "Minut on opetettu jo pienestä asti halveksimaan jästejä ja jästisyntyisiä. Kun saavuin Tylypahkaan ensi kertaa, en ollut koskaan edes tavannut ketään jästisyntyistä. Uskoin vain sokeasti kaiken, mitä isäni oli kertonut minulle.

Aluksi ihan oikeasti halveksin jästisyntyisiä ja jästejä. Isä oli aivopessyt minut niin tehokkaasti, etten alkuun lainkaan ajatellut omilla aivoillani.

Vähitellen aloin tajuamaan, miten väärässä hän oli. Hänen väitteensä siitä, miten puhdasveriset velhot ovat kaikkein parhaimpia ja muiden yläpuolella, alkoivat käydä aika naurettaviksi, kun olin käynyt samoilla tunneilla sinun kanssasi vuoden ajan."

Hermione virnistää. Apua! Miksi hänen virnistyksensä saa aina perhoset lepattamaan vatsassani?

"En olisi halunnut sanoa ja tehdä kaikkia niitä kauheita asioita, mutta minä olin pelkuri. Pelkäsin isää aivan liikaa.

Sitten Pimeyden Lordi palasi ja isä alkoi "kouluttamaan" minusta kuolonsyöjää. Hän pakotti minut opettelemaan Pimeyden taikoja. Minä jouduin osallistumaan kuolonsyöjien tapaamisiin. Minusta oltiin aikeissa tehdä kuolonsyöjä, mutta sitten Pimeyden Lordi kukistettiin ja minä pelastuin", sanon hiljaa. 

Minä sanoin sen vihdoin ääneen. Nyt hän tietää. En tajua, miksi hän istuu edelleen vieressäni. Miksi hän ei ole jo häipynyt?

"Minä olen kauhean pahoillani, että kaiken tuon täytyi tapahtua sinulle", Hermione sanoo hiljaa. "Ja minä oikeastaan arvasin, että sinusta melkein tehtiin kuolonsyöjä", hän lisää.

Tuijotan häntä suu auki. "Sinä arvasit, mutta olet silti ollut minulle mukava? Sinä et ole pelännyt kuollaksesi, että yrittäisin tappaa sinut?" kysyn epäuskoisena.

"Niin", Hermione vastaa. "Minä en ajatellut hetkeäkään, että sinusta oltiin tekemässä kuolonsyöjää omasta vapaasta tahdostasi."

Hänen sanansa uppoavat hitaasti tajuntaani. Voiko hän olla tosissaan? 

"Se on totta", vahvistan. "Minä en halunnut olla kuolonsyöjä. En todellakaan halunnut. Mutta en myöskään halunnut kuolla."

Hermione nyökkää. Hänen katseensa on täynnä myötätuntoa. En tahdo uskoa todeksi sitä, että hän on edelleen siinä, eikä ole häipynyt sillä sekunnilla, kun sai vahvistuksen epäilyilleen.

"Minä haluaisin myös pyytää anteeksi", sanon hiljaa. "Minä haluaisin pyytää anteeksi kaikkia niitä kauheuksia, jotka olen ikinä sanonut sinulle. Minä olen ollut sinulle ja vaikka kenelle muulle aivan kauhea. Minä tiedän, ettei anteeksipyyntö ole läheskään tarpeeksi. Minä toivon vain, että sinä uskoisit, että minä olen oikeasti pahoillani."

Huokaan syvään ja suljen silmäni. "Minä olen pilannut kaikki mahdollisuuteni hyvään elämään. Olen ollut aivan kauhea kiusaaja viiden vuoden ajan ja vähintään puolet koko Tylypahkan oppilaista vihaa minua. Kukaan ei milloinkaan voi antaa minulle anteeksi ja tulen viettämään loppuelämäni yksinäisenä hylkiönä", sanon ja hautaan kasvot käsiini. Tiedän olevani säälittävä, mutta en jaksa välittää siitä juuri nyt.

"Draco", Hermionen käsi laskeutuu olkapäälleni. Hän ottaa hellästi käteni pois kasvoiltani ja sydämeni alkaa jälleen kerran hakaamaan nopeampaa. "Draco, katso minua, ole kiltti", hän pyytää hiljaa.

Käännän epävarmana kasvoni Hermioneen päin. Hänen ilmeensä on sekoitus myötätuntoa, surua ja jotain muuta, mitä en tunnista.

"On totta, että sinä olet sanonut minulle aivan kauheita asioita", hän toteaa. "Ne ovat satuttaneet minua. Paljon. Mutta nyt minä tiedän, ettet sinä sanonut läheskään kaikkea sitä omasta vapaasta tahdostasi. 

Ja sinä olet muuttunut. Sinä et ole kiusaaja. Sinä et ole kamala ihminen. Sinä olet ansainnut toisen mahdollisuuden. Minä annan sinulle anteeksi. Ihan kaiken."

Minä vain tuijotan häntä. Kuulin aivan varmasti väärin. Kaikista ihmisistä, joita olen koskaan satuttanut, olen luultavasti satuttanut häntä kaikkein eniten. Hän ei mitenkään voi antaa minulle anteeksi.

Mutta silti hän katsoo minua edelleen vakaasti silmiin. "Minä olen tosissani", hän sanoo. "Minä annan sinulle anteeksi."

"Mutta miten? Miksi?" Ääneni on pelkkä kuiskaus.

"Koska sinä olet muuttunut. Koska sinä olet ansainnut toisen mahdollisuuden", hän vastaa. "Mitä, jos aloitetaan aivan alusta?"

Hän ojentaa minulle kätensä. "Hermione Granger." Varovainen virnistys kohoaa huulilleni.

"Draco Malfoy", sanon ja puristan hänen kättään.

Vietämme koko illan sohvalla istuskellen. Nauran varmaan enemmän kuin olen nauranut koko syksynä yhteensä. Oloni on ihanan kevyt ja vapautunut. Tuntuu kuin Hermione olisi vapauttanut minut taakasta, jota en edes tiennyt kantavani.

Lopulta Hermionen pää nuokahtaa olkaani vasten ja hänen silmänsä painuvat kiinni. Hymyilen nukkuvalle tytölle. Voisin kyllä herättää hänet, mutta en raaski tehdä sitä. Niinpä nostan hänet syliini ja kannan hänet huoneen nurkassa olevaan parisänkyyn. Punastun, kun hän kietoo unissaan kätensä kaulani ympärille.

Lasken Hermionen hellästi sänkyyn ja peittelen hänet. Olen juuri hiippailemassa sohvalle nukkumaan, kun hän raottaa silmiään.

"Draco, mihin sinä menet?" hän kysyy unisena. "Sohvalle nukkumaan", vastaan.

Hermione rypistää kulmiaan. "Mutta se sohvahan on ihan pieni. Et sinä mahdu nukkumaan kunnolla siinä", hän sanoo ja siirtyy parisängyn vasempaan reunaan, jättäen oikean puolen tyhjäksi.

"Tule tänne nukkumaan. Me mahdumme kyllä ihan hyvin", Hermione toteaa ja taputtaa sängyn tyhjää oikeaa puolta.

"Oletko sinä varma?" kysyn epäröiden. Tyttö nyökkää ja kömmin kiitollisena lämpimien peittojen alle mukavaan sänkyyn.

"Hyvää yötä", toivotan, mutta Hermione on jo nukahtanut uudelleen.

Vaivun uneen leveä hymy huulillani.

En näe koko yönä yhtä ainutta painajaista.

|775 words|

Kiitos kun luit!!!❤

Kommentoi ihmeessä, mitä tykkäsit. Mikä oli hyvää, mikä huonoa? Palaute on tervetullutta!

Muista painaa votea jos tykkäsit!

Seuraava luku tulee maanantaina